Luomua, itsetuotettua sähköä ja ötökkämuffineja – ekologisesti pohjoismaisissa hostelleissa

Majoittuminen hostellissa on jo lähtökohtaisesti ekologista. Voit valita haluamasi palvelut eikä hostelleissa tarjota yletöntä kuluttamista. Hostelleissa vaalitaan paikallisuutta ja asiakkaita kannustetaan omatoimiseen liikkumiseen matkakohteessa. Tämän lisäksi HI-verkoston hostelleissa ekologiset valinnat ovat mukana monessa toiminnassa.

Vihanneksia omasta puutarhasta ja ötökkämuffineja aamiaiseksi

Norjassa toimintaa ohjaa maan hostellien oma ympäristöstrategia. Tämän lisäksi hostelleilla on omia kestävän kehityksen projektejaan. Oslon Haraldsheimissa asiakkaat voivat poimia itselleen vihanneksia hostellin omasta puutarhasta, ja vuorilla sijaitseva Mjølfjellin hostelli tuottaa itse oman sähkönsä. Lillehammerin HI-hostellissa vaalitaan paikallisuutta. Suurin osa elintarvikkeista hankitaan lähiseudun tuottajilta ja hostellin sisustamisessa on ollut apuna paikallisia käsityöläisiä.

Mjølfjell ©TETurøy

Tanskassa on puolestaan isketty kiinni tuloillaan olevaan trendiin eli vaihtoehtoisiin eläinproteiinin lähteisiin. Kööpenhaminan hostellit ovat tuoneet aamiaispöytään valikoiman hyönteisistä valmistettuja tuotteita. Buffetissa on perinteisten vaihtoehtojen lisäksi tarjolla hyönteisjauhoista valmistettuja supermuffineja ja näkkileipää sekä paistettuja toukkia ja heinäsirkkoja.

Danhostel Copenhagen Amagerin aamiaispöydän herkkuja. ©Danhostel

Green hostelleja ja ekologisia luontoelämyksiä

Islannissa toimintaa ohjaa HI Iceland Sustainability Policy, jossa opastetaan myös asiakkaita ympäristöystävällisyyteen. Lisäksi suurin osa maan hostelleista on Green Hostel –merkittyjä. Reykjavikin kaikilla kolmella hostellilla on myös pohjoismainen Joutsenmerkki.

Loft Hostel, Reykjavik
Loft Hostel, Reykjavik ©HI Iceland

Ruotsissa panostetaan ympäristöystävällisten luontoelämysten tarjoamiseen asiakkaille. Esimerkiksi Abiskon kansallispuistossa sijaitseva STF Abisko Mountain Station on suosittu revontulien katselupaikka sekä hiihto- ja vaelluskohde. Hostellilla on kansallinen Naturens Bästa -ekoturismin sertifikaatti.

Aurora Skystation, Abisko
STF Abisko ©Peter Rosén, Lappland Media AB. www.svenskaturistforeningen.se/abisko

Luonto-Liiton suosittelemat ekohostellit

Suomessa Luonto-Liitto ja Hostellijärjestö ovat laatineet ympäristöystävällisen hostellin ekokriteeristön. Kriteeristössä huomioidaan muun muassa kierrätys, luomu- ja kasvisruuan saatavuus, energian ja veden säästäminen, ympäristöystävällisen energian käyttö sekä ympäristötiedon levittäminen hostellin asiakkaille. Ensimmäisenä hostellien ekokriteerit otti käyttöön helsinkiläinen Hostel Domus Academica. Hostelli myös kompensoi vuosittain yöpymisistä aiheutuneen hiilijalanjäljen. Muita Luonto-Liiton suosituksen saaneita hostelleja ovat Hostel River Porissa sekä Hostel Suomenlinna Helsingissä.

Hostel Domus Academica, Helsinki
Hostel Domus Academica, Helsinki

Majoitus jäsenhintaan

Kansainvälisellä hostellikortilla saat myös pohjoismaisissa HI-hostelleissa 10 % majoitusalennuksen sekä muita matkailullisia etuja. Jäsenet saavat kansainvälisen hostellikortin hintaan 15 € (norm. 20 €).

Voit ostaa kansainvälisen hostellikortin sekä tehdä hostellivarauksia osoitteessa www.hostellit.fi.

Artikkelin pääkuvassa Mjølfjell ©TETurøy

10.4.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *