HI Quality & Sustainablity vastuullisen matkailun tukena

Matkustamisen ekologiset vaikutukset puhuttavat sekä Suomessa että maailmalla. Vastuullisuus onkin yhä useammalle matkailijalle majoituksen valintaperuste.

Jotta matkailu ja hostellimajoitus pystyy vastaamaan muuttuvaan kysyntään sekä vastuullisuusnäkökulmien huomioimiseen, on kehityksen oltava kestävää. Tätä varten Hostelling International on kehittänyt erityisesti hostelleille suunnatun HI Quality & Sustainability (HI-Q&S) laadunhallintajärjestelmän. HI-Q&S on GSTC:n (Global Sustainable Tourism Council) tunnustama laatusertifikaatti.

HI-Q&S tukee hostellia toiminnan prosessien kautta. Sen perustana on laadukas johtaminen, joka ulottuu johdon työkalujen lisäksi kaikkiin toimintoihin: vastaanottoon, siivoukseen, ruokapalveluihin, ohjelmapalveluihin, hankintoihin ja kiinteistön ylläpitoon. Hostellin vision, mission ja strategian pohjalta toimintaa viedään suunnitelmallisesti kohti asetettuja tavoitteita. Vuosittain tehtävä johdonkatselmus toimii konkreettisena ohjenuorana, miten toimintaa viedään eteenpäin.

Serfikaatin saanut hostelli saa oikeuden käyttää HI-Q&S-logoa. HI-Q&S-sertifikaatti on osoitus laatuvaatimusten täyttymisestä niin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneillekin. HI-Q&S sertifikaatti on lisäksi listattuna Visit Finlandin Sustainable Travel Finland-ohjelmaan yhtenä hyväksyttynä laatusertifikaattina. HI-Q&S laatuvaatimuksiin kokonaisuudessaan pääset tutustumaan tästä.

Suomessa HI-Quality & Sustainability-sertifikaattia ylläpitää Suomen Hostellijärjestö ja verkoston hostellit voivat liittyä mukaan vastuullisen matkailun edistämiseen HI-Q&S:n avulla. Seuraavat Suomen Hostellijärjestön verkoston hostellit täyttävät HI-Q&S-laatuvaatimukset.

Both Helsinki, Helsinki

Both Helsinki sijaitsee Helsingin sydämessä, Kampissa. Bothissa voit yhdistää hostelli- ja hotelliasumisen parhaat puolet. Both tarjoaa sekä yksityisyyttä omalla kylpyhuoneella, wc:llä ja keittokomerolla varustetuissa huoneissa, että yhteisöllisyyttä moderneissa yhteistiloissa.

Both Helsinki noudattaa HI-Q&S laatuvaatimusten lisäksi WWF:n Green Office-ympäristöjärjestelmää ja kompensoi asiakkaiden majoituksesta koituvan hiilijalanjäljen Compensate -säätiön kautta. Both Helsinki edistää myös sosiaalisen suvaitsevaisuuden arvoja kuulumalla We speak gay -arvoyhteisöön.

Both Helsinki
Both Helsinki
Eurohostel, Helsinki

Eurohostel on kansainvälinen cityhostelli, joka sijaitsee keskellä kaunista merellistä Katajanokkaa. Kaikki Eurohostelin huoneet ovat valoisia ja perusmukavuuksilla varustettuja. Kaikissa huoneissa on erilliset sängyt, kirjoituspöytä tuoleineen ja vähintään yksi lukittava vaatekomero. Yöpymiseen sisältyy pyyhkeet, liinavaatteet, aamusauna sekä langaton internetyhteys.

Eurohostel noudattaa HI-Q&S laatuvaatimuksia ja tarjoaa lisäksi asiakkailleen mahdollisuuden hyvittää majoittumisensa hiilidioksidipäästöt omalla varaussivustollaan. Kerättävät varat ohjataan Luonnonperintösäätiölle luontoalueiden rauhoittamiseksi. Iltasaunamyynneistä Eurohostel puolestaan lahjoittaa osuuden Puhdas Itämeri -hankkeelle.

Eurohostel, Helsinki
Eurohostel
Dream Hostel & Hotel, Tampere

Dream Hostel & Hotel on tyylikkäästi sisustettu design-hostelli Tampereen keskustassa. Dream Hostellin raikas ja rento sisustustyyli kulkee punaisena lankana hostellin kaikkiin osiin. Jokainen Tampereen nähtävyyksien mukaan nimetty huone johdattaa asujansa lähemmäs kaupungin tunnelmaa. Dream Hostel & Hotel on saanut huomiota jopa maailmanlaajuisesti. Hostelli on valittu mm. Euroopan kymmenen parhaan luksushostellin joukkoon arvostetun brittijulkaisun, The Guardianin, listauksessa.

Dream Hostel & Hotelissa vastuullisuus yltää HI-Q&S -laatuvaatimusten täyttymisen lisäksi myös sosiaaliseen vastuullisuuteen, sillä hostelli on mukana We speak gay -arvoyhteisössä.

Dream Hostel & Hotel, Tampere
Dream Hostel

Tutustu myös muihin ekohostelleihin tästä

Julkaistu 31.3.2020, muokattu 18.1.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *