Kansikuva

Roadtrippaillen Islannin etelärannikolla

Islannin autoreissuun mahtuu kuunomaista maisemaa, tulivuoria, jylhiä vesiputouksia, takuutuoreita merenantimia, uusia ystäviä sekä lukuisia lampaita (varo ajaessa).

Viikko on sopivan mittainen aika ottaa haltuun maan eteläinen osa, jonka sanotaan olevan pala kauneinta Islantia. Paikasta toiseen siirtymisen lisäksi ehtii tehdä vähän pidempiäkin haikkausretkiä, bongata lunneja sekä pulahdella kuumissa lähteissä ja luonnonaltaissa. Näkemisen arvoisia kohteita ovat ainakin Selfossin ja Skógafossin vesiputoukset, Víkin kylä, Jökulsárlonin jäätikkö ja Vestmannasaaret, iki-ihanaa Reykjavikia tietystikään unohtamatta.

Islannin HI-hostellit sijaitsevat tasaisin välimatkoin saaren ympäri kiertävän ykköstien eli Ring Roadin varrella. Majoitusvaraukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen, etenkin kesäkuukausina matkailusesongin ollessa vilkkaimmillaan. Vaivaton tapa järjestää road trip on napata autopaketti Islannin hostellijärjestöltä.

Reykjavikin uudessa Loft Hostelissa päivä alkaa luomuaamiaisella. Loistava startti seikkailulle!
Víkin vehreää idylliä (sinikattoinen on Hostel Vík).
Mahtavat ovat luonnonvoimat Skógafossin vesiputouksella. Onnekkaimmat majoittuvat Skógarissa näköala putoukselle päin.
Jökulsárlonin jäätikköjärveen tutustuu parhaiten veneajelulla. Hyljebongarit, silmä tarkkana!
Hummeriherkkujen ystävien kannattaa koukata Höfnin kalastajakylän kautta.

Hyödyllisiä linkkejä

HI Iceland
Visit Iceland
HI Tripbooks, Iceland

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.