Esittelyssä teemat Kaupunkimatkailijoille ja Merimaisema
”Hei, olen Hostellihirvi! Esittelen tänä vuonna hostelliteemoja, joiden avulla voi helposti etsiä itselle sopivaa kohdetta. Huhtikuussa esittelin somessa teemat Kaupunkimatkailijoille ja Merimaisema. Tässä saat niistä koosteen.”
”Hirvenkin on välillä hyvä ottaa vähän irtiottoa arjesta ja lähteä hulluttelemaan kaupunkilomalle. Kaupungeissa on niin paljon nähtävää ja koettavaa; erilaisia tapahtumia, ostosmahdollisuuksia ja ihania ravintoloita makuelämyksille. Verkoston hostellit sijaitsevat loistavilla paikoilla toimien hyvänä tukikohtana kaupunkimatkailijalle. Kulkuyhteydet toimii ja henkilökunnalta saa hyviä vinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä. Olenkin varannut monta viikonloppua näille minilomille; ajattelin nimittäin kiertää kaikki verkoston kaupunkikohteet tämän vuoden aikana. Voi olla, että sen kierroksen jälkeen tarvitsenkin lisää lomaa.”
”Meressä on kyllä jotain niin rauhoittavaa ja rentouttavaa. Voisin vain istua ja katsella tässä vaikka kuinka kauan. Näitä ihania meren äärellä olevia hostellejakin onneksi löytyy, niin katselun jälkeen voi käydä lepäilemässä hostellissa ja palata taas seuraavana päivänä meren ääreen. Meri ja saaristo ovat kyllä Suomessa yksi parhaimmista nähtävyyksistä, joita aina haluan esitellä myös ulkomailta tuleville kavereilleni. He ovatkin aika kateellisia näistä maisemista.”
Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet liittyvät sivuston perustoiminnallisuuksiin, eikä sivusto välttämättä toimi oikein ilman niitä.
Markkinointi
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivustoilla kävijöiden seurantaan. Tarkoituksena on näyttää mainoksia, jotka ovat sopivia ja kiinnostavia yksittäisille käyttäjille, ja siten arvokkaampia julkaisijoille ja kolmansien osapuolten mainostajille.
Käytämme sivustolla Facebook Pixeliä, joka tukee online-markkinointia keräämällä tietoa käyttäjistä tuotteiden mainostamiseksi kumppanien ja muiden alustojen kautta.
Analytiikka
Analytiikkaevästeet auttavat sivuston omistajia ymmärtämään, miten käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sivustojen kanssa keräämällä ja raportoimalla tietoja.
Käytämme Google Analyticsiä anonyymien sivuston käyttötietojen keräämiseen. Eväste mahdollistaa käyttäjän liikkeiden seurannan eri käyttökertojen välillä, mutta ei yksittäisen käyttäjän tunnistamista.