Varaslähtö talveen Kuusamon Oivangissa

Hostellireissaaja -tarina 11: Heidi Jyrkkä

Mieltä kutkuttava hiljaisuus, jäinen järvimaisema ja metsästä kantautuva hiljainen klik klik klik. Porojen koparoista, eli jaloista, kuuluu pakkasella pieni naksutus, näin he tunnistavat toisensa ja toistensa liikkeet katsomatta taakseen.

Kääntelen päätäni lumoutuneena. Minne tahansa katson, peittää paksu lumipeite kaiken alleen. Aivan kaiken. Tällainen lumipeite hiljentää myös oksien havinan metsässä. Kaukaisuudesta lentelevä kuukkeli ei päästä ääntäkään kun se laskeutuu läheisen kuusen oksalle. Haluan istua laiturilla, mutta etsin ensin lumikinoksen alta penkin. Kauempana on toinen laituri, jossa vesi pulppuaa. Jäätyneessä järvessä pidetään saunan edessä olevaa laituria avoinna koko ajan, avannossa voi näköjään käydä koko talven. Vedän syvään henkeä, jos oikein yritän kuunnella, kuulen myös hiljaista pulputusta avannosta, se rauhoittaa.

Lähestyessäni kotaa minun täytyy katsoa askeleeni tarkasti, en erota polkua. Lumipeite peittää jälleen alle kaiken, mieltä kutkuttaa tämä kauneus ja ainutlaatuinen hiljaisuus sen keskellä.

Eilen oli luminen päivä. Ajokeli oli todella vaikea. Olin varautunut huonoon ajokeliin, sillä olin valinnut lumipyryisen päivän matkapäiväksi ystäväni luota Inarista Kuusamoon, tänne Oivangin Nuoriso- ja luontomatkailukeskukseen. Olin suunnitellut lyhyen kahden yön levähdyksen täällä Oivangissa ennen kuin jatkaisin matkaa Rovaniemelle ja siitä edelleen takaisin etelään.

Olen iloinen että päätin tulla, tämä hostelli on todella erilainen. Hostellimaisia piirteitä on paljon, yhteiset tilat ovat suuret, olohuoneessa on televisiohuone ja tilaussauna ulkona on aivan valtava. Tilaussaunan perusteella paikkaa voisi luulla myös luksushotelliksi. Mutta tämä Oivangin hostelli onkin yksi kansallisista nuorisokeskuksistamme. Hostelli on taustaltaan voittoa tavoittelematon järjestötoimija, jonka tuotto käytetään nuorisotoimintaan. Arkena hostellin ympärillä pyörii koululaisryhmiä ja nuorten harrasteporukoita. Minua oli sisäänkirjautuessakin vastassa perinteisen respan sijaan nuorisotyöntekijä.

Hostellin yhteisessä tilassa on pieni keittiönurkkaus, jonne kuuluu jääkaappi, vedenkeitin ja mikro. Jääkaappiin oli jätetty minulle aamiaistarvikkeita. Olin itse valmistautunut vierailuuni grilliherkuilla, sillä olin selvittänyt lähellä sijaitsevien laavujen tarjontaa. Mikään ei ole parempaa kuin luksusillallinen nuotiolla.

Nuotiotuli on aina ollut minulle eräänlainen aikamatkailun mahdollistaja. Kuvittele tilanne, jossa tuijotat nuotiotulta. Tuli toimii kuin valokuva, mutta se tuo mukanaan myös hajuja ja ääntä. Tällaisen kokemuksen avulla pystyn matkaamaan muistoissa elävästi taaksepäin. Yltäkylläisessä hiljaisuudessa nuotion lieskat loimuaa ja hiljainen tulen rapina tuo muistoja monista eri maailmankolkista viime vuosilta. Nuotio rauhoittaa mieltä hektisen arjen keskellä. Ympäröivä metsä on jo pimeä. Yksinäinen hetki nuotiolla hiljaisessa talvimaisemassa kuvaa myös hyvin pohjoista ja sitä mitä pohjoisen lomalta moni meistä ulkoilijoista hakee. Hiljaisuutta, lumista talvea ja omaa rauhaa.

Ehkä aikamatkailu on myös yksi syy siihen, miksi kannan aina mukana samaa kahvikuppia ja muita retkikokkaustarvikkeita. Ne luo kotoisaa oloa, jota yksinmatkailevana arvostan. Kotoisuus tuo eräänlaista turvallisuuden tunnetta. Olen iloinen että tällä kertaa minun ei tarvitse nukkua ulkona. Ulkona olisi lämmin, pakkaslukemat eivät vielä ole ylitsepääsemättömiä näin alkutalvesta. Mutta viime kesänä heräsin eräältä telttareissulta siihen, että emokarhu ja kaksi pikkukarhua lähestyivät telttaani kömpiessäni sieltä ulos. En ole vieläkään ihan täysin päässyt siitä aamuheräyksestä yli, joten kömmin mielelläni lämpimän suihkun kautta hostellin miellyttävään ja turvallisen tuntoiseen petiin. Pimeässä talviyössä voisi helposti mielikuvitus lähteä laukkaamaan turhan vilkkaasti. Varsinkin kun se kaukaisuudesta kuuluva klik klik tuntuu toistuvan vähän väliä. Se ei silti ole sen kummempaa kuin niiden porojen koparoiden hento naksutus, mutta vilkas mielikuvitukseni tekisi siitä varmasti yksinäisessä yössä erittäin epämiellyttävää.

Palaan hostelliini ja olen iloinen, että tämänkertainen seikkailuni on ollut rento. Aina ei tarvitse jännitystä, jotta voi kokea vahvoja tunteita ja kokea olevansa seikkailulla. Omassa huoneessani on kerrossänky ja yksi normaali peti. Minulla on yleensä kotimaan reissuilla mukana omat petivaatteeni, niinkuin tälläkin kertaa. Pieni onnellinen hymy huulilla painan pääni omalta tuntuvaan tyynyyn. Olo on rauhallinen ja kotoisa. Olen valmiina aikaiseen aamuun ja pitkään ajomatkaan. Ainoat toiveeni on helppo ajokeli ja paljon poroja matkalle.

Kotimatkalla nään aivan tarpeeksi poroja. Olen tottunut näkemään poroja teillä, mutta silti minua aina jaksaa hämmästyttää niiden liikennekäyttäytyminen. Pysähdyn useaan otteeseen valokuvaamaan näitä hämmästyttäviä olentoja.

Harkitsen myös pienen hetken, olisiko pieni mutka Riisitunturin kansallispuistoon paikallaan. Päätän kuitenkin, etten tällä reissulla pysähdy Riisitunturissa. Olen kuullut lähistön kansallispuistoista paljon, enkä ole vielä itse päässyt kokemaan talvisia tuntureita niissä. Harmittaa kun en ole varannut tarpeeksi aikaa reissulleni. Pidän kuitenkin mielessä, että tännehän on helppo aina palata uudelleen.

Olen yllättynyt. Heti Lapin rajan ylittäessä taivas kirkastuu ja auringon laskeuduttua alankin herättelemään toiveita yöllisistä revontulista. Pidän pohjoisessa matkustamisesta myös pimeällä, sillä koskaan ei voi tietää milloin tiellä on poroja ja milloin taivaalla voi nähdä revontulia. Olin jo valmistautunut siihen, että tällä reissulla en näkisi revontulia, sillä taivas oli ollut niin paksun pilvipeitteen takana useita päiviä. Tämä seikkailu olikin nyt täynnä monenlaisia kokemuksia ja jännitystä vaikka sen olikin tarkoitus olla vain lyhyt rentouttava breikki arjesta. Lähestyessäni napapiiriä, alan jo suunnittelemaan seuraavaa matkaani pohjoiseen!