Tuhannen kilometrin motoristireissu – määränpäänä Ulpukka Vuolijoella

Hostellireissaajatarina 4: Leena Ryynänen
Reissukohde: Ulpukka Hostelli, Vuolijoki/Kajaani

Tämä hostellireissaaja on kypsään ikään ehtinyt kolmen lapsen äiti ja yhden lapsenlapsen mummi Hämeenlinnasta. Tarkoitus on tehdä heinäkuussa 5. – 7. reissu moottoripyörällä pitkin mutkateitä päämääränä Ulpukka Hostelli Vuolijoella Kajaanin kupeessa.

Alan harrastajana olen moottoripyörän ajo-oikeuden tavallaan lahjaksi saanut ja vasta myöhemmällä iällä ajamisen aloittanut. Omalla moottoripyörällä vuodesta 2002 ajellut, jonkun verran kotimaassa sekä ulkomailla. Mukana myös alan edunvalvonnassa, yhdistystoiminnassa sekä ajo-opetusta antamassa mm. aina ajokauden alkaessa verestellään kaksipyöräisillä ajotuntumaa talven hiljaiselon jälkeen.

Lauantai-aamuna n. klo 10 aikoihin oli pyörä pakattu, tankattu ja valmiina lähtöön. Reitti oli katsottuna ensin kohti Tuulosta, siitä mukavaa pikkutietä Padasjoelle, josta Jämsän kautta Jyväskylään ja siitä jatkuen kohti pohjoista. Navigaattori antaa matkaksi 483 km ja siihen menee 5 t 48 min – ilman pysähdyksiä. Saas nähdä miten tämän mimmin käy!

Sää oli oikein sopiva, puolipilvinen eikä liikaa lämpöasteita. Liikennettä ei ihmeemmin vielä ollut, kaikessa rauhassa tienopeutta saa ajella nauttien alkaneesta lomasta. Pikkuteitä pitkin aina Jämsään asti, jossa 9-tielle liittymisen jälkeen muodostui jo selkeitä jonoja. Sitten ajellaan jonossa.

Tässä kohdassa alkoi jo olla kaksi tuntia ajoa takana ja tauko voisi tehdä hyvää. Seuraavana Korpilahti, ja kylän keskusta sijaitsee aivan Päijänteen rannassa. Sataman ravintolaa muistan kehutun, sinne siis ja katsomaan mitä tarjottavaa siellä on. Lounaspöytä oli sopivasti katettuna: salaatit tuoreita, liha mureaa, kalaa ja kanaa sekä keitetyt uudet perunat. Leivät, levitteet, ruokajuomat ja jälkiruokakiisseli, kahvi ja kääretorttu. Kaiken kukkuraksi vielä lauantaikarkit olivat tarjolla.

Korpilahden sataman ravintola osoittautui oivalliseksi taukopaikaksi. Tunti siinä vierähti syödessä ja kaunista järvimaisemaa ihaillessa. Matka jatkuu…

Edessäpäin taivas näytti vähän tummuvan, ennen Jyväskylää, Keljon kohdalla, oli tiellä jo vähän vettä. Valitsin kaupungin ohitukseen rakennetun ohitustien enkä ajanut kaupungin läpi. Sen verran tuli vettä taivaalta, että se pesi kypärän visiiristä siihen jääneet ”vastaantulijat” pois ja matka jatkuu hyvän näkyväisyyden vallitessa. Seuraava pikainen pysähdys on Hirvaskankaan huoltoasemalla, n. 30 km Jyväskylän pohjoispuolella. Mopolle menovettä ja sitten taas ”Hanaa.”

Ollaan näistä vieraslajeista sitten mitä mieltä tahansa niin kesän valtaväriin vihreään, kun nyt sekoittuu sinisen, sinipunaisen, vaaleanpunaisen, lilan ja valkoisen eri sävyt niin ovathan nuo tienvarret aivan upean näköisiä! Kukat eivät kovin korkeaa vartta kasvata, esim. tienhaaroissa eivät muodosta näkemäestettä kuin vaikka pajut.

Samaan suuntaan menijöitä oli muitakin, mutta jono liikkui ihan tienopeutta, mukavaa oli katsella maisemia ja matka eteni sopuisasti.

Vaskikello Pyhäjärvi – taukopaikka juuri sopivasti parin tunnin ajon jälkeen. Matkamuistomyymälässä kaikenlaista tavaraa tarjolla. Jäätelö tuntui sopivalta ”tankkaukselta” tässä kohdassa. Hieman jaloittelua, monenlaisia isoja ja pienempiä kelloja oli näytillä. Vähän porraskävelyä ja kellon soittoa. Matka jatkui puolen tunnin jälkeen taas virkein mielin.

Ja sitten, vihdoin kuuden pintaan olin määränpäässä, juuri kun kirkon kellot soittivat pyhän alkaneeksi. Puhelimella yhteyttä hostellin emäntään Siskoon, joka tuli sitten avaamaan minulle ovet ja pääsin asettumaan taloksi. Matkaan meni, lomalla kun olen, muutamalla pysähdyksellä n. kahdeksan tuntia!

Ulpukka Hostelli sijaitsee Vuolijoen taajamassa ja on huoneistotyypiltään rivitalomainen. Minulle oli varattu päätyasunto, jossa huone + alkovi + kk sekä oma kph/wc. Asunnon takapihalla oli pieni pöytäryhmä ja siihen paistoi ilta-aurinko oikein mukavasti. Tunnelmaltaan huoneisto oli muistoja herättävä. Vähän 70-luvun tyyliä, modistettu osittain 90-luvulla, kaikki tarvittava löytyi kyllä. Emäntä kertoi, että rakennukset ovat alun alkaen olleet vanhusten käytössä, väen vähennyttyä tiloille ei ole käyttöä siihen tarkoitukseen, nyt tiloja vuokrataan majoitukseen ja tästä toiminnasta saatavilla varoilla sitten yritetään osittain pyörittää ikäihmisten hoitopaikkoja. Samassa pihapiirissä oli muutama uudempi rivitalorakennus, joissa näytti kunnan kodinhoitajat käyvän melko tiuhaan tahtiin.

Seuraavaksi olisi lähdettävä kylille, jotain syötävää olisi hyvä saada. Iltapala ja aamupala on omalla vastuulla. Muutaman sadan metrin päässä on Salen myymälä, sinne siis! Kaupan valikoima oli hyvä ja sieltä löytyi kaikkea mitä parin päivän lomailussa saattaa tarvita. Google kertoi, että vieressä on Saluuna = jonkinlainen kyläkapakka tai baari, joskin se on ”tilapäisesti suljettu”, omat eväät siis pöytään. Uusia perunoita, kanan fileleike, salaatti ja tuoreita vihanneksia. Aamupalaksi annospuuro, jugurtti, tuoremehua, leipää, levitettä, leikkelettä, juustoa ja kahvit.

Hostellin emäntä kertoi, että läheisen vanhustentalon pihalla on grillipaikka, joka on myös Ulpukka hostellissa majoittuvien käytettävissä. Pistin ajatuksen mieleen, josko toisena iltana kävisin grillaamassa? Nyt lauantai-illan huumaa ihan siinä ”omalla takapihalla” ilta-auringossa. Kun aurinko painui taivaanrannan alapuolelle, siirryin sisälle, iltatoimiin ja nukkumaan. Sunnuntain suunnitelmat mielessä!

Ilmoittauduin Hostellireissaajaksi ihan uteliaisuuttani. Olen majoittunut aikaisemmin joissakin hostellit.fi kohteissa mm. Turun suunnalla ja kokemukset ovat olleet hyvin positiivisia. Ajatuksena, että ”vierivä kivi ei sammaloidu” yritän pitää itseni aktiivisena niin fysiikan kuin myös mielen osalta ja tämä tuntui oivalliselta vaihtoehdolta tehdä taas jotain ihan erilaista. Minun bucket-listallani tälle reissulle oli tilaa. Paikaksi Vuolijoki valikoitui vähän kuin tikalla kartalle heittäen ja ajankohta heti kesälomani alkuun oli oivallinen valinta. Vaikeampi olikin sitten keksiä mitä lähistöllä olisi toisillekin mielenkiintoista, joten tämä jäänee minulle vain omakohtaisiksi tähtihetkiksi asioista ja paikoista, joita kartalta löysin.

Sunnuntai-aamuna n. klo 4:30 asunnossa lentelevä yksinäinen kärpänen halusi huomiotani. Huiskin sitä pois, muutamaan otteeseen ja torkahdin kunnes se tuli jälleen takaisin. Lopulta väsyin tähän taisteluun ja nousin puoli kuuden aikaan keittelemään aamukahvit. Aurinko oli jo noussut, ympäröivä kylä ja kyläläiset vielä nukkuivat. Siirryin nauttimaan kahvit ulos, joku lintu lauleskeli aamulaulujaan, jossain haukahti koira.

Lämpötila oli +14C ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun hieman ennen kahdeksaa lähdin kävelemään kohti kirkkoa ja hautausmaata. Olin päättänyt aloittaa uuden harrastuksen; Geokätköjen etsimisen. Kotona latasin tarkoitusta varten sovelluksen, Geocaching nimeltään, puhelimeeni ja olin tutustunut alueeseen etukäteen. Kirkon vieressä, metsässä ja hautausmaalla näytti olevan kaksi erillistä kätköä ja niitä läksin nyt etsimään. Tyttäreni kanssa olen ollut muutaman kätkön etsimisessä mukana, mutta nyt olin ihan omillani. Sovellus näytti, että hostellilta kätkölle olisi 400 m matkaa – ei paha!

Kirkon suuntaan kävellessä, vastaan tuli mies pentukoiran kanssa, taisi olla hirvikoiran pentu. Pentu ei halunnut ohittaa tervehtimättä, joten tervehdin sekä koiraa että taluttajaa. Muutaman perusfraasin jälkeen mies totesi: ”Sinä taisit eilen tulla sillä moottoripyörällä?” Noh joo, kylällä kaikki tietää vierailijat. Hän kertoi asuvansa Hostelli Ulpukkaa vastapäätä. Muutamassa minuutissa sain tietää, että hän on kotoisin viereisestä kylästä, asunut koko ikänsä täällä. Nyt kouluttaa puolivuotiasta koiraa tulevaksi kanssaan hirvijahtiin. Olivat menossa ”koirapuistoon”, vieressä entinen tenniskenttä, joka ei enää vuosiin ole ollut peli käytössä. Siinä kunnon aidat ympärillä, siellä voi pennun päästää juoksemaan irrallaan, hyvin on tilaa temmeltää. Toivoteltiin mukavaa päivää ja minä jatkoin kohti kirkkoa.

Sovellus näytti nimellä Vuolijoen kirkko yhtä kätköä, mutta sitä en onnistunut löytämään. Hyttysiä oli sen verran runsaasti kimpussa, kun metsän puolelle meni, että luovutin ja lähdin etsimään lähistölle merkittyä toista kätköä. Se löytyikin, miljoonan hyttysen kera sekin, mutta nyt oli peli avattu – ensimmäinen itse löydetty kätkö oli kartalle merkitty!

Palasin takaisin majapaikalle hiljaista kylän raittia pitkin. Metsässä hyppimisen jälkeen oli punkkitarkastus ja suihkussa käynti paikallaan – punkkeja ei onneksi löytynyt. Pienet retkieväät reppuun ja seuraavaan kohteeseen. Tutkin alueen karttaa ja kuten myös paikan verkkosivut kertovat niin lähistöltä löytyy monenlaisia ulkoiluun ja retkeilyyn sopivia alueita, esim. Talaskangas.

Moottoripyörävarusteissa ei kuitenkaan kovin pitkiä vaelluksia voi mennä tekemään, joten valitsin kohteekseni yllätys, yllätys kartalta löytyneen, omaa sukunimeäni kantavan tien = Ryynäsentie. Tuskin muut tästä kummempia kicksejä saavat, mutta omalle kohdalle tämä oli kyllä käytävä bongaamassa. Kartalla näyttäisi olevan myös Ryynäsenjoki. Osoite navigaattoriin ja matkaan.

Sukunimeäni kantava tie löytyy paikasta nimeltä Otanmäki, joka on taajama Kajaanin kaupungissa. Se kuului entiseen Vuolijoen kuntaan vuoteen 2007 asti, jolloin Vuolijoki liittyi Kajaaniin. Vuoden 2018 lopussa Otanmäessä asui Tilastokeskuksen taajama-aluerajauksen mukaan yhteensä 626 henkilöä. Otanmäki on kehittynyt ja rakentunut 1950–60-luvuilla Otanmäen rautamalmi-kaivostoiminnan vaikutuksesta. Otanmäki on ollut Vuolijoen kunnan taajama, jonka pääraitti on Vuorimiehentie. Vuorimiehentien varrella sijaitsevat 1950-luvulla rakennetut kerrostalot. Taloilla on kaivostoimintaan liittyvät nimet. Miltä tuntuisi asua talossa, jonka nimi on ”HAPPO”? Nyt Otanmäessä sijaitsee Škoda Transtechin tehdas, joka on yksi Euroopan merkittävimmistä kiskokalustonvalmistajista, mm. Helsingin uudet ratikat tulevat sieltä.

”Vuorimiehentieltä käännös oikeaan, aja Ryynäsentietä 13 kilometriä”, sanoo navigaattorin naisääni kypärän sisällä. Hymy nousee huulille, kun näen tienhaarassa mustapohjaisen kyltin ”Ryynäselle”.

Sinne siis, talot loppuvat, ojan yli menee silta ja siitä alkaa nimensä mukaisesti Ryynäsen metsäautotie kuten verkkosivujen (luontoon.fi) ohjeistus neuvoi. Jatkan ajamista, ilman lämpötila on noussut reilusti siitä, kun lähdin matkaan. Ajourat kapenevat, tulee vastaan kiviä, isompia kiviä ja monen kokoisia kuoppia. Yksi asuttu talo ohitettu, väliaikatietona navigaattori ilmoittaa, että jatka vielä neljä kilometriä. Kunnes lähes sanan mukaisesti tie edessä nousee pystyyn.

Pysähdyn arvioimaan tilannetta, vaikeata oli edessä olevan ylämäen jyrkkyyttä silmämääräisesti arvioida. Alla ns. kaupunkipyörä, ei mikään metsämopo ja kaiken lisäksi olin yksi reissussa. Jos jotain sattuisi niin saattaisin joutua apuja odottelemaan jonkin aikaa. Ihan niin jännittävää extremeä en tältä reissulta ollut hakemassa. Päätän kääntää pyörän ja palata sinne mistä tulin. Tietysti olisi ollut mahtavaa nähdä mitä mäen toisella puolella oli, mutta ehkä joskus toisella kerralla, vaikka kavereiden kanssa sitten. Tässäkin pysähdyksessä paarmat hyökkäsivät heti kimppuun, mutta paluumatka alkakoon.

Ajelin takaisin tien alkuun ja pysähdyin ottamaan kuvaa siitä tienviitasta, kun polkupyörällä liikkeellä ollut mies pysähtyi viereen ja kysyi, että olenko eksyksissä? Kun kerroin miksi olen siellä, hän naurahti ja sanoi: ” Enpä ole aikaisemmin tuollaista syytä reissulle kuullut”, toivotti hyvää kesän jatkoa ja polkaisi matkaan. Samoin minä, laiton kypärän päähäni ja suuntasin takaisin majapaikalle laittamaan ruokaa.

Koska paikkakunnalla ei ollut ruokapalveluja tarjoavaa toimijaa oli turvauduttava omiin kokkauksiin. Onneksi keittokomeron kaapeista löytyi tarvittavat astiat, kaupasta sai tarpeet ja omaa osaamista on kertynyt sen verran, ettei nälkä päässyt yllättämään. Grilliä sinne naapuritalon pihaan en lähtenyt sytyttelemään vaan tyydyin hellan ja uunin kautta laitettuun ruokaan. Ajatuksena että maanantaiaamuna sitten ennen kotimatkalle lähtöä voisi vielä brunssi tyyppisesti reippaan aamupalan nauttia lopuista ruokatarvikkeista.

Aikainen aamu, lämmin keli ja vatsan täydeltä ruokaa rentouttivat sopivasti. Huoneessa olevasta TV:stä löytyi useampikin kanava ja sitä hetken katsottua alkoi silmäluomia painaa. Päivällä olin onnistunut häätämään kärpäsen ulos asunnosta eikä ketään lennellyt ilmatilassa. Toivottavasti saisi nukkua rauhassa tämän toisen yön.

Sunnuntai-aamuna heräsin puhelimen saapuvan viestin hälytykseen. Syntymäpäiväonnittelut tulivat ensimmäiseksi tyttäreltäni ja pitkin päivää sitten muutkin laittoivat onnitteluviestejä. Nykypäivän kun ei oikein pääse ”karkuun” vaikka someen laittaisi viestin ”En juhli, olen matkoilla”! niin onnittelut tulevat perille. Mukavahan on, että huomaa olevansa ystävien listoilla. Keittelin siis syntymäpäivän aamukahvit, laitoin vähän tuhdimman aamiaisen, ihan itselleni ja nautin kesäisen aamun rauhasta.

Taivaalla näytti olevan tummia pilviä, joten paluumatkalla oli odotettavissa sateita. Paluumatkan reitillä oletusarvoisesti tulisi vettä, ei väliä minkä tien valitsisi. Kamppeet kasaan, mopon pakkaaminen ja kurapuku niskaan. Valmiina paluumatkalle kohti etelää. Päätin valita eri reitin kuin Vuolijoelle tullessa, joten suunta ensin kohti Kajaania ja sieltä sitten käännös Kuopioon päin. Vesisade tosiaan tuli vastaan jo ennen Kajaania, ei mitenkään kovaa sadetta, mutta onneksi olin laittanut kurapuvun päälle, se olisi pitänyt pysähtyä pukemaan sitten tien varteen. Kuopioon päästyä oli mopon tankkauksen aika, mutta silloin ei vielä itselläni ollut mielitekoja. Joten vain pikainen pysähdys, mopoon menolientä ja takaisin tielle.

Valitsin Kuopion jälkeen suunnaksi Mikkelin ja sen tien varteen osuu Joroinen, jossa taukopaikaksi valikoitui Jari-Pekan liikenneasema. Siellä oli lounaspöytä katettuna ja päätin syödä oikein kunnolla. Sillä aikaa rankkasade pyyhkäisi tienoon matkallaan kohti pohjoista. Liikenneasemalla törmäsin elämäni ensimmäiseen tarjoilijarobottiin. Ihan pätevästi hoiti hommansa, vei tilatun annoksen pöytään. Asemalla oli nähtävyytenä myös virkatun kuoren ylleen saanut traktori. Oli siis vatsan täytettä ja silmänruokaa samalla pysähdyksellä.

Puhumattakaan muusta tarjonnasta myymälän puolella. Matkaa jatkaessa oli kurapuku varmuudeksi puettava päälle, kyllä sitä vettä niskaan tuli. Lahdessa oli vielä mopon tankkauksen vuoro. Mitä etelämmäksi tulin, sitä aurinkoisemmaksi ja kuivemmaksi keli muuttui. En kuitenkaan pysähtynyt enää viimeisillä kilometreillä kurapukua riisumaan vaan ajelin kotiin asti.

Mukava oli lähteä, mutta kiva on tulla takaisin kotiin. Kilometrejä mittariin tuli vähän yli 1000 km. Monenlaista tietä ajelin, hienoja maisemia näin. Lämpimiä säitä voi muistella talven mittaan ja suunnitella uusia reissuja. Tämä oli minun näköiseni reissu!

Näiden päivien aikaan oli uutinen: ”Suomessa on jättimäinen kehätie, jota monet eivät tunne.” Kehätien motoristeille Ulpukka Hostelli sattuu mukavasti reitin varrelle – hostelli on myös oivallinen pysähdyspaikka matkalla pohjoiseen tai paluumatkalla sieltä. Etelän ihmisten silmin, pohjoisessa Suomessakin on paljon tapahtumia joihin, lähteminen omalla kyydillä vaatii aikaa.

Teksti ja kuvat: Leena Ryynänen

Tutustu Ulpukka Hostelliin

Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2025 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2026 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2026.

Julkaistu 7.8.2025