Historian havinaa hurmaavassa hostellissa – koiran kanssa Porvoossa
Hostellireissaajatarina 2: Ammi Teir
Reissukohde: Porvoo Hostel
Suhteellisen tuoreena koiranomistajana, on ollut suuri ilo huomata, että moneen majoituskohteeseen saa nykyään ottaa mukaan karvaisen perheenjäsenen. Suomen Hostellijärjestön hostelliverkostostakin löytyy kymmeniä hostelleja, joissa saa majoittua lemmikin kanssa. Minä ja rescuekoirani Pepita saimme ilon majoittua Porvoo Hostelissa parin yön ajan toukokuun lopulla.
Porvoo on mukava matkakohde pääkaupunkiseudulla asuvalle; Helsingin keskustasta voi matkustaa Porvooseen suoralla bussilla. Bussimatka kestää noin tunnin. Hostellin sisäänkirjautuminen alkaa klo 16. Koska olimme saapuneet Porvooseen jo puoli kahden maissa, kiertelimme pari tuntia keskustan alueella. Kaupungissa sattui olemaan Porvoon kevätmarkkinat, joten fiilistelimme markkinatunnelmaa ja nautimme kevätauringosta. Raatihuoneenkadulla markkinoiden vieressä sijaitseva taideterapiastudio Minuus tarjosi taidetuokioita markkinavieraille. Pysähdyin hetkeksi maalaamaan ja lepuuttamaan jalkojani. Studio oli värikäs ja paikan omistaja Laura osasi luoda rentouttavan tilan.

Vähän ennen neljää suunnistimme hostellia kohti. Hostelli sijaitsee noin vartin kävelymatkan päässä Porvoon linja-autoasemalta. Linnankoskenkadulle käännyttyämme näimme jo tunnelmallisen punaisen puutalon kohoavan mäen päällä kauniissa vehreässä ympäristössä. Porvoo Hostel on rakennettu vanhan synnytyslaitoksen tiloihin. Historiallisessa rakennuksessa on kymmenisen huonetta 1–5 hengelle.

Olin varannut minulle ja koiralleni yhden hengen huoneen, mutta vastaanotossa kerrottiin, että he olivat joutuneet järjestelemään huoneita uusiksi ja saimmekin neljän hengen huoneen kokonaan itsellemme! Huone oli siisti ja ennen kaikkea erittäin hiljainen.


Pepita meni heti levolle hostellihuoneessa ja hänestä inspiroituneena minäkin otin päiväunet. Sänky oli simppeli mutta mukava. Lakanat ja pyyhe kuuluvat hostellihuoneen hintaan. Päiväunien jälkeen tein päivällistä hostellin kotoisassa keittiössä. Keittiö oli hyvin varusteltu, sieltä löytyi kaikki tarvittavat astiat ja ruoanlaittovälineet.
Päivällisen jälkeen menimme Pepitan kanssa pitkälle kävelylle. Näimme muun muassa Porvoonjoen ja J. L Runebergin kotitalon. Löysimme myös ruokakaupan, jonne sai ottaa koiran mukaan kaupan omassa koirakärryssä. Tämä oli tosi kiva, sillä pystyin samalla lenkillä, kun ulkoilutin koiraani, ostamaan seuraavan päivän aamiaistarvikkeet.


Museona toimiva Runebergin koti sijaitsee luonnollisesti Runeberginkadulla.
Yö sujui levollisesti; perinteinen hostellivarustus – eli korvatulpat – jäivät käyttämättä, sillä hostelli ja sen ympäristö oli todella hiljainen.
Edellisen päivän lähes paahtava auringonpaiste muuttui tosi sateiseksi aamuksi. Aamulenkin ja aamupalan jälkeen vietimme aikaa hostellissa. Aamupäivään mennessä sade ei näyttänyt laantuvan, joten ei auttanut muu kuin lähteä ulos sateiseen Porvooseen. Kävelimme Porvoon pääkirjastolle, mutta valitettavasti sinne ei saanut mennä koiran kanssa. Lähdimme siis metsästämään lounaspaikkaa. Kirjaston läheltä löytyikin sympaattinen Aatos Café, joka tarjoilee kasvisruokaa. Päivän keitto, sitruunainen kikhernekeitto lämmitti ihanasti sateisena päivänä. Lounaan jälkeen jatkoimme kävelemistämme; Porvoon kaduilla näkee paljon värikkäitä taloja ja kauniita yksityiskohtia. Vanha Porvoo huokuu tunnelmaa.




Koska olimme Porvoossa kaksi yötä, oli mahdollista käydä myös Vanhan Porvoon ulkopuolella. Oli mukava nähdä myös muita osia Porvoosta. Kävelimme Vanhan Porvoon pohjoispuolella sijaitsevalle Linnamäelle. Se oli hyvä idea; Linnamäellä oli kaunista luontoa ja sieltä oli hienot maisemat Vanhaan Porvooseen. Linnamäki on keskiaikainen mäkilinna, joka toimii puistomaisena alueena.



Porvoo on juuri sopivan pieni, että kaupunkia voi tutkia jalan. Linnamäeltä palasimme kävellen hostelliin lepäämään ja kuivattelemaan.


Illalla sade oli laantunut ja lähdimme kävelemään auringonlaskun värittämään Porvooseen. Kävelimme Porvoonjoen yli Näsin kaupunginosaan.


Kello läheni puoltayötä ja vatsa alkoi kurnia. Kävelimme joen ylin ja päädyimme ranta-aittojen kupeessa sijaitsevaan Porvoon Paahtimoon. Paikka oli tunnelmallinen ja sinne sai tuoda koiran. Koirille oli myös tarjolla vettä. Pitkän päivän jälkeen menimme hostelliin nukkumaan ja lähdimme kotiin päin aikaisin seuraavana aamuna.

Porvoon matka koiran kanssa sujui tosi hyvin. Vaikka muutamaan paikkaan ei saanut viedä koiraa, oli ilo huomata, että Porvoossa oli kahviloita, ravintoloita, ruokakauppoja ja jopa taidegalleria, jonne sai mennä koiran kanssa. Voin suositella yöpymistä Porvoossa; kaupungissa riittää tarpeeksi nähtävää parille päivälle. Varsinkin kävelemisestä ja ulkoilusta pitävälle Porvoo on erinomainen matkakohde.
Teksti ja kuvat: Ammi Teir
Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2025 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2026 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2026.
Julkaistu 17.6.2025
Vastaukset
-
Ihana hostelli Porvoossa ja paljon on nähtävää, joten yöpyminen noin ihanassa miljöössä on etuoikeus, kun tutustui vanhaanPorvoon historiaan js hostellin lämmi ilmapiiri kutsuu liikkeen useammallekin visiitille.Seuraavia öitä voin sitten viettä, hostellista lähdettyäni kummityttönin perheen luona Porvoon Sammonkadulla.
-
Vietin täällä yhden yön. Hyvä palvelu ja siisti ympäristö. Huippu paikka. Talolla mielenkiintoinen historia.


Vastaa