Järjestöreissausmatka julkisilla kulkuneuvoilla Suomen poikki

Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton eli Sulasolin Hostellijärjestön edustajiston nykyinen edustaja, toimittaja Mikko-Oskari Koski suuntasi itäiseen Suomeen juttukeikalle, ja palasi maalikylille soveltaen niitä poikittaisia kulkumahdollisuuksia, joita maassa joukkoliikenteen supistusten jälkeen vielä on. Yöpymiset järjestyivät luonnollisesti Hostelleissa, Itä-Suomen Liikuntaopiston Finnhostel Joensuussa, Timitrassa Lieksassa sekä Dream Hostelissa Tampereella.

Valtion supistettua ostoliikenteen hankintapäätöksiään 27.3.2016 alkaen on itäisen ja läntisen Suomen välinen toimivin yhteys useimmiten junanvaihto Tikkurilassa. Joensuun ja Vaasan välillä kulkee myös yksi päivittäinen bussivuoro. Paljon puhutaan edullisista bussiyhteyksistä liikenteen vapauduttua kilpailurajoituksista, mutta nämä palvelut keskittyvät vain isoimpien taajamien välille. Parin euron lippua Pielisen rannoille tai Lapin perukoille – tai edes ruuhka-Suomen maaseudulle – on turha etsiä.

Haapamäki, Heinävesi ja Höljäkkä näkyvät kyllä vaihtoehtoina siinä missä Helsinki ja Hyvinkääkin, jos junalippua on hankkimassa H:lla alkavalle paikkakunnalle, mutta tarjonnoissa on huimia eroja. Kerran Suomen vilkkaimpiin risteysasemiin kuulunut Haapamäki on nykyään korkeintaan parin päivittäisen kiskobussivuoron varassa sekä Tampereen, Jyväskylän että Seinäjoen suuntiin, kappaleeksi kauneinta Suomea mainitulla Heinävedellä pysähdytään aamuvarhaisella matkalla kohti Pieksämäkeä ja iltamyöhällä kohti Joensuuta, ja Pielisen itärannalla sijaitseva Höljäkkä odottelee lopullista kuoliniskuaan, mikäli jatkuvuutta nykyään kahdesti päivässä kumpaankin suuntaan kulkevalle Joensuun ja Nurmeksen väliselle kiskobussille ei saada.

Asiakas näkee supistukset käytännössä tietenkin siten, että VR vähentää palveluitaan, mistä hyvästä rautatieyhtiö saa moitteita niskaansa saavikaupalla. Oikeampi osoite palautteelle olisi useimmiten kuitenkin ostoliikenteen hankkija, paitsi tietenkin silloin, kun VR vähentää oma-aloitteisesti huonoksi bisnekseksi mieltämiään vuoroja, joiden tueksi ministeriötä on turha odottaa. Yksityinen operaattori näille radoille tulisi vielä epätodennäköisemmin. Tyly tosiasia on, että kun tarjonta vähenee, loppuvat asiakkaatkin. Jos on näyttöä, ettei matkalaisia ole, loppuu sitten se viimeinenkin vuoro.

Suomen musiikkikoulutusrintamalle kuuluu sekä hyvää että huonoa. Näistä molemmista sain varman käsityksen vieraillessani ensin Mikkelissä Ylen vuoden nuorisokuoron, innokkaan ja rempseästä keikkameiningistään tunnetun Cantus Michaelisin harjoituksissa ja sitten Joensuun Karelia-ammattikorkeakoulussa, josta säästöpäätökset ovat viemässä musiikin koulutusohjelman.

Osaamista molemmissa paikoissa tuntuu olevan, samoin näkemyksiä siitä, mihin suuntaan asioita voisi kehittää. Musiikkikoulutus kun säteilee niin paljon hyvää mieltä ja henkistä hyvinvointia ympärilleenkin, sillä keikkatarjonnan monipuolisuuden lisäksi se edistää sekä lasten että aikuisten harrastustoimintaa ja muuta hyvinvointia, jopa ihan niiden paljon puhuttujen sote-palveluiden liitännäisinä. Näiden valmiuksien hyödyntämättä jättämistä ja päättäjien tukemaa suoranaista alasajoa on vaikea ymmärtää, vaikka rahat olisivatkin tiukassa. Koulutukseen kohdistuvia leikkauksia ei totisesti voi kukaan puolustaa mitenkään.

Itä-Suomen Liikuntaopiston majoitustilojen yhteydessä toimiva Joensuun Finnhostel koostuu mukavista yksiöistä kolmessa kerroksessa. Joka kämpässä on keittiö ja televisio, ja alakerrassa tarjoillaan aamiainen. Itsepalvelun aste on runsas, mutta kaikki toimii jouhevasti. Myöhään illalla saapuvaa asiakasta odottaa avainkortti turvaboksissa takaovella, ja majoitusilmoituksenkin voi jättää huoneen pöydälle lähdettäessä ennen infon aukioloaikaa.

 

Lieksan Timitra Hostel on hieno rakennus upeassa ympäristössä, jos kohta ei huhtikuisessa varhaiskeväässä kauneimmillaan. Rakennus on entinen rajakoulu, rajavartioston koulutustoimintaa on viereisessä talossa vieläkin, ja hostelliksi muutetussa rakennuksessa on myös ilmeisen vilkasta, sesonkihuippujen ulkopuolisina aikoina tosin tilauspainotteista ravintolatoimintaa sekä esillä Rukajärven tien taisteluita esittelevä näyttely. Hostellin palveluihin kuuluu myös sauna, jonka lämpötilaa näyttää Kansallis-Osake-Pankkia mainostava mittari.

Hostellilta on lyhyt kävelymatka vielä jäiseen Pielisen rantaan. Kesällä vastapäisestä laiturista on lauttayhteys Pielisen vastarannalle Kolin vaaroille. Järven jää vaikuttaa huteralta ja paikoin virtauskohdissa näkyy suoranaista avovettäkin, mutta muutama pilkkimies siellä edelleen näyttää saalistaan jallittelevan.

Pikkukaupungin hiljaiseen keskustaan Timitrasta kävelee parikymmentä minuuttia. Rautatieasemalla, jonka makasiinissa esitellään säveltäjämestari Sibeliuksen suhdetta pohjoiskarjalaiseen luontoon, pysähtyy kaksi kiskobussia päivässä sekä Joensuun että Nurmeksen suuntaan. Rata lienee aikanaan vedetty Pielisen itärannalle puuteollisuuden vaatimuksesta, mutta oikealla hetkellä vilkaistessa ikkunasta näkyy Ukko-Kolin huippu järven vastarannalla. Toisella linjauksella olisi saatu suorempi rata ja ehkä myös Kolin asema, mutta yhtä todennäköistä on sekin, että iso osa rataa olisi louhittu vaaran uumenissa kulkevaan tunneliin. Parempi siis näin.

 

Legendaarisen Lättähatun maine Suomen radoilla elää yhä, vaikka viimeiset yksilöt tuosta 1950-luvun suositusta kiskobussisarjasta Dm6/7 jäivät pois päivittäisliikenteestä vuoden 1989 aikataulu-uudistuksessa, ja ovat sen jälkeen palvelleet vain museojunissa. 2000-luvun moottorivaunun, Tsekissä rakennetun kiskobussi Dm12:n suurin sallittu nopeus on 120 km tunnissa ja istumapaikkamäärä 67, joista kolme taitettavia klaffipenkkejä. Toisessa päädyssä saa ainakin periaatteessa kuljettaa lastenvaunuja ja polkupyöriä, mutta ahdasta siellä tulee, varsinkin jos kyydissä on yksikin pyörätuolipaikkaa tarvitseva matkustaja.

Kiskobusseja käytetään tällä hetkellä rataosuuksilla Joensuu-Nurmes, Parikkala-Savonlinna, Pieksämäki-Varkaus (josta jatketaan kerran päivässä Joensuuhun), Jyväskylä-Seinäjoki, Tampere-Keuruu, Ylivieska-Iisalmi ja Karjaa-Hanko. Vaunuja on kaikkiaan 16 kappaletta, vilkkaimmilla vuoroilla niistä saatetaan rakentaa kahden vaunun junia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Lättähattuja oli parhaimmillaan liikenteessä yli 400.

Kiskobussi on tätä nykyä ainoa suomalainen matkustajajuna, jossa asiakkaalla on edes joissakin tapauksissa mahdollisuus nähdä rataa eteenpäin ohjaamon oven lasin läpi. Vaunussa ei yleensä ole konduktööriä, joten lipun hankkiminen on matkustajan oman rehellisyyden varassa. Tosin etukäteen hankittuna lippu on kohtuullisen hintainen, eikä vertailukohdaksi tarvitse ottaa edes mahdollisessa tarkastuksessa kärystä seuraavaa sakkoa.

 

Nousen Parikkalassa kiskobussiin, joka vie matkalaisensa niin kutsuttua Järvi-Suomen rataa Punkaharjun kansallismaisemien läpi Savonlinnaan. Harjumaisematkin ovat kuntaliitosten myötä nyt osa Savonlinnaa, joka osittain tästä johtuen on nyt kesäisin yksi maamme hostellirikkaimmista kaupungeista.

Oopperajuhlien ja muiden suvisten rientojen tuoma kansainvälinen julkisuus antaa Savonlinnasta aurinkoisen kuvan, mutta tähän aikaan vuodesta kaupunki, jopa sen maineikas kauppatori, on hiljainen. Saimaa lepää vielä huhtikuisen hauraan jääkannen alla, mutta vuolas Kyrönvirta on sula ja Olavinlinna sen luodolla yhtä ylväs kuin aina.

 

Säästöleikkuri on iskemässä Savonlinnaan raskaasti, kaupungin maineikasta opettajainkoulutuslaitosta ollaan lakkauttamassa ja sen toimintoja siirtämässä Joensuuhun. Juuri edellisenä iltana Savonlinna-salin oli täyttänyt konsertti, jossa siellä eri vuosikymmeninä kansa- ja peruskoulunopettajan toimeen valmistautuneet, sittemmin näkyvimmän uransa musiikin parissa tehneet henkilöt olivat esiintyneet. Savonlinnan opettajaseminaarin epäilemättä paikkakunnan hyväksi eniten aikaan saanut oppilas oli oopperajuhlien uuden aikakauden käynnistäjä, bassolaulajana opettajantointaan paremmin tunnettu Martti Talvela.

Paikallinen ystävä suosittelee lounasta ravintolaksi muutetussa entisessä koulussaan, eikä ollenkaan aiheetta. Hyvin ravittuna on ilo tallustaa kohti linja-autoasemaa, josta seuraava kyyti lähtee.

Bussi koukkaa Talvisalon takaa Laitaatsalmen ylittävälle sillalle jatkaen siitä Rantasalmen suuntaan ja edelleen kohti Varkautta. Tien vieressä on rata, joka sai kosolti julkisuutta muutaman vuoden takaisesta peruskorjauksestaan – sitä seuranneena vuonna rataa käytti yhdeksän tavarajunaa. Nyt on hiljaisempaa, sillä kiskoyhteys on katkaistu. Syy tähän on toki pätevä, Saimaan syväväylä halutaan siirtää Laitaatsalmeen, jotta rahtilaivojen onnettomuuksille riskaabeli liikenne saadaan pois Olavinlinnan vierestä. Uudet sillat on luvattu tehdä sekä maantielle että rautatielle, mutta aika näyttää, milloin hankkeet ovat realisoituneet, ja onko niille odotettavissa nykyisiä bussivuoroja laajemmin henkilöliikennettä.

Sokkeloinen Saimaa oli ennen Suomen tiestön ja rautateiden määrän ja laadun paranemista usein sekä suorin että vaivattomin kulkuväylä kaupunkienkin välillä. Saimaan kanavan valmistuminen mahdollisti vaihdottoman yhteyden jopa Iisalmesta tai Nurmeksesta Viipuriin tai Pietariin. Järvialueen valkokylkisistä matkustajahöyrylaivoista tyylikkäimpiin kuului vuonna 1904 valmistunut ss.Savonlinna, joka edelleen höyryää kaupungin edustusaluksena. Toisin kuin muut meidän aikaamme säilyneet perinteiset laivat, joihin on joko vaihdettu höyrypannujen tilalle dieselmoottorit tai ainakin kattiloihin öljypolttimot, Savonlinna-laiva lämmitetään yhä puilla. Laitaatsillan kupeessa olevalla telakalla parikin Saimaan höyryä odottelee uutta kesää.

Vaikka huonosti asiansa hoitaneista pikkukunnista eroon pääseminen onkin kaikkien etu, on pakko näillä seuduilla liikuttaessa hieman harmitella Rantasalmen, Juvan, Puumalan ja Sulkavan päätymistä liitosratkaisuissaan eri leireihin. Aiemman kuntayhtymän matkailu- ja muussakin markkinoinnissaan käyttämä, kuntien ensimmäisistä tavuista koottu nimi Rajupusu kun olisi ollut suomalaisella kuntakartalla piristävä poikkeus.

 

Varkaus oli ensin Paul Wahlin ja sitten Ahlsrömin suvun teollisuusrakenteiden ansiosta virtaavan veden ympärille syntynyt kauppala. Wahlin perustama Lehtoniemen konepaja rakensi suurimman osan Saimaalle ja melkoisen määrän muuallekin päätyneistä höyrylaivoista ja jatkoi myöhemmin silloisen TVH:n tärkeimpänä lossien alihankkijana, eikä nykyään StoraEnson omistama paperitehdaskaan vuosikymmenten mittaan toimettomana ole seissyt.

Jatkan matkaa halki Suomen jälleen rautatietä. Kiskobussiin nousee lisäkseni kaksi muuta matkustajaa. Matka Pieksämäelle ei ole pitkä, mutta sen aikana ehtii miettiä useampaankin kertaan, kuinka pitkä tulevaisuus tällaisella kolmen hengen junavuorolla on, jos viranomaistahot tai liikenneoperaattorit katselevat tilastoja välittämättä siitä, mitä yhteys paikalliselle väestölle saattaa merkitä.

Matkalla ohitetaan Huutokosken komea asema, jonka henkilöliikenne loppui vuonna 1989. Mielessä käy sekin, tekeekö yksi tai useampi kolmesta muusta aiemmin mainitusta H-alkuisesta asemasta sille seuraa jo lähitulevaisuudessa. Entä voisiko koskaan koittaa se päivä, jolloin Huutokoskelta kohti Savonlinnaa, tai nykyään Laitaatsalmen länsirantaa, erkanevalla radalla nähtäisiin taas matkustajajuna?

 

Juice Leskinen teki joskus -80-luvulla keikkamatkalta palatessaan 17-minuuttiseksi venähtäneen ja siksi harvoin radiossa soivan kappaleen Bluesia Pieksämäen asemalla. Siinä hän vaihtaa yöjunasta toiseen ja kuvittelee aikansa kuluksi monimuotoisen bändin musisoimaan asemalle. Oma odotukseni Suomen poikittaismatkani pisimmälle osuudelle kohti Tamperetta kestää reilun tunnin, ja muun tekemisen puutteessa panen lopulta läppärini soittamaan Youtube-version Juicen Bluesista. Se loppuu jokseenkin samalla hetkellä kuin junani tulee.

Maisemia on auringon laskettua turha yrittääkään katsella, mutta jossain välissä päättelen huminasta, että tunnelissa mennään. Suomen kuuluisin rautatietunneli Pönttövuori sijaitsee Jyväskylän itäpuolella, joten sen läpi kulkivat niin Pohjanmaan kuin Hämeen tai Varsinais-Suomen suuntiin matkanneet savolaiset jo silloin kun Haapamäki risteysasemana oli vielä voimissaan. Oriveden jälkeen tullaan Tampereen seudulle, joka olisi nykyäänkin elinkelpoinen toimintaympäristö paikallisjunaverkollekin, kenties jopa pienemmällä yhteiskunnan tuella kuin Haapamäen, Heinäveden ja Höljäkän yhteydenpitäjät yhteensä. Saman viikon uutisia on, että Tampereelle rakennetaan pikaraitiotie osin valtion tukemana. Jotain kiskokulkuneuvoja Pirkanmaan seuduilla siis paikallispalveluitakin jatkossa tarjoaa.

 

Iltayhdentoista jälkeen majoitun Tampereen yliopiston, Tampere-talon ja rautatieaseman muodostamassa kolmiossa, eli jokseenkin keskeisimmällä mahdollisella paikalla sijaitsevaan Dream Hostelliin, jonka huoneet on hauskasti nimetty merkittävien tamperelaisten asioiden ja nähtävyyksien mukaan. Minulle sattuu ”tohvelikämppä”, Aino&Reino. Vaihtoehtoja olisivat muiden muassa Riävä, Haulitorni ja Vapriikki, kaikki toki tuntemisen arvoisia asioita Tammerkosken tuntumasta. Tampere on mukava kaupunki, mutta ihmettelen hiukan, miksi huoneiden nimistä puuttuvat omat suosikkini Työväen Teatteri ja Rajaportin sauna sekä paikallinen herkku mustamakkara. Näiden varassa oma Tampere-kuvani on aina ollut paljon mieltä ylentävämpi kuin pelkästään kiakon, Leninin tai Näsinneulan. Vaikka pidänkin kovasti myös Pyynikin näkötornin munkeista…

Teksti ja kuvat: Mikko-Oskari Koski

Matkakertomuksen kirjoittaja on Sulasolin jäsen ja yksi Suomen Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa.

Sulasolin jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.