Suomen Hostellijärjestön 85. juhlavuosi on alkanut

Suomen Hostellijärjestö viettää tänä vuonna 85. juhlavuottaan. Yleishyödyllinen hostellitoiminnan keskusjärjestö perustettiin retkeily- ja liikuntajärjestöjen toimesta joulukuussa 1935. Alun perin toiminnan tarkoituksena oli edistää kansan retkeilyharrastusta ja tarjota retkeilijöille edullisia yöpymispaikkoja. Järjestö toimi Suomen Retkeilymajajärjestönä vuoteen 2014, jolloin nimeksi vaihtui nykyaikaisempi Suomen Hostellijärjestö.

Olemme Hostellijärjestössä ylpeitä pitkästä historiastamme ja saamme olla nyt kiitollisia edeltäjiemme tekemästä sinnikkäästä työstä hostellitoiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. 85 toimintavuoden jälkeen hostelleille on edelleen kysyntää. Viime vuosina budjettimajoitus ja hostellit ovat jopa olleet kasvavia trendejä sekä maailmalla että Suomessa. Uskomme, että hostellimajoituksen suosio jatkaa kasvuaan myös kotimaan matkailun ja ekologisten vaihtoehtojen suosimisen myötä.

Nykyään hostellit palvelevat kaikenlaisia matkailijoita ja tarjoavat viihtyisää, ainutlaatuista ja yhteisöllistä majoitusta kaupungeissa ja maaseudulla. Edelleenkin järjestön toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää jäsenjärjestöjensä puolesta Suomessa hostellien verkostoa, joka tarjoaa edullista majoitusta erityisesti jäsenille. Hostelleihin ovat tervetulleita kaikki, mutta jäsenet saavat yöpymisen alennettuun hintaan.

 

Myö Hostel, Helsinki
Myö Hostel, Helsinki
Kuerkievari Kuerhostel, Ylläs/Äkäslompolo
Kuerkievari Kuerhostel, Ylläs/Äkäslompolo

Tänä päivänä hostellien taso ja niiden tarjoamat palvelut ovat tyystin erilaiset verrattuna vuosikymmenten takaisiin ”majoihin”. Voi olla jopa vaikeaa erottaa hotelli ja hostelli toisistaan, sillä ne ovat tasoltaan hyvin lähellä toisiaan. Ominaista hostelleille on sen sijaan niiden yhteisöllisyys sekä persoonallisuus. Hostellijärjestö ylläpitää nimenomaan hostellien verkostoa, ei ketjua. Hostellit ovat yksilöllisiä ja ainutlaatuisia. Jokainen hostelli on erilainen ja henkii paikallista kulttuuria.

Hostellijärjestön toimintaa ohjaavat vahvasti sen arvot; yhteisöllisyys, avoimuus, edullisuus sekä vastuullisuus. Suomen Hostellijärjestö ja hostellit ovat olleet jo vuodesta 1938 osa maailmanlaajuista Hostelling International (HI)-hostellien verkostoa, jonka tarkoituksena on mahdollistaa uusien paikkojen kokeminen ja kulttuurien oppiminen sekä edistää ihmisten välistä ymmärrystä. Hostelleista on rakennettu yhteisöllisiä paikkoja, joissa muiden matkailijoiden tapaaminen on helppoa. Hostellit ovat avoimia kaikille ja henkilöjäseneksi voi liittyä kuka tahansa. Osana toimintansa kehittämistä Hostellijärjestö on sitoutunut vahvistamaan vastuullisuutta ympäristön, ihmisten ja talouden näkökulmista.

Yhteisöllisyyttä Antwerp, Central Hostelissa
Yhteisöllisyyttä Central Hostelissa Antwerpissä
Hostellimatkailu
Hostellit mahdollistavat uusien paikkojen kokemisen.

Juhlavuosi tulee näkymään viestinnässämme pitkin vuotta. Luvassa on tarinoita sekä hostellitoiminnan menneiltä vuosilta että nykypäivästä. Toivottavasti pääsemme kertomaan tulevastakin! Viimeistään nyt kannattaa ottaa Hostellijärjestö seurantaan myös somessa, jotta et ohita juhlavuoden arvontoja ja tarjouksia.

Sekä Hostellijärjestö että verkoston ainutlaatuiset hostellit toivottavat Sinut tervetulleeksi yöpymään hostelleihin juhlavuotenamme!

2.1.2020

Vastaus

  1. Marja Hakala avatar
    Marja Hakala

    Hostellijärjestön on hyvä juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *