Miniloma lasten kanssa Kuusamossa ja Oivangissa – milloin mennään taas?

Marraskuisena perjantaina pääsin viimein lasten kanssa tien päälle. Yhteistä lomareissua oli odotettu jo kauan ja matkallamme yhdistyi mukavasti lasten syntymäpäivät sekä isänpäivä. Lomakohteeksi olimme valinneet Kuusamon, koska alueella oli todella reilusti 6-vuotiaalle Janinalle sekä 9-vuotiaalle Jimille sopivia aktiviteettejä. Lapsille en ollut kertonut muuta kuin sen, että lähdemme viikonloppulomalle ja ajomatka vie muutaman tunnin.

Menomatka tuntui pitkältä synkän, sateisen ja sumuisen kelin vuoksi, mutta emme antaneet sen masentaa lomafiilistä. Muistelin matkalla itsekseni matkaa 20 vuoden takaa; kuinka viikon ajelin Lapissa ennen kuin näin ensimmäiset porot. Tällä kertaa ei mennyt aikaakaan kun ensimmäiset porot tulivat tielle ja lasten ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Kumpikaan ei ollut aiemmin nähnyt poroja luonnossa. Voisinkin varoitella tässä vaiheessa niitä, jotka eivät ole poroalueilla matkanneet; porot ovat jopa vaarallisen tuttavallisia autojen kanssa eivätkä suostu siirtymään pois tieltä, mikä saattaa hämmentää autoilijoita. Matkamme aikana oli kohtaamisia porojen kanssa useaan otteeseen, mutta maltti on valttia niidenkin kanssa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Huonon ajokelin vuoksi saavuimme Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivankiin myöhässä sovitusta aikataulusta. Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja toivotti meidät tervetulleeksi sekä antoi hyödyllisen pikainfon alueesta. Synkän kelin vuoksi päätimme suosiolla siirtää alueeseen tutustumisen seuraavan päivän valoisaan aikaan. Tutustuimme huoneisiimme ja voin lämpimästi todeta, että huoneet sekä muut tilat olivat todella asialliset ja kodikkaat. Koska olimme vierailemassa sesonkiajan ulkopuolella, olimme saaneet käyttöömme oman ”asunnon”, jossa oli kaikki tarvittava. Olohuone, sauna, parveke sekä kolme huonetta saivat hetkessä suosiomme kodin ominaisuudessa. Keittiöstä löytyi kaikki tarvittava pidemmänkin vierailun ajalle. Varusteet mahdollistivat kokkailun kuten oikeassakin kodissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Illan päätteeksi päätimme käydä vielä Kuusamossa hakemassa kaupasta aamupala-ainekset sekä tutustumassa alueen paikkoihin seuraavan päivän suunnitelmia varten. Hostellissa olisi luonnollisesti ollut myös mahdollisuus aamupalaan, mutta päätimme käydä hakemassa omat eväät, jos aamulla vaikka väsyttäisi ajomatkan vuoksi.

Seuraavana aamuna oli kuitenkin kaksi kolmesta valmiina jo kello seitsemältä lähtemään Angry Birds – puistoon. Itselläni olisi uni vielä maittanut, mutta päätimme kuitenkin lähteä ajoissa liikkeelle. En huomannut tutkia aukioloaikoja ja olimme kaksi tuntia etuajassa. Päätimme ajella Kuusamon keskustassa sekä käydä välipalalla. Lapset odottivat niin innoissaan puistoreissua, että eivät malttaneet syödä kunnolla. Kävimme Subwayssa syömässä patongit, jonka jälkeen oli sopiva ajankohta lähteä puistoon. Ajelimme Kuusamon Tropiikin suuntaan ja näimme valtavasti poroja yhdessä risteyksessä. Mieleen tuli kuvat etelästä, jossa lampaat valloittavat tiet. Lapset olivat haltioissaan kun porot seisoivat auton ikkunoiden vieressä. Sen verran jännitti, että ikkunoita ei uskallettu avata.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Angry Birds -puisto sijaitsee kylpylähotelli Kuusamon Tropiikin yhteydessä. Alueella on myös golf-rata kivenheiton päässä hotellista. Henkilökunta oli mukavaa ja kertoi alueen vaihtoehdoista. Angry Birds –puisto kuitenkin veti lapsia vahvasti puoleensa, joten menimme suoraan sinne. Puiston sisältö oli aivan mahtava kaikkine aktiviteetteineen ja viisi tuntia vierähti hujauksessa. Päätimme pitää tauon ja käydä hostellissa syömässä.

Saavuttuamme hostellin alueelle, näin vasta silloin kuinka kaunis alue oli. Oivanki sijaitsee keskellä upeaa metsämaisemaa järven rannalla. Alueella on todella paljon aktiviteetteja ja pelkästään siellä olisi saanut viikonlopun kulumaan rattoisasti. Lapset kuitenkin halusivat vielä takaisin Angry Birds -puistoon, joten päätimme pienen päivälevon jälkeen palata sinne. Puistoon oli päivärannekkeet, joten lapset halusivat ottaa kaiken hyödyn irti mukavasta paikasta. Itse tosin haaveilin jo kylpylän anneista. Menomatkalla huomasimme, että Janina oli onnistunut repimään rannekkeen irti kädestään ja rannekkeen osat olivat hostellilla. Henkilökuntaan kuuluva mies ystävällisesti ymmärsi tilanteen ja kertoi muistavansa meidät aiemmalta reissultamme. Oltuamme puistossa pari tuntia menimme Tropiikkiin uimaan ja kylpemään. Useassa kylpylässä käyneenä voin lämpimästi suositella kylpylää. Todella viihtyisä paikka, jossa on monipuoliset palvelut. Illan päätteeksi päätimme vielä käydä hostellihuoneemme saunassa sekä nauttia namipäivän antimista.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan ja sunnuntaiaamuna piti jo aloittaa valmistautuminen paluumatkaan. Alun perin oli tarkoitus viipyä yksi vuorokausi kauemmin, mutta työkiireet muuttivat suunnitelmiamme. Päätin käydä vielä tutustumassa tarkemmin Oivangin tarjontaan ennen lähtöämme. Alueella on todella fantastiset puitteet ulkoiluun. Löytyy tennis- sekä koripallokenttää, minigolfrataa, ulkoilupolkuja, avantouintimahdollisuus upean uuden saunamökin yhteydessä sekä mahdollisuuksia liikkua järvellä kanooteilla, veneillä sekä ponttoonialuksilla.
Kaiken kaikkiaan alueesta jäi niin positiivinen tunne, että uutta reissua suunnitellaan jo. Aikaa on kuitenkin varattava vähintäänkin tuplaten. Viikonloppu ei riitä kuin pintaraapaisuun Kuusamon alueen tarjonnasta. Varsinkin kun lasten suosikki vei koko lauantaipäivän.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Päätimme ajaa paluumatkan Rovaniemen kautta. Lapset olivat näreissään kun ei menty enää puistoon. Yllätys oli mahtava kun saavuimme Joulupukin pajakylään. Vaikkakin alueesta jäi tunne siitä, että hyvin rahastetaan, on alue näkemisen arvoinen. Lapsille oli vaan hieman selittämistä kun joulupukki oli kahdessa paikassa valokuvattavana lasten kanssa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Jari Kuusamosssa ja Oivangin hostellissa.

Loppusaldona oli erittäin mukava viikonloppu erilaisessa ympäristössä. Henkilökunta joka puolella oli todella mukavaa, ammattitaitoista ja selvästikin halusi pitää huolen asiakkaistaan. Meidän tiimi kiittää kaikkia ja suosittelee kyseisiä kohteita muillekin reissaajille.

Teksti ja kuvat: Jari Väli-Klemelä

Matkakertomuksen kirjoittaja on Autoliiton jäsen ja yksi Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.

Autoliiton jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

Julkaistu 30.11.2018

Vastaus

  1. Ari Nieminen avatar
    Ari Nieminen

    Piggu G:tkin ansaitsevat joskus lomaa hurjastelusta… ;o)))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *