Esittelyssä teemat Hiihto & Laskettelu ja Romantikoille

”Hei, olen Hostellihirvi! Esittelen tänä vuonna hostelliteemoja, joiden avulla voi helposti etsiä itselle sopivaa kohdetta. Helmikuussa esittelin  somessa teemat Hiihto & Laskettelu ja Romantikoille. Tässä saat niistä koosteen.”

Hostellihirvi laskettelemassa
”Aika monessa verkoston hostellissa pääsee hiihtoladulle suoraan pihasta! Ladut ovat niin lähellä, että melkeinpä voisi suksia hostellin sisään asti kuin Juha Mieto konsanaan vuonna 1978 Lahden MM-kisoissa, kun paineli sukset jalassa suoraan saunaan 50 km:n kisan jälkeen. Itse tyydyn kyllä vähän lyhempiin lenkkeihin, mutta sauna kyllä maistuu hiihtelyn jälkeen minullekin. Välillä on myös mukava käydä rinteessä ja tulla vain painovoimalla alaspäin ilman raskaita ylämäkiä. Ne ylämäet kun onneksi pääsee ilman omia voimia ylös. Hostelleja laskettelurinteidenkin lähellä nimittäin riittää. Ajattelin, että tänä talvena käyn tutustumassa kaikkiin niihin!”

Tutustu teemaan Hiihto & Laskettelu

 

Hostellihirvi ja muita hirviä ravintolassa
”Näissä ihanissa persoonallisissa hostelleissa pääsee myös tällaisesta perushirvestäkin aito romantikko esiin. Ihan vain saunominen, rauhallinen oleskelu, luonnossa liikkuminen tai vaikkapa kynttiläillallinen on arjen luksusta ja romanttisesta tunnelmasta voi nauttia monin tavoin joko yhdessä jonkun kanssa tai ihan yksinkin! Sen verran ihanaa näissä paikoissa on, että sydän väpättää jo pelkästä ajatuksesta.”

Tutustu teemaan Romantikoille

Julkaistu 27.2.2023

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *