Hostellireissaajana S/S Borella

Hostellireissaajatarina 1: Jari Salama
Reissukohde: Laivahostel S/S Bore, Turku

Matkamessuilla 2024 huomasin mahdollisuuden hakea Suomen Hostellijärjestön hostellireissaajaksi. Minut valittiin yhdeksi reissaajaksi, jee. Tarjotuista vaihtoehdoista valitsin ensisijaiseksi toiveekseni Laivahostel S/S Boren. Historia, arkeologia ja museot kiinnostavat minua.

Kohti Turkua

14.5. 2024 oli vuoden ensimmäinen todella lämmin päivä. Lähtö kohti Turkua, Suomen yhtä tunnetuinta kesäkaupunkia. Tarkoituksena oli yöpyä Laivahostel S/S Boressa.

Matkaan lähdimme heti aamusta. Kaunis keväinen arkipäivä teki ajomatkasta miellyttävän. Ruuhkaa ei juuri ollut, mutta 1-tien tunneleiden huoltotyöt jarruttelivat matkantekoa. Toivottavasti saavat tien kuntoon ennen lomakautta.

Laivahostel S/S Bore

S/S Boren löytää ilman navigaattoriakin. Kunhan vain seuraa Turun satamaan vieviä opasteita. Hieman ennen satama-alueella saapumista kyltit ohjaavat jo Forum Marinumiin. Tosin Vallihaudankadulta täytyy muistaa kääntyä Linnankadulle valo-ohjatusta risteyksestä. Melkein heti risteyksen jälkeen onkin kyltti Forum Marinumin pysäköintialueelle.

Pysäköinti museoalueella on sallittu pysäköintikiekolla neljäksi tunniksi. S/S Boren vastaanotosta saa pyynnöstä pysäköintiluvan koko hostellivierailun ajaksi.

S/S Bore

S/S Boren historia alkoi vuonna 1960 Ruotsin Oskarhamnista. Aluksi laiva seilasi Turku – Maarianhamina – Tukholma välillä. Myöhemmin se siirtyi uudella omistajalla Pietarsaari – Skellefteån reitille. Muutaman muun omistajan ja reitin jälkeen laiva päätyi 1980-luvun lopulla Kristina Cruisesin risteilylaivaksi uudella nimellä Kristina Regina. 2010 laiva siirtyi sitä varten perustetulle Oy S/S Bore AB:lle ja sai takaisin oman nimensä.

Itse tutustuin laivaan ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran risteilyllä viime vuosituhannella, kun laiva teki Suomenlahdelle risteilyjä. Kirkkain muisto liittyy nykyisen Anchor Barin tanssilattiaan. Se nimittäin oli hieman kallellaan salin puoli alempana. Niinpä tanssin pyörteissä tanssijat valuivat kappaleiden loppua kohti tiiviiksi massaksi tanssilattian salin puolen kaidetta vastaan jättäen orkesterilavan edustan lähes autioksi.

Anchor Bar

Toukokuussa 2011 Bore siirrettiin Forum Marinumin laituriin osaksi museota. Alus hyväksyttiin Museoviraston perinnealusrekisteriin ja aluksella aloitettiin majoitus- ja ravintolapalvelut. Nykyään Hostel S/S Bore on osa Turun ammatti-instituutin oppimisympäristöä.

Laivahostel S/S Bore

Hostelli on avoinna ympäri vuoden majoittaen matkailijoita 1-4 hengen hytteihin. Kaikkiaan laivalla on 251 vuodepaikkaa 130 hytissä. Boresta löytyy myös aamiais- ja lounasravintola Kristina sekä kesäkahvila Cafe Navigare. Lisäksi on mahdollista varata kokoustiloja ja kabinetteja sekä niitä palvelemaan tilausravintola Kotka. Laivan kauneushoitolaa ylläpitää hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijat.

Toukokuun puolessa välissä Cafe Navigarea ja saunoja remontoitiin, joten niihin en päässyt tutustumaan. Cafe Navigaren avautuu viikonlopuksi 25 -26.5.2024 ja koko kesäkaudeksi 31.5. Hostellivieraita varten laivasta löytyivät tavarasäilytys, pyykinpesumahdollisuus sekä kohtuu nopea langaton internet.

Pysäköintipaikalta on lyhimmillään kävelymatkaa 125 metriä laivalle. Lähimmältä linja-autopysäkiltä vastaavaa matkaa kertyy 325 metriä.

Hostellin vastaanotto on kannella neljä. Sinne kuljimme ramppia pitkin satamasta. Onneksi ei ollut kovin paljon tavaraa, sillä ramppi on melko kapea. Hieman paremmin olisi viitoitus voinut olla, sillä vanha autoramppi houkutteli isommalla koollaan. Ohjeistus on kuitenkin kapeaa ramppia pitkin ylös 4. kannelle.

Kulku laivahostelliin

Laivahostelin vastaanotto

Olimme hieman aikaisessa, joten vastaanottovirkailija kysyi toimiston puolelta, oliko hytti jo valmis. Olihan se. Saimme ohjauksen yhtä kantta ylemmäksi hyttiin numero 502. Avaimena oli nykyään niin usein käytettävä magneettijuovalla varustettu muovikortti. Kahden hengen yöpyminen maksoi aamiaisineen 86,40€ veroineen.

Vastaanottoa vastapäätä, puoli kerrosta ylempänä on aamiais- ja lounasravintola Kristina. Lounas tarjoillaan kello 11 -14. Emme ehtineet lounaalle ja toisaalta lähdimme paluumatkalle ennen kello 11, joten tällä kertaa lounaspöytä jäi arvostelematta. Kuvasin kuitenkin lounassalaatin ovelta.

Hytti oli yhdistetty kahdesta alkuperäisestä hytistä. Tai ainakin ajattelin niin. Kaksi huonetta eli makuuhuone ja oleskelutila. Oleskelutilan yhteydessä oli WC ja makuuhuoneen puolella suihku. Tilat olivat hyvässä kunnossa ja siistit. Vuodevaatteet ja pyyhkeet odottivat vuoteiden päällä. Täällä piti itse pedata vuode. En ole aiemmin ollut hostelleissa, joten en tiedä onko se yleinen tapa. Kun repuissa kulkeneet muutamat vaihtovaatteet olivat kaapeissa, lähdimme tutustumaan tarkemmin S/S Boreen.

Boren hytti

Vastaanoton aulasta pääsi portaita alas kolmannelle kannelle, jossa sijaitsivat oleskelutilat ja keittiö entisessä tax-free myymälässä. Varsin moni kävijä oli jättänyt kirjoja hyllyyn, joten aikaa saa kulumaan myös kirjallisuuden parissa. Toki tilassa on myös taulutelevisio. Oleskelutilan vieressä on pieni jääkaapillinen yhteiskeittiö sekä roska-astioita jätteiden lajitteluun. Testasin yhdellä kinkku-juustoleipäpaketilla, pysyykö tuotteet jääkaapissa, vai maistuuko nälkäisemmälle. Ainakin tällä kertaa eväs säilyi.

Oleskelutila "tax free" ja kirjastonurkkaus

Boren asiakaskeittiö

Oleskelutilasta pääsi käytävää pitkin Baltic-saliin ja ulos kylkiportista. Olisimme luultavasti päässeet myös tätä kautta laivaan, mutta emmehän me sitä etukäteen tienneet. Käytävällä oli vanhoja julisteita.

Harmillisesti käyntimme sattui aikaan, jolloin kumpikin saunoista oli remontissa eli hintaan kuuluva aamusauna jäi tällä erää kokematta. Ulkokansikin oli pääosin suljettu. Ilmeisesti kansipaneeleja ja puupenkkejä kunnostetaan tulevaa kesää varten. Myös tilausravintola Kotka oli suljettu. Kaiken pitäisi olla kuitenkin kunnossa kesän ensivieraiden saapuessa S/S Boreen.

Forum Marinum

Aloitimme museoon tutustumisen S/S Boresta. Laivan museo sijaitsee lähinnä ylimmillä kansilla. Reitillä pääsee tutustumaan myös komentosiltaan ja näkee, miten laivaa ohjataan.
Auki oli myös muutamia hyttejä sisustettuina siten kuin ne ovat aikanaan olleet. Rettigin varustamohytti oli hyvin ylellinen kuten kapteenin hyttikin. Myös joihinkin miehistön hytteihin oli mahdollista tutustua.

S/S Boren komentosilta

Rettigin ja kapteenin hytit
Rettigin ja kapteenin hytit

Poistuimme laivan takaportaita pitkin. Se olikin jonkin asteinen kokemus. Kapea portaikko, jonka jokainen askelma keinui. Onneksi oli tasapainohermot kunnossa.

Borelta suuntasimme muualle Forum Marinumiin. Valitettavasti vasta kesällä muut alukset kuten Suomen Joutsen, avautuvat kävijöille.

Museo on jakautunut kahteen eri rakennukseen. Valkoiseen Linnanpuomin rakennukseen, jossa on lipunmyynti ja museomyymälä sekä punatiiliseen Kruununmakasiiniin. Viimeksi mainitussa on museon päänäyttely: Töissä merellä. Museon kahvila, Göran sijaitsee myös Kruununmakasiinissa.
Linnanpuomin venenäyttelyn yksi vetonauloista on Kultaranta -vene, jolla K. J. Ståhlberg veneili presidentin kesäasunnolle.

Linnapuomin rakennus
Linnanpuomi

Piha-alueella, Linnanpuomin ja Kruununmakasiinin välissä, on Saaristomeren aukio. Se on rakennettu laatoista, joita myytiin Saaristomeren suojelemiseksi. Laattoja valmistettiin kaikkiaan 4550 kappaletta ja niissä on ostajan nimi metallisissa veneenmuotoisissa kilvissä. Kampanjalla saatiin kerättyä kaiken kaikkiaan noin 120 000 €.

Harmi kyllä museovierailu kesti sen verran pitkään, ettei Göranissa ollut enää ruokatarjoilua. Kahvila suljetaan kello 18.

hostellireissaaja Göranin terassilla
Hostellireissaaja Göranin terassilla

Hetken Göranin terassilla ihmetellessä paljastui Googlen avulla raaka totuus eli lähistöllä ei ollut ainuttakaan auki olevaa päivällispaikkaa. Turun linnan Juhana Herttuakin oli mennyt kiinni.

Linnaburgeri pelasti tilanteen ja menimme syömään hampurilaisen ja ranut. Toki hieman lähempänä olisi ollut kauppa, Sale.

Lähtöaamu

Aamiainen tarjottiin kello 6.30 alkaen. Yllättävän paljon vieraita oli jo syömässä heti aamiaisen alettua. Suurin osa allekirjoittaneen ikäluokkaa. Aamupala oli monipuolinen ja vaihtoehtoja oli sopivasti suomalaiseen makuun. Toki olisin kaivannut hieman vaaleampaa leipää, mutta korvasin puutteen karjalanpiirakoilla. Pelkkä tumma- ja puolukkaleipä valikoimana tuskin täyttää eurooppalaisten vieraiden odotuksia.

Aamiaisravintola

Kotimatkalla pistäydyimme aluksi Kakolan Funikulaarissa ja myöhemmin Paimion Nesteellä pesemässä tuulilasista kevään ensimmäiset ötökät. Samalla päätimme käydä Muurlan lasin tehtaan myymälässä. Vaan jälleen kerran jouduimme toteamaan suomalaisten oudon tavan avata liikkeet lähes puolilta päivin. Ei ollut lasitehtaan myymälä vielä auennut.

Onneksi Kasvihuoneilmiö oli auki. Mukava retki vintageen ja glitteriin. Kaupasta löytyi jopa “army shop” eli vanhaa milteciä. Mitä sieltä et löydä et tarvitse sisustukseen.

Ajatuksia S/S Boresta

S/S Bore on yllättävän viihtyisä majoituspaikka. Muutama mainitsemisen arvoinen asia kuitenkin tulee mieleen. S/S Boren sijainti Ruotsin lauttaliikenteen satamapaikan vieressä on sekä positiivinen että negatiivinen asia. Jos on lähdössä aamulautalla Maarianhaminaan tai Tukholmaan, niin hostelli on hyvä paikka yöpyä. Toisaalta Viking Linen aamulautta tulee 7.35 ja siitä alkaa rekkaralli heti Boren partaan vieressä, joka saattaa häiritä herkkäunista. Tässä vaiheessa kautta oli laivan ja alueen fasiliteetit puutteelliset. Kun sisäänkirjautuminen tapahtuu tunti lounasajan jälkeen ei laivalla ole juuri mitään syömistä. Toki vastaanotossa oli kylmäkaappi, josta sai virvokkeita, vettä ja jotain pientä purtavaa.

Itse hytti oli hintaansa nähden tilava. Hylly- ja kaappitilaa oli hyvin. WC:n ja suihkun sijaitseminen eri tiloissa oli todella mukava yllätys. Ei tarvinnut hampaiden pesua suorittaa höyryävän kosteassa tilassa. Toki laivassa näkyi ikä. Lähinnä tyylissä ja kapeissa, monitasoissa käytävissä. Alimmissa kerroksissa saattoi kuvitella jopa olla eksymisen vaaraa. Varmasti innostaa peruskouluikäisiä. Ei kuitenkaan heidän vanhempiaan tai koulun opettajia, jos ovat luokkaretkellä.

Teksti ja kuvat: Jari Salama

Tutustu Laivahostel S/S Boreen

Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2024 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2025 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2025.

Julkaistu 28.5.2024

Vastaukset

  1. Ilari Purho avatar
    Ilari Purho

    Mukava kertomus, täytyisi käydä kokemassa.

  2. Ritva Mäntymäki avatar
    Ritva Mäntymäki

    Bore on kiva, tämä kertomus saa ääneni ehdottomasti!

  3. Pertti Järvinen avatar
    Pertti Järvinen

    Erittäin hyvä kokemus hyvä sijainti ja ruoka yöpyminen sauna ym.todella hieno kokemus suosittelen t. Merimiehen tyttren puoliso.

  4. Karri Etelä avatar
    Karri Etelä

    Pikaisesti olen piipahtanut…yöksi olisi mukava joskus jäädä!

  5. Mira Sahlsten avatar
    Mira Sahlsten

    Ajatuksena on ollut joskus myös yöpyä Borella.

  6. M. Volanen avatar
    M. Volanen

    Bore on minusta kiva ja mukavan erilainen yöpymispaikka Turussa. Kesällä ravintola ja ulkokansi olivat ainakin viime vuonna auki päivällä, ja pääsimme mukavasti risteilytunnelmaan helteisellä kannella. Bore-yöpyminen onkin todennäköisestii Suomen ekologisin ”risteily”, kun polttoainetta laivan liikkumiseen tuskin kuluu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *