Taisin saada matkakärpäsen pureman jo lapsena. Karttakirjojen sivujen väliin mahtui koko maailma, ja televisiosta tuli Matkapassi, jonka tunnusmusiikki saa vieläkin aikaan kutkuttavan jännityksen. Hieman myöhemmin alkoi matkailuohjelmien buumi. Parikymppiset nuoret matkustivat ympäri maailmaa rinkat selässä, ja minä halusin olla yksi heistä.
Aina ei kuitenkaan tarvitse matkustaa kauas. Kotimaanmatkailussa on lukuisia etuja, joista kenties merkittävin on lentomatkailun vähentäminen. Tällä kertaa kriteerejä viikonlopun matkakohteelle oli kolme: kohde on korkeintaan parin tunnin matkan päässä Tampereelta, saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla ja perillä on mahdollisuus liikkua luonnossa. Kohteeksi valikoitui Tuorlan Majatalo Piikkiössä.
Matkalla Tuorlaan ei huonompikaan suunnistaja voi eksyä. Bussipysäkki on aivan majatalon vieressä, tulipa paikalle Helsingin tai Turun suunnasta. Kun reissaa yksin, on mukavaa, ettei matkustamiseen kulu aikaa eikä päänvaivaa.
Unet ovat edellisenä yönä jääneet vähiin, mutta perille saavuttuani en malta olla paikoillani. Tuorlan kartano on seissyt samalla paikalla jo keskiajalta lähtien. Heti kartanoalueen pihapiiristä lähtee kaksi merkittyä luontopolkua, joista lyhyempi on suunnattu erityisesti lapsille. Luonnontilainen lehto on kesällä varmasti kauneimmillaan, mutta myös alkava kevät on hurmaava – en ole ikinä nähnyt yhtä paljon sinivuokkoja.
Parin sadan metrin päässä majatalosta kallion päällä seisoo Tuorlan observatorio. Kun aurinko alkaa laskea, kiipeän katselemaan maisemia. Termospullossa on vielä teetä jäljellä. Minä saan istua rauhassa, vain ympärillä touhuavilla muurahaisilla on kiire.
Yksin metsässä ja hyvä niin
Sunnuntaiaamu on pilvinen ja sateinen. En kuitenkaan ehdi miettiä säätä, sillä olen odottanut aamupalaa edellisillasta asti. Tunnelma vanhassa tuvassa on raukea. Vain muutama matkailija istuu pirttipöytien ääressä aamiaisella. Olo on kuin Koiramäessä, kun syön karjalanpiirakoita leivinuunin kupeessa.
Aamupalan jälkeen tutkin karttaa. Kaarinan alueella on paljon kiinnostavia kohteita luonto- ja kulttuurimatkailuun. Kuusiston piispanlinnan rauniot ovat kymmenen kilometrin päässä. Pohtionvuorelle on noin kahdeksan kilometrin matka. Polkupyörällä matka taittuisi nopeasti.
Yritän uskotella itselleni, että sää on vain pukeutumiskysymys ja vedän hupun päähän. Kuljen hetken aikaa asutuksen ja tien viertä. Pilvet roikkuvat kuitenkin painavina, joten päätän sittenkin pysytellä lähimaastossa. Metsässä sade haittaa vähemmän ja olo on kevyempi. Linnut eivät ainakaan ole sateesta moksiskaan. Onkohan tuo kovaääninen rummuttaja käpytikka?
Kolmen tunnin jälkeen kosteus alkaa hiipiä vaatteiden alle, ja päätän palata takaisin majataloon lämmittelemään. Lähestyvän vapun kunniaksi käyn syömässä munkin ja simaa. Yksin matkustamisen hyvä puoli on se, ettei tarvitse pitää seuraa kenellekään, joten kömmin peiton alle päiväunille. Herättyäni ilta-aurinko paistaa kauniisti, ja päätän lähteä vielä kävelylle. Tätä on lomailu parhaimmillaan. Voi tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä mitään.
Kaksi yötä uusissa maisemissa piristää kummasti. Pian alkaa kuitenkin jo tuttu kutina mielessä. Minne seuraavaksi?
Teksti ja kuvat: Aino Saarenmaa
Matkakertomuksen kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen ja yksi Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.
Luonnonsuojeluliiton jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.
Julkaistu 8.5.2018
