Kun motoristi metsään lähti

Kun viime talveksi suunniteltu Lapin hiihtovaellus muuttui yllättäen käsileikkauksen vuoksi syksyiseksi ruskaretkeksi, syntyi ajatus moottoripyöräkauden viimeisen pidemmän ajoreissun ja vaelluksen yhdistämisestä.

Niinpä sunnuntaina 11.9. laitoin uskollisen Ransuni (Honda XL 650V Transalp) keulan osoittamaan kohti pohjoista. Suomen Hostellijärjestön valitsemana järjestöreissaajana osa reissun majapaikoista valikoitui heidän kauttaan. Tämä vaikutti myös osaltaan reittisuunnitteluun ja Pyhä-Luoston kansallispuiston valikoitumiseen vaelluskohteeksi.

 

Maaruska alkoi olla parhaimmillaan.
Maaruska alkoi olla parhaimmillaan.

Jotta dramatiikkaa ei olisi puuttunut, matkan alussa tuli virallisesti osoitettua toteen se, että olen suurimman luokan sähläri. Lähtiessäni nimittäin vaihdoin kertakäyttöiset piilolinssit päähän, etteivät lasien sangat painaisi kypärän alla. Muuten hyvä, mutta KUN NE LASIT JÄIVÄT SINNE KOTIVESSAAN!!! Tajusin tämän vasta Jyväskylän kohdalla ja koska kotiinkääntymisestä olisi tullut 500 lisäkilometriä, pyysin apuun ihanaa ystävääni Siskoa, joka sitten kävi laittamassa lasit Matkahuollon mukana tulemaan pohjoiseen.

Ensimmäisen yön majapaikkaa, Kärsämäellä sijainnutta Hotelli Keskipistettä suosittelen lämpimästi. Tämä motoristiystävällinen supersiisti paikka tarjosi väsyneelle matkaajalle mm. ilmaisen saunan ja ”kaupan päälle” aamiaisen. Hostellijärjestöön vinkkasinkin, että tässä olisi oivallinen majoittaja muuten järjestön ehkä hieman vähäiselle Jyväskylä – Oulu – välin majoittajakunnalle.

Toisena ajopäivänä tuli harrastettua pakon edessä ”kallellaanajoa”, kun sivutuuli puhalsi innokkaasti. Majapaikkaan, Visatupaan Sodankylän Raudanjoelle päästyäni olin varsin kohmeessa – niin alas oli lämpömittarilukema laskenut. Mutta ei hätiä mitiä, kun loistoisäntä Janne Sammalkangas antoikin minulle paremman majoituksen, kuin mistä oli puhuttu ja sain ihkuoman saunan taas lämpiämään.

 

minna-jokinen-visatupa
Oma tupa, oma lupa – Visatuvalla

Visatuvalla majoituskapasiteetti lähentelee 50:ttä, joten paikka on mitä mainioin myös suuremmille ryhmille. Ihmeteltävää riittää maatilan touhuista upeisiin erämaa- ja järvenrantamaisemiin – käytössä ovat sekä upea rantasauna, että soutuvene, joten halukkaille kalastuspuuhatkin onnistuvat. Myös polkupyörän saa halutessaan lainaksi. Mielenkiintoisena yksityiskohtana jäi Isäntä Jannen puheista mieleen, että talvisin suuri osa vierailijoista tulee mm. Japanista ja Etelä-Koreasta.

minna-jokinen-visatupa-ranta
Visatupa sijaitsee upean erämaajärven rannalla.

Visatuvalla vietettyjen kahden päivän aikana uusia tuttavuuksia tuli sekä kotimaasta, että aina rapakon takaa. North Carolinasta, USA:sta kotoisin olevan Justinin opetin muuten pelaamaan Koronaa :). Perunannoston aikana juttua riitti vanhan isännän Vilhon, sekä naapurimökissä majailleen Sakarin 12-v kanssa. Iltaa istuttiin idyllisessä kodassa naapureitteni Annan ja Tonin, sekä heidän Vilja-koiransa kanssa. Yöllä ihmettelimme upeaa tähtitaivasta, sellaista, mitä ei Etelä-Suomessa näe keinovalojen vuoksi. Myös revontulet antoivat pienen näytteen olemassaolostaan. Lasitkin tulivat perille – tosin Sodankylään, eikä Luostolle, mihin olin ne tilannut.. Erittäin suuret kiitokset Jannelle ja koko Visatuvan väelle majoituksesta!

minna-jokinen-visatupa-perunannosto
Perunannostossa Visatuvalla

 

Pyhä-Luoston kolmipäiväinen vaellus oli aikamoinen täysosuma. Säät suosivat, maisemat olivat vaihtelevia ja vaelluskaveriksi toisena päivänä siunaantui tuusulalainen Pekka, joka sattui samalle Pyhälammin kämpälle. Enpä ole ennen korpimaisemissa laulanut stemmoissa – ”Maa on niin kaunis” ja ”Finlandia” – hymni saivat näin uusia ulottuvuuksia, kun ne istutettiin pohjoisen luonnon keskelle. Selityksenä, että Pekka laulaa Laulu-Miehissä ja on entinen YL:n laulaja.

Huttuloman autiotupa, Pyhä-Luoston kansallispuisto.
Huttuloman autiotupa, Pyhä-Luoston kansallispuisto.
minna-jokinen-noitatunturi
Noitatunturi, Pyhä-Luoston kansallispuisto

Vaelluksen ehkä silmiähivelevin näkymä avautui Isokurun näköalapaikalta, jonne Pyhätunturin suunnasta nousevat toista kilometriä pitkät portaat. Vaeltajien lisäksi liikkeellä oli paljon päiväretkeilijöitä, joille Pyhä-Luosto on mainio kohde ja sopii suuren majoituskapasiteettinsa vuoksi näin esim. niillekin motoristeille, jotka eivät halua jättää pyöräänsä useaksi päiväksi parkkiin. Ransu siis majaili vaellukseni ajan Pyhätunturin Luontokeskus Naavan pihalla. Erityismaininta erittäin avuliaille ja ystävällisille luontokeskuksen työntekijöille sekä Metsähallitukselle jälleen kerran loistavassa kunnossa olleista kämpistä!

 

minna-jokinen-isokuru
Isokuru, Pyhä-Luoston kansallispuisto

 

Kotimatkan olin jakanut useampaan päivään, mikä jo todella viileäksi muuttuneen kelin myötä oli ainoa ratkaisu tälle vilukissalle. Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivanki Kuusamossa oli varsin hulppea uutuuttaan kiiltelevä paikka keskellä komeita erämaan järvimaisemia. Vaikka paikkaa käyttävätkin pääasiassa ryhmät, soveltuu se myös hostellimatkaajille. Tekemistä ja näkemistä riittää Oivangissa varmasti useammaksi päiväksi. Melominen, pyöräily ja patikointi antavat erilaisia mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen ja löytyypä alueelta jopa minigolfrata!

 

minna-jokinen-oivanki
Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivanki, Kuusamo
minna-jokinen-oivanki-ranta
Oivangissa voi muun muassa meloa.

Aamulla olin niin kertakaikkisen puhki, että ilmainen aamupala jäi väliin. Ennen lähtöä kävin kuitenkin vielä kiertelemässä aluetta ja vaihdoin ajatuksia erään työntekijän kanssa. Suuret kiitokset myös Oivangille majoituksesta!

Matkani viimeisen yön vietinkin sitten omalla mökillä Haukivuorella, Savon sydämessä. Takkatulta tuijotellessa ja täysin tyyntä Kyyveden pintaa ihmetellessä oli jälleen kerran helppo todeta, että kannatti lähteä.

Teksti ja kuvat: Minna ”Prätkähiiri” Jokinen


Matkakertomuksen kirjoittaja on Touring Finlandia Moottorikerhon jäsen ja yksi Suomen Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa.

TFMK:n jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *