Hostelli saaressa! Matka Linnansaaren Ekohostelliin reissukissan kanssa
Hostellireissaajatarina 5: Johanna Yli-Öyrä
Reissukohde: Linnansaaren Ekohostelli, Linnansaari
Yleensä en klikkaa somemainoksia, mutta mainosta vuoden hostellireissaajien hausta klikkasin ja kirjoitin hakemuksen enempiä empimättä. Ilokseni tulinkin valituksi yhdeksi matkustajista. Pääsen siis kertomaan, millaista oli ykkösvaihtoehdossani eli Linnansaaren Ekohostellissa, joka sijaitsee Oravissa Linnansaaren kansallispuiston yhteydessä.
Varasimme puolisoni kanssa aittamajoituksen 16.–18.7. Mukaan lähti myös neva masquerade -kissani Jeti. Vajaan parin vuoden kokemuksella se on rennon letkeä matkustaja, mutta missään varsinaisessa matkailupaikassa emme olleet aiemmin käyneet, joten uusia kokemuksia oli luvassa. Kuten lähes aina, Jeti pakkasi itsensä valmiiksi, kun näki että eteiseen kertyy matkatavaraa ja isäntäväki laittaa kenkiä jalkaan.
Linnansaareen lähdetään Oravista
Linnansaaren kansallispuisto sijaitsee Oravissa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta ja vajaan tunnin päässä Savonlinnasta. Kansallispuistossa on paljon monimuotoisia saaria, joista löytyy retkeilyrakenteita, ja kulttuurihistoriallistakin merkitystä sillä on, sillä Linnansaaressa on ollut torppa, jossa asuttiin 1950-luvulle saakka. Torppa on nyt ulkomuseona ja aluetta kasketaan edelleen kulttuurimaiseman ylläpitämiseksi. Kansallispuiston alueella onnekkaat voivat myös nähdä saimaannorppia.
Pääsimme Oraviin Kuopiosta alle kahdessa tunnissa, sillä meillä kävi tuuri Tappuvirran lossin kanssa: ajoimme rantaan ja totesimme lossin juuri lähteneen liikkeelle, mutta leppoisa lossikuski palasikin ottamaan meidät kyytiin. Tuota pikaa olimme Oravin satamassa ja ostimme respasta liput venekyytiin, joka veisi meidät saarelle.
Oravin satamassa on paljon palveluita sekä ennen kaikkea Linnansaaren vastaanotto, johon voi halutessaan maksaa Linnansaaren leirintäalueen palveluista tai vaikka vuokrata varusteita, joita näytti olevan joka lähtöön. Sataman miljöö oli niin mukava, että jos jatkosuunnitelmia ei olisi ollut, olisin halunnut jäädä yöksi sinnekin!
Linnansaareen pääsee reittiveneellä, mutta muille saarille päästäkseen pitää joko meloa, mennä omalla veneellä tai tulla talvella jäitä pitkin. Sain käsityksen, että reittivene toimisi pyynnöstä myös taksiveneenä, joten sekin vaihtoehto kannattaa selvittää, jos haluaa olla enemmän omassa rauhassa. Lisäksi ainakin meidän veneemme kapteeni taitaa toimia myös luonto-oppaana alueella.
Pienen odotuksen jälkeen pääsimme veneen kyytiin. 16.7. oli kesän siihen saakka vilkkain päivä eivätkä kaikki tulijat mahtuneet yhteen veneeseen, mutta onneksi niitä oli kaksi. Tarvittaessa veneet ajaisivat myös useamman kierroksen, joten kyytiin mahtumisesta ei tarvinnut huolehtia.
Matkalla meillä kävi uskomaton tuuri, nimittäin puolimatkassa päädyimme kunnon ukkoskuuroon. Kissa piti laittaa lukkojen taakse reppuun ja itse yrittää pärjätä kesävaatteissa, sillä sadeviitat olivat rinkassa. Vesisade kasteli meidät ihan kunnolla. Olipahan kokemus! En kuitenkaan nähnyt, että kellään olisi hymy hyytynyt kovin pahasti vaan tilanne herätti lähinnä hilpeyttä.
Linnansaaren leirintäalue ja torppa
Perille päästyämme paistoi tietysti taas aurinko. Kävimme leirintäalueen kioskissa maksamassa ja hakemassa avaimen varaamaamme aittaan, jonne levittelimme saman tien tavarat kuivumaan. Jetikin oli melko märkä, mutta uuden paikan kiinnostavuus vei huomion protestoinnilta. Pienessä aitassa oli pirtin pöytä ja kerrossängyt neljälle hengelle, ja rapullekin saimme tavaroita kuivumaan. Aitan ikkunan äärestä löytyi Jetille mukava vahtipaikka. Kaiken kaikkiaan neljän hengen aittoja on viisi kappaletta ja niihin johtavat polut on tehty niin, että pyörätuolillakin pääsee. Tarvittaessa aitan sisäänkäynnille saa laitettua rampin.
Linnansaaren leirintäalueella kannustetaan omatoimisuuteen. Kahvilasta saa ostaa savukala-annoksia, leipiä, juomia ja erilaisia herkkuja, mutta ainakin meidän aikanamme osa ruuista saattoi loppua ennen kahvilan sulkemisaikaa. Tämä on sinänsä loogista, koska kaikki myytävä pitää tuoda mantereelta.
Leirintäalueen suuressa keittokatoksessa voi kokata omia ruokia ja alueella on juomakaivo. Myös seinällinen ruokailutila tulisijalla löytyy, mikäli sattuisi kylmä tai sateinen keli. Pihapiirissä oli paljon nurmikkoa, jolle voi leiriytyä huokeasti ja myös tentsilemajoitusta näytti olevan tarjolla. Rantautumislaituriin taas mahtui isojakin paatteja, ja Linnansaari tuntuikin olevan veneilijöiden suosiossa. Kävijät voivat vuokrata myös rantasaunavuoron itselleen ja sen me olimmekin varanneet seuraavaksi päiväksi. Kanootti ja soutuvenekin on ilmeisesti mahdollista vuokrata. Valitettavasti itse sairastuin lievään flunssaan juuri lähtöpäivänä, joten emme päässeet vesille reittivenekyytejä enempää.
Hilpeyttä herätti alueella ollut mäyrävaroitus: ruokia ei saanut jättää majoituksen ulkopuolelle, sillä mäyrä saattoi tulla ruokavarkaisiin. Me emme sitä nähneet.
Ennen iltapalaa lähdimme käymään pikku lenkillä katsomassa Linnansaaren torppaa ja sen ympäristöä. Melkein kaikkiin rakennuksiin pääsi sisään ja ympäristö on yritetty pitää sellaisena kuin se on aikanaan ollut. Tosi ihana paikka! Ja lampaitakin oli laiduntamassa ja pitämässä niittyjä elossa.
Torppa-luontopolun jälkeen paistoimme iltapalat keittokatoksella ja sitten olikin jo aika painua pehkuihin.
Retkeilyreitti ja norppahavainto
Vaikka flunssa esti vesiurheilun, niin päätin silti selviäväni Linnansaaren pisimmästä retkeilyreitistä eli Linnanvuoren polusta, joka on reilun 7 km mittainen. Se vie saaren toiseen päätyyn, jossa voi halutessaan kiivetä Linnanvuoren näköalapaikalle ja josta löytyy Perpulanluhdan retkisatama ja nuotiopaikka. Me lähdimme kävelemään lenkkareilla ja pärjäsimme hyvin, mutta paikoitellen sai olla tarkkana, että mihin astui. Suositus vaelluskengistä ei siis ole ihan tuulesta temmattu.
Pakkasimme reppuun retkimakkarat ja ison pullon vettä, joka ei meinannut päälle 20 asteen lämmössä riittää meille kahdelle. Puolisoni kantoi eväsrepun ja minä kissan repun. Kissan kanssa kävely ei nimittäin ole ainakaan meillä niin suoraviivaista kuin koirien kanssa, vaan välillä ainakin Jetin oma tahto ”yllättää” ja se haluaisi lähteä kävelemään eri suuntaan tai jäädä metsästämään tai muuten jumittamaan. Silloin on hyvä olla mukana reppu, johon sen voi nostaa katsomaan maisemia ja matka jatkuu paljon kivuttomammin. Reppuun pääsee myös turvaan esimerkiksi liian innokkailta koirilta. Tällä reissulla Jeti viihtyi myös paljon harteilla ja voin kertoa, että tuli kuuma 6 kg kissaa olkapäillä kantaessa.
Linnansaaren luonto oli monipuolista! Se vaihteli kuivista mäntykallioista lehtometsiin ja koivikoihin. Paikoitellen harmitti, ettemme olleet varautuneet sienestykseen – kantarelleja olisi saanut kerättyä jokusen aterian verran. Linnanvuorelle meni (lemmikkiystävälliset) portaat ja siellä istuskelimme pitkän tovin kalliolla katselemassa maisemia ja järvellä lipuvaa purjevenettä. Itse ihastelin matkan aikana myös monenlaisia lahottajasieniä, joita polun varrella näkyi.
Perpulanluhdan retkisatamassa pidimme kunnon evästauon ja turisimme muiden retkeilijöiden kanssa. Jossain vaiheessa satuin katsomaan juuri oikeaan aikaan järvelle. Näin nimittäin pyöreän muodon, josta ei voi erehtyä: saimaannorppa oli pintautunut! Se kävi joitain minuutteja sukeltamassa ja nousi sitten uudelleen pintaan lähes samassa kohdassa. Näimme siis pelkän pään, mutta varma havainto se silti oli. Myöhemmin kuulimme, että myös leirintäalueen lahdella kiertely kuuluu jonkun norppayksilön rutiineihin tiettyyn aikaan päivästä.
Loppumatkalla näimme majavalammen ja pääsimme vielä nousemaan joitain mäkiä. Reitti yhdistyy loppupäässä torpan luontopolkuun ja siinä kohtaa silmissä siinsivätkin jo kioskin juomatarjoilut ja savukala.
Harmikseni ykkösoluttölkit oli jo myyty siltä päivältä, mutta siinä vaiheessa Jaffakin maistui tosi hyvältä tuoreen savuahvenen kanssa. Sitten ei tarvinnutkaan kauaa odottaa, että pääsimme saunaan.
Linnansaaren varaussauna
Saunassa oli iso puilla lämpiävä kiuas ja vesipata, ja saunakävijöiden odotetaan pitävän yllä tulia kiukaassa ja vesipadassa seuraavia saunojia varten. Saunan verannalta pääsee laiturille ja pulahtamaan raikkaaseen Saimaaseen. Eipä sitä voi muuta kuin kehua – saunominen kivassa paikassa ja hyvässä saunassa muodostaa aina yhden reissun kohokohdista ja niin kävi tälläkin kertaa. Vaikka olin hieman kipeä, niin saunaa en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Pyrin aina testaamaan majoituspaikkojen saunat, jos vain pystyn.
Linnansaaren sauna oli kyllä tosi iso kahdelle. Minusta voisikin olla parempi systeemi, että edes joinain päivinä olisi erilliset saunavuorot miehille ja naisille, jotta useammat pääsisivät nauttimaan löylyistä. Nyt kaikki tunnin mittaiset vuorot oli varattu ja vaikutti siltä, että usein saunojia oli meidän tapaamme vain pari. Mutta ihanaa oli, sitä en kiellä.
Saunomisen jälkeen jaksoimme enää käydä paistelemassa loput eväät. Keittokatokselle oli kerääntynyt isompi porukka nuotion ääreen laulamaan kitaran säestyksellä – minulle jäi hieman epäselväksi, oliko kyseessä järjestetty iltanuotio, mutta nuotteja joka tapauksessa oli kädessä vähän jokaisella. Niihin säveliin olikin hyvä lopettaa ja mennä nukkumaan.
Torstaiaamulle jäi aikaa enää mökin siivoamiselle, sillä meidän piti ehtiä aikaiseen venekyytiin, jotta kerkesimme seuraavaan matkakohteeseemme Tampereelle. Linnansaaressa olisi viihtynyt helposti vielä yhden päivän ja vaikka voinut vuokrata soutuveneen, itse kun en ole kovin hyvä meloja. Meillä oli kalastusvälineetkin mukana, mutta niitä emme ehtineet käyttää lainkaan.
Kiinnostuneille vielä siitä, miten kissan kanssa meni: ”ilman mukavuuksia” oleminen onnistui tosi mukavasti, vaikka kuten sanottua, Jetillä on vahva oma tahto eikä sen mielipide siitä, mihin ollaan menossa, ole aina yhtenevä meidän kanssamme. Saaressa oli useita koiria ja yhteisymmärryksessä yritimme pysyä poissa törmäyskurssilta ainakin sellaisten kanssa, joiden reagoinnista omistajat eivät olleet varmoja. Noin muuten Jetin läsnäolo herätti lähinnä hilpeyttä ja uteliaisuutta.
Loppuun täytyy todeta, että Linnansaaren kansallispuistoon ja hostelliin pääsy oli tehty ilahduttavan helpoksi! Ilman Hostellijärjestöjen matkaa olisin vieläkin siinä uskossa, että sinne pääsyyn tarvitsisi oman veneen tai kajakin. Onneksi olin väärässä.
Teksti ja kuvat: Johanna Yli-Öyrä
Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2024 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2025 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2025.
Julkaistu 21.8.2024
Vastaa