Elämyksiä Tankarin majakkasaarella

Hostellireissaaja -tarina 4: Raija Lamminmäki-Meyer

Matka Kokkolan Tankar-saarelle oli monivivahteinen. Matkustimme Keski-Suomesta maarapujen maakunnasta Kokkolaan, jossa yövyimme yhden yön ennen reissua Tankarin majakkasaarelle.

Saarelle meidät kuljetti m/s Jenny. Miellyttävä pieni laiva, mukava miehistö ja kahvila alakerrassa, josta saa hyvää purtavaa. Aikataulut kannattaa tutkia hyvin etukäteen, sillä muuta reittiliikennettä saarelle ei ole.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.
Merimatka Jennyllä Tankariin alkaa. Kuvassa oikealla Raija ystävättärensä Ritvan kanssa.

Tankarin satamassa meidät otettiin iloisesti vastaan ja ilmoitettiin, että meillä on mahdollisuus aluksi osallistua pienelle sightseeingille. Mielenkiinnolla kuuntelimme saaren tarinaa. Kirkkoon poikkesimme ensin. Se on rakennettu kalastajille, ettei heidän tarvitse joka sunnuntai kulkea pitkää matkaa mantereelle. Kirkossa on tilaa noin sadalle henkilölle. Kirkko on nykyisin suosittu käyntikohde, jossa järjestetään kesäisin konsertteja, hartaushetkiä ja vihkitilaisuuksia.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.

Saarella on myös pieni museo. Suuren vaikutuksen minuun teki Hylkeenpyyntimuseo ja Hyljevene. Vene on yli 10 metriä pitkä ja noin 3 metriä leveä. Vene toimi pyytäjien tukikohtana ja välineenä monella tapaa; siinä asuttiin, sillä purjehdittiin, sitä vedettiin jäällä, se toimi myös varastona sekä saaliin kuljetusvälineenä.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.

Saarella on pieniä taloja; Tankar Cafe, Sjöblomin kalamaja, Majakkamestarin talo sekä Majakka ja Luotsiasema (Majatalo Tankar Inn).

Tankar Cafe on pieni kahvila, jossa on ihana aurinkoterassi. Kahvila avataan toukokuun puolessa välin ja toiminta jatkuu syys-lokakuun vaihteeseen. Paikan erikoisuus on kalakeitto. Kala-allergikoille on tarjolla lihasoppaa. Lisäksi on pizzaa, panineja ja pullaa ja tietysti jäätelöä. Kalakeitto on hyvä tilata aikaisemmin, jos on kyseessä enemmän syöjiä. Makkaraa voi myös ostaa ja paistaa itse ulkona nuotiopaikalla. Aamiaisen voi tilata etukäteen, ja se hyvä puuroaamiainen.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.

Yövyimme luotsiasemalla Majatalo Tankar Innissä. Siellä on 8 huonetta, joissa kahdessa on oma vessa. Jos aiot viipyä saarella pidempään, ota jotain pientä syötävää ja purtavaa mukaasi. Voit aivan hyvin nauttia aamiaisesi myös Tankar Innin viihtyisässä keittiössä merimaisemalla. Majatalon keittiö on oikein hyvin varustettu, tilava ja viihtyisä.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.
Yhteiset tilat keittiöineen olivat oikein kauniit ja toimivat.
Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.
Huoneissa myös viihdyttiin hyvin.

Kokoustiloja löytyy myös. Sauna toimii luotsiasemalla itsepalvelusysteemillä. Jos haluat saunoa, kirjoitat saunaoven lappuseen toivomasi sauna-ajan ja laitat saunan itse lämpiämään. Ulos meren ääreen voit mennä vilvoittelemaan Innin terassille.

Tankar Inniin on helppo kulkea ”pitkospuita” pitkin satamasta, ja esteettömyys on huomioitu. Maasto on muuten vähän vaativa, mutta pitkospuut auttavat hyvin.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.
Kulkusillat helpottavat liikkumista lähes ympäri saarta.

Tankar saari oli melkoinen elämys maaravulle. Minuun teki valtavan vaikutuksen Tankarin luonto; sen kasvillisuus, monimuotoisuus ja karu kauneus. Tankar kuuluu Luodon saariston Natura 200-alueeseen. Saarella kasvaa monia eri lajeja; ketoneilikkaa, punakoiso ja sirohernesaraa. Marjakasveja kuten mustikkaa, puolukkaa, juolukkaaja tyrniä löytyy saarelta. Myös suokasvia tupasvillaa ja rentukkaa kasvaa kosteilla paikoilla. Maastoon merkityllä luontopolulla (1,5 km) voi tutustua saareen monipuoliseen kasvillisuuteen ja eläimistöön.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.

Tankarin saarella pesii noin nelisenkymmentä lintulajia mm. räystäspääsky, pajulintu, tukkakoskelo ja lapintiira. Jopa merikotkia voi nähdä. Lintuasemalla rengastetaan lintuja, seurataan lintujen muuttoa ja tehdään lintulaskentaa.

Meren tunnet ja näet kaikkialla ympärilläsi. Meri on arvaamaton ja kunnioitettava elementti.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.
Raikas merituuli ja kalliot, hieno yhdistelmä.

Majatalo Tankar Inn tuo saarella kävijälle uusia mahdollisuuksia, koska voi jäädä pidemmäksi aikaa sinne. Itä-Suomesta oli siellä kalastajia, jotka yöpyivät Tankarin majatalossa lähes viikon. He tulevat sinne joka vuosi tähän aikaan, koska silloin lohi nousee meressä. Majatalon palvelut on hyvät ja Cafen läheisyys sopiva. Saimme erittäin hyvää tietoa saaren elämästä paikalliselta vanhemmalta herralta, joka on saarella kesäisin talkoolaisena.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Raija Lamminmäki-Meyer Tankarin majakkasaarella ja Majatalo Tankar Innissä.
Jenny odottaa jo palaajia!

Reissun kruunasi laivamatka m/s Jennyllä (1 ½ t.) takaisin mantereelle ja illallinen Kokkolan tosi hyvässä espanjalaistyyppisessä ruokaravintolassa Rojan (Rioja) terassilla.

Olin onnekas, että sain tehtäväkseni tutustua Kokkolan ulkosaaren Tankarin elämään ja historiaan. Tankar Inn oli hyvä paikka yöpyä.

Varaa majoitus

Teksti: Raija Lamminmäki-Meyer
Kuvat: Ritva Nurminen

Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2019 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2020 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2020.

Julkaistu 8.7.2019

Vastaukset

  1. Marli Masalin avatar
    Marli Masalin

    Maini matkakertomus reissaajalta. Tankar tuntuu paikalta, jonne haluan mennä ja viipyillä ainakin yhden yön. Marli

  2. Jaana Manninen avatar
    Jaana Manninen

    Ihanan erilainen ympäristö

    1. Pirkko Räsänen avatar
      Pirkko Räsänen

      Hyvä tarina, kiinnostava paikka. Meri ja saari kiinnostavat, kiitos kertojille.

  3. Pirkko Räsänen avatar
    Pirkko Räsänen

    Hyvä ja kiinnostava paikka.

  4. Anne RoihaLaukkanen avatar
    Anne RoihaLaukkanen

    Todella kiinnostavalta tuntuva kohde. Innostuin oitis.
    Olin jo unohtanut että hostellejakin on ja olen pöyristynyt hotellien samankaltaisuuden ja persoonattomuuden äärellä. Hinnatkin ovat kuin huomaamatta kivunneet melkoisiin lukemiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *