Kulttuuria ja korkeita paikkoja Tampereella

Lyhytkin maiseman vaihdos virkistää aina kummasti. Päätimme lähteä ystäväni kanssa viikonloppureissulle Helsingistä. Ajatuksena oli, että kohteeseen pääsee mukavasti julkisilla eikä matkanteko vie viikonlopusta kovin montaa tuntia. Lisäksi toiveena oli tyydyttää hieman kulttuurin nälkää. Matkakohteeksemme valikoitui Tampere, joka tituleeraakin itseään Suomen teatteripääkaupungiksi sekä siellä sijaitseva Dream Hostel.

Lähdimme matkaan lauantai aamupäivällä. Turvalaitetöiden vuoksi Helsinki-Tampere välillä oli kaukojunien liikennekatko joten hyppäsimme pikavuorobussiin, joka vei meidät reilussa kahdessa tunnissa Tampereelle. Linja-autoasemalta kävelimme majapaikkaamme Dream Hostel & Hoteliin reilun puolen kilometrin matkan. Olimme varanneet huoneen hotellin puolelta ja kävimme kirjautumassa vastaanotossa, joka sijaitsee majoitustiloja vastapäätä olevassa rakennuksessa Tullin Saunan yhteydessä.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellin tilat ovat rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa ja hotellin puoli sijaitsee toisessa kerroksessa. Huoneemme oli ikkunaton ja vain noin yhdeksän neliön kokoinen. Se oli kuitenkin siisti, kodikas ja riitti hyvin tarpeisiimme. Huoneessa oli käteviä tilaratkaisuja. Myös hotellikerroksessa on yleinen keittiö- / oleskelutila. Hotellin sisustus on simppelin tyylikästä kautta linjan.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Ennen illan ohjelmaa kävimme myöhäisellä lounaalla tai paremminkin aikaisella illallisella aivan Dream Hostel & Hotelin vieressä sijaitsevassa Myllärit ravintolassa. Ravintolan tilat ovat yli sata vuotta vanhassa tiilisessä rakennuksessa. Tunnelmallisessa ravintolassa söimme kolme ruokalajia rauhassa herkutellen. Ravintola täyttyi asiakkaista, ymmärtääkseni paikka on myös läheisen Tampere-talon konserttivieraiden suosiossa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.
Dream Hostel & Hotel sijaitsee aivan Tampere-talon välittömässä läheisyydessä.

Tampereen Komediateatteri toimii kauniissa rakennuksessa, joka rakennetiin 1800-luvun lopulla Tampella -yhtiön ja sen henkilökunnan käyttöön. Komediateatterin toiminta alkoi rakennuksessa 1994. Olimme ostaneet liput Linnan juhlat -näytökseen ja olimme valmiina viihteen vietäviksi. Näytös olikin ihan hauska ja viihdyttävä, vaikka naurulihaksille olisi voinut olla enemmänkin käyttöä.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Näytöksen aikana täysikuu oli ilmaantunut taivaalle. Se loisti komeana ja veti puoleensa, lähes 90 metriä. Olimme nousseet hissillä Suomen ja Tampereen korkeimman tornirakennuksen 25. kerrokseen Moro Sky Bariin. Baarin sisätila on pieni ja lauantai-iltana väkeä oli liikkeellä tungokseen asti. Päätimmekin maistella drinkkimme terassilla lämpölamppujen alla väljemmissä vesissä. Kaupungin valot hohtivat kirkkaina tumman taivaan alla.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hyvin nukutun yön jälkeen pakkasimme tavaramme ja siirryimme tien toiselle puolelle Tullin Saunalle aamupalalle. Tarjolla on croisantteja, leipää, levitteitä, juustoa, leikkeleitä, vihanneksia, munakokkelia, makkaroita, jogurttia, marjoja, hilloja, hedelmiä, muroja, puuroa, kahvia, teetä ja mehua. Vatsaa ei viitsinyt syödä liian täyteen sillä aioimme testata aamiaisen jälkeen Tullin Saunan yleisen saunan.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Sauna aukeaa klo 11.00, mutta pujahdimme sisään jo hieman etuajassa. Tiloissa on miesten ja naisten puku- ja suihkuhuoneet, kaksi sekasaunaa, lounge ja vilvoittelualueena entinen lastauslaituri. Mukaan saunan puolelle saa ämpärin, josta löytyy pyyheliina, pefletti ja juoma-astia. Pesu- ja pukuhuoneista löytyy runsaasti erilaisia pesuaineita ja muuta kosmetiikka. Sitten vaan uikkarit päälle ja kohti löylyjä. Näin aamupäivällä muita saunojia ei ollut lainkaan, joten tästä tulikin yksityinen saunavuoro. Ensin heitimme löylyt saunassa jossa on pieni ikkuna bistron puolelle, sieltä kantautui puheensorina lauteille asti. Hetken päästä siirryimme löylyttelemään toiseen saunaan. Tilat ovat uudet ja siistit, ne ovat valmistuneet tänä vuonna. Saunat lämpiävät sähkökiukailla, mutta tunnelmaa tuovat aidot hirsiseinät ja puun tuoksu. Ystävälle alkaa jo saunominen riittää, mutta minä käyn vilvoittelemassa ulkona pikkupakkasessa ja jatkan vielä saunomista hetken aikaa. Tunnustaudun sauna faniksi ja oli aivan ihanaa aloittaa päivä rauhallisella saunomisella.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Sunnuntain sää oli aurinkoinen ja pilvetön, mikäs sen parempaa sillä olimme matkalla Pyynikin näkötornille. Tornista avautuu maisemat Näsijärvelle, Särkänniemeen, Tampereen keskustaan, Pyhäjärvelle jne. Usein reissuillani hakeudun korkeisiin paikkoihin tähyilemään maisemia. Tällä lyhyellä Tampereen reissullakin tuli katseltua kaupunkia Moro Sky Barin korkeuksista sekä Pyynikin näkötornista. Pyynikillä pistäytymiselle oli kyllä toinenkin syy. Tornin alakerrassa olevan kahvilan herkullisista munkeista olen kuullut niin monta kehua, että olihan niitä saatava maistaa. Ja kyllähän ne maistuivat meille ja muillekin. Pikkuruiseen kahvilaan oli jonoa koko ajan, välillä ulos saakka. Munkit ja kahvit nautittuamme teimme tilaa seuraaville.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Pyynikiltä suuntasimme kohti museokeskus Vapriikkia. Kävelimme Milavidan, Tallipihan ja Finnlaysonin palatsin kautta, sen enempää niihin tutustumatta. Tallipihan joulu -tapahtuma oli käynnistynyt edellisenä päivänä ja paikalle oli saapunut mm käsityöläisiä myyntikojuineen ja karuselli. Hevosvaunuajeluakin oli tarjolla halukkaille.

 

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Museokeskus Vapriikki on todellakin museoiden keskus. Vapriikki kätkee sisäänsä seitsemän eri museota ja esillä on useita pysyviä sekä vaihtuvia näyttelyitä, kaikki yhdellä sisäänpääsymaksulla. Meidät paikalle houkutteli Marilyn, nainen roolien takana -näyttely. Marilyn Monroen elämäntarinaa elävöitti hänelle kuuluneet esineet ja vaatteet, valokuvien ja filmien lisäksi. Näyttely oli hyvin mielenkiintoinen ja sen parissa aika riensi huomaamatta. Vapriikin muut näyttelyt jäivätkin odottamaan toista vierailukertaa, sillä olimme ostaneet etukäteen junaliput takaisin Helsinkiin ja miniviikonloppu Tampereella alkoi lähestyä loppuaan.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Tiina Tampereella ja Dream Hostel&Hotelissa.

Tampereella riittää runsaasti näkemistä, tekemistä ja kokemista kaikkina vuoden aikoina, ensi kertaan siis.

Teksti ja kuvat: Tiina Reunanen

Kirjoittaja on Hostellijärjestön jäsen ja yksi järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.

Jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

Julkaistu 31.1.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *