Joensuun seikkailu kahdestaan vauvan kanssa

Rento junamatka kesäisessä Suomessa on mitä parhainta hupia uteliaan puolivuotiaan kanssa. Pätkäunisena, mutta seikkailun haluisena rullasin tavallisen vaunulenkkimme sijasta Joensuun junaan. Helppoa! Suurimmassa osassa juna-asemista laiturit ovat jo samalla tasolla junan lattian kanssa, konduktöörit auttavat herkästi ja vaunut saa yleensä istuinpaikan vierelle niille varattuun tilaan.

Joensuussa lähdimme vaunuilemaan kohti keskustaa, tottakai Ilosaaren kautta. Pienen eväät kulkivat vielä luonnollisesti äidin mukana, mutta ravintola Kerubin erinomaisesta lounasbuffetista löytyi myös maisteltavia melonilohkoja aloittelevalle ruokailijalle. Molempien vatsat täytettynä oli hyvä lähteä etsimään aivan keskustan tuntumassa sijaitsevaa majapaikkaamme, Finnhostel Joensuuta.

Pielisjoen rantapuiston puutarhakeinut olivat varmaankin yksi reissumme yhteisistä kohokohdista. Mainio ja viihtyisä keksintö perinteisten puistonpenkkien sijasta! Pienen lapsen kanssa maailma on suuria ihmeitä täynnä, ja joen varren kaunis kävelyreitti johdatti meidät viimeistään hyviin lomatunnelmiin.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa.
Ilosaari

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa

Hostelli oli pyynnöstämme varannut meille huoneen valmiiksi hyvissä ajoin. Huoneemme sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa vain yhden porrastasanteen päässä, ja vaunuille oli hyvin säilytystilaa aivan hostellin sisäänkäynnin ja huoneemme lähellä. Ystävällinen vastaanottaja opasti meidät tilavaan ja valoisaan yksiöön. Huoneessamme oli suihku, parveke ja hyvin varusteltu keittokomero. Työpöytä muuntui kädenkäänteessä hoitopöydäksi, ja vessaan tuotiin vielä pyynnöstäni potta. Vauvan matkasängyssä odottivat puhtaat lakanat ja suloinen nalle. Kahdesta tukevasta sängystä tehty perhepeti ja pimentävät verhot lupailivat meille hyviä yöunia. Hostellin aamiaistilassa ja pihalla olisi ollut hyvät puitteet myös isompien lapsien leikeille, ja palvelu oli kaikin puolin ystävällistä.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Finhostel Joensuussa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Finhostel Joensuussa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Finhostel Joensuussa.

Finnhostellilta oli lyhyt kävelymatka keskustaan. Kerttu Horilan ja Ilona Niemen näyttely “Naiseus” Joensuun taidemuseo Onnissa houkutteli tutkailemaan naiseuden ja äitiyden eri puolia. Museovierailun kohokohdaksi tuli kuitenkin Edelfeltin rakastajattaren, Virginien valovoimainen ja upeasti ripustettu muotokuva. Lähtemättömän vaikutuksen teki myös ikonikokoelma. Museon kauniit värit, valot ja rauhallinen tunnelma sekä esteetön kulku ja siistit WC-tilat sopivat hyvin vauvavieraalle. Torin parkkihallityömaan alta evakkoon siirretyt karjalanpiirakkakojut löytyivät läheltä. Marttojen leipoma perinteinen pyörö oli miltei yhtä hyvää, kuin mummoni tekemä.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Finhostel Joensuussa.
Näkymä hostellin parvekkeelta.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa.

Toisena reissupäivänä pistäydyin ihastelemassa kauniita kattomaalauksia Joensuun kirkossa ja jätskillä Jokiasemalla, missä Pielisjoki laskee Pyhäselkään. Viileän ja sateisen kesäpäivän vaunulenkki jatkui tropiikin lämpöön, perhospuistoon Botaniaan. Kantoliinakyydissä oli pienenkin hyvä ihmetellä lautasen kokoisia lepattajia! Tämän jälkeen maistui vauvalle sekä uni että viileys, kun rullailimme vielä viereisen arboretumin poluilla, keskellä Rhododendronien parasta kukintaa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Finhostel Joensuussa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa.

Joensuu ja Finhostel tarjoavat hyvät puitteet lähiluonnossa liikkumiseen – lenkkipolut ja talvella ladut lähtevät miltei hostellin pihasta. Hostellin pyykkituvassa hoituu niin vauva- kuin treenipyykkikin. Erityisen maininnan ansaitsee runsas ja terveellinen aamiainen, joka vetää vertoja hotelliaamiaiselle. Viimeisenä reissupäivänä sainkin kipinän luontopolulle. Pakkasin tavaramme ja vauvan vaunuun, ja aamupäivän päiväunien aikana rullailin Suvantosillan ylitse, kohti Kalmoniemeä. Penttilän sahan raunioista tehdyn muistomerkin luota avautui toisenlainen maisema Joensuuhun. Lenkin varrelle sattui myös tuoksullaan huumaava Leijonien ruusulajipuisto. Kuhasalon metsäpoluilla ja kauniilla rannoilla riittää retkeiltävää vielä seuraavallakin reissullemme.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa.

Matkalla juna-asemalle pysähdyimme vielä taitokortteliin etsimään sitä perinteistä, aitoa karjalanpiirakkaa, joka torin remontin takia oli vielä jäänyt löytymättä. Kiehtovien käsitöiden ja herkkuja pursuilevien kahviloiden korttelista löysimme jotain todella hienoa. Pelastakaa Lapset ry: ylläpitämä monipuolinen ja lämminhenkinen Joensuun Perheentalo tarjosi vauvaperheelle luksustason hoitopisteen ja mukavaa leikkiseuraa ennen kotimatkaa. Lappeenrannan junassa kotiin palasi virkistynyt äiti ja iloinen pieni seikkailija. Vauvan vedellessä sikeitä unijunassaan kaivoin käsilaukusta esille taidemuseon Kiinan kokoelman lapsivieraille – ja ehkä myös pätkäunisille vanhemmille – suunnatut sanasokkelot.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Joensuussa.

Teksti ja kuvat: Miina Pekkola


Matkakertomuksen kirjoittaja on A-lomiin kuuluvan Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton Loimun jäsen ja yksi Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.

A-lomien ja Loimun jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa

Julkaistu 1.10.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *