Kahvia ja kirjoitushetkiä: soolosielu Kuopion maisemissa
Hostellireissaajatarina 4: Anna Korkiakangas
Reissukohde: Hostelli Hermanni, Kuopio
”Pidimme hakemuksestasi.”
Soolosielu
#hostellireissaaja
aina
kaupunkimatkailun puolesta
yksinmatkailun puolesta,
kengännauhabudjetin.
Pääseekö
tuopillisen hinnalla
pitkälle?
”Pidimme hakemuksestasi.” Harvinainen lause näinä aikoina.
Kun kerroin, että Suomen Hostellijärjestö valitsi minut yhteistyöhön hostellireissaajaksi, kaverit kysyivät heti, minne kaikkialle menen. Hostellijärjestö valitsi useamman hostellireissaajan, ja jokainen käy yhdessä kohteessa. Päädyin lopulta käymään pitkästä aikaa Kuopiossa ja tutustumaan Hostelli Hermanniin Kallaveden rantamilla.
Moderni hostelli historiallisella tehdasalueella
Hostelli Hermanni on saanut nimensä kauppaneuvos Herman Saastamoisen mukaan. Hän perusti Haapaniemen teollisuusalueelle lankarullatehtaan yli sata vuotta sitten. Lankarullia vietiin pitkin maailmaa.
Nykyään Haapaniemi on asuinalue, mutta hostellin lähellä toimii myös yrityksiä. Iloitsin sijainnista, joka mahdollisti sen, että kävellen pääsi kulkemaan kaikkialle, mihin halusin.
Hostellirakennuksen tiilikuori muistuttaa 1900-luvun alun tehdasrakentamisen tyylistä. Sisältä se on moderni. Viisi suihkutilaa, joissa on myös WC, kaksi keittiötä, huoneissa jääkaapit.
Matkablogimuistoja
”Pidimme hakemuksestasi.”
Maata pitkin
yksin
yhteisöllisesti
kirjoittajan kammiosta
jaettuun keittiöön
Vasta vanhana
#hostellireissaaja rohkaistuu
nuorison
bilehilemajoihin.
Kylläpä tuntui hyvältä palata matkakirjoittamisen pariin! Muinoin kirjoitin matkablogia, joka kuljeksi, kuunteli musiikkia ja herkutteli pienellä budjetilla ja yleensä yksin. Ennen pandemiaa muutama euro riitti Helsingin-bussilippuun ja Tukholman-risteilyyn.
Hostellijärjestö antaa hostellireissaajalle sadan euron matkabudjetin, jolla maksetaan majoitus ja ainakin osa matkoista. Lisäksi saa kansainvälisen hostellikortin. Semmoinen minulla jo olikin, joten siihen lisättiin jatkoaikaa vuoden 2027 loppuun.
Tallustin siis eräänä torstaiaamuna lähijunan pysäkille ja huristin Kotkasta Lahteen. Puolentoista tunnin junamatkan jälkeen pistäydyin suloiseen Asemapäällikön kahvilaan Matkakeskuksessa, ja tiirasin ikkunasta Onnibussin tuloa laituriin. Nelituntinen bussimatka merkitsi sitä, että olin perillä puoli tuntia aiemmin kuin olisin ollut, jos olisin vaihtanut junaa Kouvolassa. Yhden yön reissussa ylimääräinen puolituntinen merkitsee lisäaikaa vaikka kirjakaupassa, vaikken matkatekemistä suorita pykälä pykälältä.
Uusia ja muinaismuistoja Kuopiosta
Somen matkailuryhmissä ainakin naiset kyselevät, voiko hostellissa yöpyä, kun ikää on karttunut. Minä rohkaistuin aloittamaan hostellimatkailun yli nelikymppisenä, ja olen viihtynyt mainiosti.
Kauan sitten hostelleja kutsuttiin retkeilymajoiksi tai nuorisomajoiksi, ja Suomessakin toiminnan juuret ovat retkeilyssä. Alun perin oli ajatuksena tarjota retkeilevälle nuorisolle majoitusta luonnon helmassa. Kenties se poikii luulon, että vain nuorena voi asua hostellissa. Kaikki eivät halua nukkua muiden kanssa makuusalissa, mutta esimerkiksi Hermannissa saa oman huoneen paljon alle satasella.
Ajattelen niin, että pitää minun kotonakin ottaa muutama askel vessaan tai keittiöön. Minua ei häiritse jakaa yleisiä tiloja toisten kanssa, eikä minulle tai matkatavaroille ole sattunut hostelleissa mitään ikävää näiden paljon yli kymmenen vuoden aikana.
HI hostels -ketjun majapaikoissa ei ole ikärajaa. Hostellit yleensä ilmoittavat sivustoillaan erityispiirteistään, kuten säännöllisistä bileilloista ja tapahtumista.
Hostelli Hermanni kertoo heti, että huoneissa on runkopatjat. Ilahduin siitä, että vuodevaatteiden lisäksi huonehintaan kuului myös pyyhe. Aika monet hostellit laskuttavat siitä erikseen, ellei ole omaa matkapyyhettä mukana. Huoneessa oli silitysrauta ja silityspeti, ja hiustenkuivain! Kovin hotellimainen varustetaso. Kiva, ettei kosteassa kylppärissä tarvitse kuivata hiuksia seinään pultatulla kapistuksella.
Minä olin käynyt edellisellä Kuopion-reissullani kylpylässä ja Puijolla. Nyt näin tornin vain Onnibussin ikkunasta ja paikallisliikenteen kylkiteippauksissa. Tyydyin oleilemaan keskustassa, ja olin siksikin tyytyväinen hostellin sijaintiin. Kävellen pääsi helposti kaikkialle, eivätkä välimatkat olleet kummoisia.
Äitini muisto Kuopiosta on, että se on ainoa kaupunki, missä joku on tullut auttamaan, kun hän on kaatunut kadulla. Ystävällistä väkeä siis!
”Kysy, jos on kysyttävää.”
Saapumispäivänä sain tekstiviestin, jossa oli sisäänkirjautumistiedot. Koska olin ihmisten aikoihin liikkeellä, soitin ajatuksissani silti ovikelloa arvellen, että joku päästäisi sisään.
Porrassiivoojan vuosinani ihmettelin joskus sähkökytkentöjä: valo syttyi käytävään, kun käynnistin imurin, vaikka toisaalta hissiä ei alkanut kuulua valokytkintä painelemalla… Vaan eipä ollut ennen sattunut, että ovikello on yhdistetty puhelimeen.
No kerrattiin tekstiviestin tiedot, ja hetken päästä olisi henkilökuntakin paikalla. Palasin vielä kurkistamaan ulos, ja heti ääni tiedusteli, jäikö jotain vielä epäselväksi. Kirjoittajan mielikuvitukseni heräsi tämmöisen valvontasysteemin myötä.
Huoneen avain odotti ovessa, ja teroitettiin, että se kannattaa pitää aina mukana. Oven avaaminen maksaa 70 euroa.
Huoneeni sijainti oli erinomainen, vastapäätä toista keittiötä. Kahvia, teetä ja kaakaota sai keittää vapaasti. Lisukkeiksi oli sokeria, laktoositonta maitoa ja kaurajuomaa. Myös huoneessa nakotti vedenkeitin, muutama pussi teetä, pikakahvia ja sokeria.
Kylpyhuoneita on useita, ja niissä pääsee omaan rauhaan sen sijaan että olisi yhden oven takana monta koppia. Yhdessä tilassa oli myös pesukone ja kuivausrumpu. Kysyin vastaisen varalle, saako majoittuja pestä pyykkiä, ja työntekijä tuli heti näyttämään, että koneen päällä on pesuaineputeli odottamassa. En huomannut tarkistaa, mutta ei tainnut olla tuoksuton.
Kysyin pyykinpesun hintaa, ja opastajani levitteli käsiään: kuuluu majoitukseen. Erinomaista ja harvinaista. Jos pyykkiä yleensä saa pestä, koneellisen hinta on aika monta euroa niissä hostelleissa, joissa olen majaillut.
Sillä erää ei konetta tarvinnut pyörittää, kunhan juttua varten uteliaisuudesta tiedustelin. ”Jos on kysyttävää, kysy!” kuului kannustus. Pidän tuollaisesta suoruudesta. Minulle tyypillistä olisi jäädä ihmettelemään itsekseni.
Kesäsäässä
Sateenvarjoa ei tarvinnut avata kertaakaan.
Heti tultuani minun piti viettää pari tuntia verkossa neuvottelussa. Sen lomassa sain aamiaislautasen huoneeni jääkaappiin. Sain valita tumman tai vaalean leivän, jugurtin parista makuvaihtoehdosta ja vahvistaa, että hedelmäksi sopii mandariini. ”Se näyttää pieneltä, mutta on iso”, Olga Loukkola, yrittäjä, selitti. Aamiaisannokseen kuului täytetty leipä, pikapuuro, välipalapatukka, jugurtti, hedelmä ja margariininappi (mihin? puuronsilmäksi?) sekä keitetty kananmuna. Leipä oli kelmussa, jotta sen voi ottaa mukaan, jos ei jaksa puuron kaverina syödä aamulla. Kiva idea, ja olisin ehkä toteuttanut, mutta kesälämpimillä en kuljettele pienintäkään lihansipua ilman kylmäsäilytystä.
Koska olen iltanapostelija, mutustin välipalakeksin iltakaakaon kanssa, ja puuron keitin lähtöpuuroksi vähän ennen huoneenluovutusta. Se on puoliltapäivin. Hedelmä lähti mukaan, ja popsin sen ennen kuin kapusin junaan viiden maissa. Lisäksi olin ottanut paahtoleipää mukaan kotoa.
Luulin, että aamiaislautasen vaihtoehtona olisi aamiaisbuffet, jonka voisi saapuessaan valita. Mutta semmoista ei kateta automaattisesti, vaan vähintään kymmenen hengen ryhmille. Kätevää hävikin kannalta tietysti.
Torstai-ilta näytti pilviseltä, mutta ehdin iltakävelylle ennen kuin alkoi sataa. Kiertelin viereisessä satamassa ja katselin paria vanhaa laivaa, joilla oli paikkansa muiden veneiden lomassa. Yksi toi mieleen Efraim Pitkätossun Hopsun. Vilkaisin sen tietoja, mutta niitä oli niukasti. Yksityisomistuksessa ja -käytössä ilmeisesti, vaikka ennätin jo kuvitella, että sillä pääsisi ajelulle tai siinä olisi kahvilantapainen.
Useampi koira tuli vastaan, mutta kuopiolaiskuonoihin en tuoksunut rapsutuksilta ja eläinystävältä, toisin kuin yleensä. Kerkesin jo miettiä, että missäs se savolainen lupsakkuus on, mutta sitten sain seurakseni variksen, jolla kyllä piisasi juttua.
Kuopio tanssii, soi ja miettii jaksamista
Lähtöpäivänä nautin hitaasta aamusta. Taivas oli pilvinen, minä vähäsen nuutunut, ja vaikka jutunteko merkitsi puoliksi työmatkaa, olin päättänyt olla myös lomalla. Kirjoittelin aamusivut matkapäiväkirjaan ja mietin, millaisen blogiartikkelin rakentelisin hostellireissusta.
Avaimet piti luovuttaa viimeistään keskipäivällä, ja kävelin sitten kirjakauppaa kohti. Olin saanut lahjakortteja Suomalaiseen kirjakauppaan, ja halusin askartelutarvikkeita.
Valitsin matkan ajankohdaksi tanssifestivaalin. Ohjelmaan kuului seminaari jaksamisesta luovalla alalla. Satu Kaski, jonka nimen perään voi lisätä pitkän rivin meriittejä, puhui aiheesta Luova työ, kestävä mieli – taiteilijan hyvinvoinnin strategia. Luennoinnin lomassa teimme pieniä harjoitteita.
Tosi kiinnostavaa asiaa työhyvinvoinnista luovilla aloilla! Puhuttiin siitä, että vaikka joskus on kenties pakko painaa ja suorittaa, saada homma tehdyksi, tärkeää olisi muistaa L-sarja: liikunta (ja jos luova työ on tanssin kaltaista, niin muistaa kevyen käyskentelyn, joka palauttaa), lepo, lupa olla, läheisyys (myös sanaton) ja leikillisyys.
Lepohetkistä tuli mieleen runoilijan ajatus, että elämä on kermatilkassa kaffekupin pohjalla. Sellainen keskittyminen pieneen hetkeen käy levosta.
Seminaari pidettiin Circus Livessä Vuorikadulla. Rakennuksessa on kuulemma aiemmin toiminut kauppa, ja paikalliset puhuvat Hulun talosta vieläkin.
Näet tallenteen täältä ja täältä.
Tanssifestivaalin väkeä oli majoittuneena hostelliin. Aamiaisella joku kertoi, että edellispäivänä oli käynyt aikamoinen vilske, mutta jokin ryhmä oli jatkanut matkaansa ennen kuin saavuin.
Osittain lomasta ja osaksi työstä koostunut hostellireissu virkisti. Kun viisituntisen junamatkan jälkeen kävelin kotiin, tuntui kuin olisin ollut poissa pidempäänkin kuin yhden yön.
Kiitoksen aiheita:
Pyyhe kuuluu hintaan.
Pesukonetta saa käyttää maksutta.
Kahvia, teetä ja kaakaota lisukkeineen vapaasti käytössä.
Ystävällinen henkilökunta; helppo kysyä, jos ei tiedä.
Ihmetyksen aiheita:
Kesälläkin kaikki kukat, myös ulkona amppelissa, ovat tekokukkia.
Hostelleille tyypillisiä ”free food” -hyllyjä en huomannut.
Kierrätystä varten oli biojäteastia, ja toisessa keittiössä ainakin metallinkeräys. Kenties kartonki ja sen sellainen menee poltettavaksi?
Teksti ja kuvat: Anna Korkiakangas
Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2026 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2027 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2027.
Julkaistu 21.7.2026
Vastaa