Uusi hostelli Puumalassa: vanha pappila sai uuden elämän Hostelli Rantapappilana

Hostelli Rantapappila sijaitsee keskellä kauneinta Saimaata Puumalassa Etelä-Savossa. Paikkakunta on suosittu kesänviettopaikka ja tunnetaan erityisesti puhtaasta järviluonnostaan. Kesällä 2019 Puumalan vanha pappila sai uuden elämän hostellina, joka palvelee matkailijoita ympäri vuoden.

Hostelli Rantapappila, Puumala

1800-luvulla rakennettu pappila on aiemmin toiminut kappalaisen asuntona. 1980-luvulla kunta perusti tiloihin päiväkodin ja pappilarakennukseen tehtiin tuolloin lisäsiipi. Nykyiset omistajat Pia Piirainen ja Ari Jukarainen ostivat kiinteistön kunnalta kolme vuotta sitten. Ostopäätökseen vaikutti myös osin se, että yksi entisistä pappilan torpista on Arin kotipaikka ja ollut suvulla jo useamman sukupolven ajan. Kaupan alalla työskennelleelle Pialle asiakaspalvelu on sydämen asia ja yrittäjäpariskunta päätti remontoida tilat majoituskäyttöön. Hostelli vastaanotti ensimmäiset asiakkaansa heinäkuussa ja Pia otti vetovastuun hostellin operatiivisesta toiminnasta.

Kodikasta majoitusta sataman lähellä Puumalan keskustassa

Hostelli Rantapappila on viehättävä ja yhteisöllinen yöpymispaikka lähellä satamaa Puumalan keskustassa. Majoittumaan mahtuu yhteensä 15 henkilöä viihtyisissä 1-4 hengen yksityishuoneissa. Suihkut ja wc:t ovat yöpyjien yhteiskäytössä lukuun ottamatta yksiötä, jossa on oma kylpyhuone. Jokaisessa huoneessa on myös jääkaappi, kahvin- ja vedenkeitin, mikroaaltouuni ja leivänpaahdin sekä televisio. Kotoisassa oleskelutilassa on mukava viettää aikaa ja asiakaskeittiössä voit valmistaa omia aterioita. Käytettävissäsi on myös pyykinpesukone ja kuivausrumpu.

Hostelli Rantapappilan oleskeluhuone.

Hostelli Rantapappilan 2 hengen huone Puumalassa

Hostelli Rantapappilan huoneissa on jääkaappi, mikro ja kahvinkeitin.

Ateriapalveluita on saatavana ainoastaan ryhmille, mutta läheltä löytyy monta kivaa ravintolaa ja kahvilaa ruokailuihin ja illanviettoon. Voit vaikka käydä ihanalla aamiaisella hulppean Puumalansalmen sillan kupeessa olevassa Satamakahvilassa.

Saunomaan pääset joko sähkösaunassa tai perinteisessä puulämmitteisessä ulkosaunassa, josta on mukava kesällä myös kipaista uimaan. Pihasta on noin 200 metriä Saimaan rantaan, jossa on kiinteistölle kuuluva kunnan hoitama uimaranta.

Hostelli Rantapappilan ulkosauna

Päärakennuksen salissa on mahdollisuus järjestää alle 50 hengen tapahtumia, juhlia ja kokouksia. Kevättalvella salissa päästään myös nauttimaan Jalkapuuteatterin teatteriesityksistä, ja kesällä esitykset jatkuvat ulkoilmateatterissa rannan tuntumassa. Rantapappilan pihapiirissä on myös päiväkotiaikana jäähallina toiminut rakennus sekä vanha navetta, joiden osalta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Ideoita Pialla olisi vaikka millä mitalla! Laajalle pihamaalle mahtuu myös muutama matkailuauto. Lapset voivat temmeltää hostellin pihamaalla tai käydä leikkimässä viereisen päiväkodin pihalla.

Hostelli Rantapappilassa on jouluinen tunnelma

Hostelli Rantapappilan asiakaskeittiö

Tekemistä ja ohjelmapalveluja

Puumala valloittaa eritoten upeilla järvimaisemillaan; sieltä löytyy 1000 saarta, jylhiä kallioita, viehättäviä losseja ja loputtomasti vesistöä. Hostelli Rantapappilasta on upeat mahdollisuudet ulkoiluun ja luontoliikuntaan. Voit myös varata hostellista ohjattuja patikointi- tai pyöräretkiä. Ryhmille järjestetään yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa hyvinvointiin liittyviä ohjelmapalveluita ja virkistysviikonloppuja. Ohjelmassa voi olla esimerkiksi luontoaktiviteettien ohella joogaa tai muita ryhmäliikuntatunteja, turvehoitoja, kauneudenhoitopalveluja ja saunomista.

Hostelli Rantapappilan joogasali

Rantapappilan jumppasalissa on kerran viikossa joogatunti, johon hostelliasiakkaana voit myös osallistua kertamaksulla. Lisäksi kesäisin joogataan ulkona. Jumppasali ja sen pienvälineistö ja juoksumatto ovat asiakkaiden vapaasti käytettävissä. Asiakkaat voivat myös käyttää läheistä kunnan kuntosalia maksutta. Läheltä löytyvät mahtavat maastot lenkkeilyyn ja talvisin valaistut ladut. Yksi suosituimmista pyöräreiteistä Saaristoreitti kulkee hostellin vierestä ja kävelymatkan päässä alkaa myös ihastuttava Norppa- luontopolku.

Puumalan saaristoreitti
©Visit Finland/Juho Kuva
Puumalan satama
Puumalan satama talvella ©Visit Puumala/Matti Vainikka

Rauhallinen pikkukunta herää eloon kesän tullen, kun lomailijat saapuvat kesänviettoon Saimaan äärelle. Kesäaikaan satamassa on vilinää ja välimerellinen tunnelma sekä paljon erilaisia tapahtumia ja toimintaa. Puumalassa on myös useita luonnonnähtävyyksiä, kuten mielenkiintoisia kalliomaalauksia.

Tutustu hostelliin ja varaa 

Artikkelin pääkuva: Visit Puumala

Julkaistu 2.12.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *