Interrailata voi aikuisenakin – reilin lähtöpisteenä Italia

Keväällä 2015 aloin suunnittelemaan Interrail-matkaa 18-vuotiaan tyttäreni kanssa. Idea matkaan syntyi lähes ex tempore, mutta kun sitä sulattelimme, innostuimme asiasta yhä enemmän.

Tartuimme tuumasta toimeen ja päädyimme nopeasti siihen, että hankimme 15 päivän Interrail passit ja lisäsimme matkaa muutamalla päivällä ensimmäisessä kohteessa ennen varsinaisen reilin alkua. Googlailimme lentoja ja tutkailimme VR:ltä saamaamme interrail karttaa. Päätimme lentää Roomaan ja tulla sieltä sitten pikkuhiljaa pohjoisen suuntaan siten, että olisimme Kööpenhaminassa silloin kun reilipassimme voimassaolo loppui.

Lomani oli heinäkuussa, joten jouduimme suunnittelemaan matkamme turistisesongiksi. Osittain tämän vuoksi, mutta ehkä myös hieman mukavuudenkin halusta varasimme majoitukset ennakkoon. Valitsimme jokaiselle yölle HI verkoston hostellin ja varaukset oli helppo tehdä Hostelling Internationalin nettivarausjärjestelmän kautta. Kun luovuimme ajatuksesta privaattihuoneista, saimme varattua yöt juuri niistä kaupungeista, joihin halusimmekin mennä.

Ensimmäisenä Rooma ja majoittuminen Downtown hostelliin

Lensimme helteiseen Roomaan ja majoituimme Rome Downtown hostelliin. Hostelli sijaitsee aivan päärautatieaseman eli Terminin lähellä. Illalla ilman karttaa hostellin etsiskelyyn meni hieman aikaa, mutta kartan saatuamme kulkeminen oli jo helppoa. Olin tulostanut jokaisesta kaupungista pienen google-kartan, jossa näkyi asema sekä hostelli; näin oli helpompi suunnistaa oikeaan suuntaan ilman varsinaista karttaa.

Hostellin vastaanotto on kolmannessa kerroksessa ja talossa on hissi, mutta se oli jostain syystä epäkunnossa. Vastaanottokerroksessa on myös oleskelutilat ja itsepalvelukeittiö. Aamiaisen sai ostaa erikseen, á 4 €. Vuodepaikkamme oli kahdeksan hengen huoneessa, jonka kaikki muut paikat oli jo varattu, eli pääsimme kahteen yläsänkyyn. Aivan huonetta vastapäätä olivat siistit suihkut ja wc:t. Huone oli iloksemme varustettu ilmastoinnilla, joten siellä oli hyvä olla ja nukkua, eikä lähes 40 asteen helle päässyt valvottamaan!

 

Rooma_Downtown_huone-hv
Ilmastoidussa dormissa sai hyvät unet.

Museoiden, raunioiden ja vilvoittavien suihkulähteiden Rooma

Hostellin aamiaisella oli tarjolla paahtoleipää, kinkkua, juustoa, marmeladia, hedelmiä, mehua, kahvia/teetä ja muroja. Eli tyypillinen keski-eurooppalainen aamupala, johon kyllä nopeasti tottui. Ensimmäiselle päivälle olimme tehneet jo ennakkoon varauksen tutustumisesta Vatikaanin museoihin ja Sikstuksen kappeliin. Päätimme lähteä Vatikaaniin kävellen, vaikka lämpötila oli lähemmäs 40 astetta varjossa! Matkalla oli kylmiä lähteitä, joissa kastelin hellehattuni ja virkistäydyimme. Aloittelevina turisteina emme olleet ymmärtäneet ostaa vettä kaupasta ja pulitimme puolen litran pulloista 2 €, kun kaupasta olisi saanut 1,5 litraa alle eurolla. Mutta opimme tämän pian, sillä vettä meni todella paljon!

 

Rooma_vatikaani-hv
Vatikaaniin ei tarvinnut jonottaa.

Ennakkoon varattu Vatikaanin kierros oli onnistunut. Meidän ei tarvinnut jonottaa auringossa, vaan pääsimme heti sisään. Turisteja oli kyllä todella paljon, kaikki kulkivat samaa tahtia huoneiden läpi. Museossa oli patsaita, maalauksia ja suuria maalattuja kankaita. Uskomatonta mitä kaikkea ihminen osaakaan tehdä! Huippuna oli Sikstuksen kappeli, jossa olivat mm. Michelangelon Aatamin luominen ja Viimeinen tuomio. Siinä tilassa ei harmikseni saanut ottaa valokuvia. Kappelin seinät ja katot olivat täynnä maalauksia, Aatamin luominen oli melko pieni maalaus katossa muiden joukossa.

 

Rooma_nakyma_vatikaanista_kaupungille-hv
Vatikaanista avautui upea näkymä kaupungille.

Rooma oli kaiken kaikkiaan upea kaupunki, niin paljon hienoja rakennuksia ja tähän päivään säilyneitä raunioituneita rakennuksia. Toisena päivänä pääkohteemme oli Colosseum. Kun tulimme ulos metroasemalta, Colosseum oli silmiemme edessä todella mahtavana! Aivan tämän entisen amfiteatterin vieressä kulki vilkasliikenteinen katu. Näin historia ja nykypäivä kohtasivat!

 

Rooma_Colosseum-hv
Mahtava Colosseum.

Pienen hostellissa vietetyn siestan jälkeen suuntasimme Espanjalaisille portaille. Portaita kiinnostavampi tuntui olevan portaiden alla oleva laivanmuotoinen suihkulähde. Sekä turistit että paikalliset hakivat lähteestä vilvoitusta. Fontana de Trev, Rooman suurin suihkulähde sijaitsi aivan lähellä, mutta pettymykseksemme se oli remontissa. Heitimme lantit olkamme yli joka tapauksessa, sillä halusimme ehdottomasti palata jonain päivänä Roomaan!

 

Rooma_Espanjalaiset_portaat-hv
Espanjalaiset portaat oli nähtävä!

Illalla oli mukavaa istuskella terassilla katselemassa ihmisiä, nauttimassa lämmöstä ja kirjoitella päiväkirjaa.

Missä on hostellimme? Eksyksissä Firenzessä

Ensimmäinen junamatkamme oli Roomasta Firenzeen. Matkalla näkyi lähinnä peltoja, metsiä, auringonkukkia ja viinitarhoja. Junamatkalla viihdykkeenämme olivat pelikortit, jotka osoittautuivat todella hyviksi matkakumppaneiksi. Majapaikkaamme Villa Camerata –hostelliin pääsee bussilla 17. Löydettyämme bussin tarkistimme vielä kuljettajalta olevamme oikeassa bussissa. Noin puolen tunnin kuluttua olimme oikealla pysäkillä, mutta oikeaa katua ei ollut näköpiirissä. Aikamme käveltyämme kysyimme tietä ystävälliseltä naiselta, joka antoi meille oikean suunnan: ylöspäin katua. Kun vihdoin pääsimme oikeaan osoitteeseen, havaitsimme olevamme portin edessä, josta pääsi yhä vaan ylemmäs ja ylemmäs johtavalle serpentiinitielle. Olimme tässä vaiheessa melko uupuneita rinkan ja helteen ansiosta, mutta ei auttanut muu kuin pistää jalkaa toisen eteen.

 

Firenze_viinitarha_hostellin_vieressa-hv
Hostelli sijaitsi viinitarhan vieressä.

Vihdoin pääsimme hostellille, joka oli kaunis vanha rakennus leirintäalueen yhteydessä viinitarhan vieressä. Vastaanotto sijaitsi upeassa korkeassa aulassa. Saimme kartan ja ohjeet liikkumiseen kaupungille ja takaisin hostellille. Huoneemme oli kuudelle hengelle ja kaikki vuodepaikat oli täälläkin varattu. Naisten suihkut ja wc:t sijaitsivat saman käytävän varrella. Hostellissa on isoja oleskelutiloja, sekä pöytiä ja tuoleja myös pihamaalla. Kioski/baari on avoinna iltaisin ja kauppaan on noin kilometrin matka.

 

Firenze_Villa_Camerata-hv
Villa Camerata -hostellissa on mukava oleskella myös pihalla.

Kaupungin kokoinen museo

Lähdimme illaksi kaupungille. Oli mukava vain kuljeskella ja haistella kaupungin tunnelmaa. Firenze on mielestäni kauniin värinen kaupunki, rakennusten katot ovat melko vaaleaa tiilenpunaa, joten vaikutelma on hyvin rauhallinen ja kirkkaassa auringonpaisteessa jopa raukea. Iltapäivällä päätimme syödä aidon italialaisen pizzan, ja se kokemus olikin oikein mainio, pizza oli hyvä ja täyttävä.

Huonehintaan sisältyi aamiainen, jota hoiti jo varmastikin eläkeiän ylittänyt ystävällinen nainen. Tyttäreni oli iloinen aamiaiseen kuuluvasta kaakaosta! Aamupalan jälkeen lähdimme kaupungille suuntana Piazzale Michelangelo, joka sijaitsee korkealla rinteessä. Piazzale Michelangelolla on yksi David-veistoksen pronssisista jäljennöksistä. Aito David on tehty valkoisesta marmorista. Tämä veistos sekä upea näkymä kaupunkiin olivat aukion vetovoimatekijöitä.

 

Firenze_nakyma_kaupunkiin_Arno-joki-hv
Näkymä Piazzale Michelangelon aukiolta kaupunkiin ja Arno-joelle.

Kävelimme aukiolta Arno-joelle ja edelleen Ponte Vecchion sillalle. Silta on katettu ja sillä on paljon myymälöitä, erityisesti kultasepänliikkeitä. Saavuimme Ponte Vecchion aukiolle, jonka ympärillä oli patsaita. Alkoi tuntua siltä kuin olisimme kaupungin kokoisessa museossa! Matkasimme edelleen tuomiokirkolle, Santa Maria del Fiorelle. Kirkko oli niin suuri että siitä oli vaikea ottaa kuvia varsinkin kun aurinko porotti aina silmiin! Erikoisen värityksen, vaaleanpunaista ja vihreää, sekä monimuotoisuuden takia kirkko jäi mieleen. Vaikka jotkut pelottelevat jäätelön syömisen vaaroista, päätimme ottaa riskin. Italialainen jäätelö on kyllä maineensa veroista.

Päivän pysähdys Milanossa

Seuraavana päivänä matkamme jatkui Milanoon. Matkalla näkyi taas peltoja, mutta nyt myös vuoria ja siellä täällä kastelulaitteita. Milanoon luvattiin 29 asteen lämpöä. Jätimme rinkat rautatieasemalle säilytykseen, sillä emme olleet jäämässä Milanoon yöksi, vaan jatkamassa matkaa yöjunalla Strasbourgiin. Milanossa vierailimme tietenkin kuuluisassa Tuomiokirkossa, Duomo di Milanossa. Katedraali on Euroopan toiseksi suurin, suurin on Sevillassa Espanjassa.

 

Milano_tuomiokirkko-hv
Upea Duomo di Milano.

Tiesimme tulleemme muodin keskukseen, sillä kaupungin karttaan oli merkitty erikseen muotikadut. Tuomiokirkon vieressä oli riemukaaren alla Galleria Vittoria Emmanuele II –ostoskeskus, jossa oli ainoastaan kuuluisia muotiliikkeitä. Aikamme kierreltyämme palasimme asemalle odottelemaan junan lähtöä. Italia sai jäädä taakse ja seuraava matkakohde Ranska valtasi jo mielemme.

Teksti ja kuvat: Maarit Kokko

Julkaistu 12.2.2016, muokattu 19.1.2021

Vastaus

  1. Traweller avatar
    Traweller

    Hyvä matkakertomus! Jotenkin olen aina luullut, että Interrailkortit ovat vain nuorille, mutta vasta nyt tajusin ettei niissä ole mitään ikärajoja. Passien hinnat ovat vain erilaisia eri ikäisille. Aina sitä oppii uutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *