Dream Hostelissa Tampereella

Talven ensi lumien saattelemana suunnistin marraskuisena sunnuntaina junalla Tikkurilasta Tampereelle. Pendolino kulki nopeasti ja sulavasti kohti Tamperetta. Manse, kuten paikallisesti sitä kutsutaan, on mukava sekoitus suurkaupunkia, unohtamatta sen historiaa ja kulttuuria. Manserokki soi heti asemalle päästyäni ja Eppujen saattelemana jatkoin matkaani kohti määränpäätäni.

anne-kannas

 

Dream Hostel & Hotel sijaitsee noin 10 minuutin päässä Tampere-talon ja Yliopiston lähellä Åkerlundinkadulla. Sijainti on rauhallinen sivukadulla ja hostellissa minua odotti oikein ystävällinen ja avulias henkilökunta – tunsin oloni heti erittäin kotoisaksi. Hostelin yhteydessä yläkerrassa on myös hotellinomaisia huoneita varattaviksi – yhteinen vastaanotto sijaitsee hostelin yhteydessä.

Aulassa on mainio ilmoitustaulu, johon merkitty persoonallisesti kaikkia lähiviikon tapahtumia Tampereella. Lisäksi on esitteitä, joista varmastikin jokainen voi löytää itsellensä mieluista tekemistä, ellei ole jo suunnitelmat valmiina.

 

dreamhostel-ilmoitustaulu

 

Hostel tarjoaa kaikki reppureissaajan tarvitsemat peruspalvelut, kuten keittiön, langattoman nettiyhteyden, matkatavarasäilytyksen, säilytyslokerikon ja itsepalvelupesulan. Yhteisissä tiloissa on lisäksi lehtiä, kirjoja ja lautapelejä viihdykkeeksi. Aamiaisen saa myös 6,50 euron hintaan.

dreamhostel-asiakaskeittio

dreamhostel-yhteistila

 

Hostelin asukkaat majoitetaan pääsääntöisesti jaettuihin huoneisiin, joiden koot ja hinnat vaihtelevat. Asukkaat ovat koostuneet kongressivieraista jalkapallojoukkueisiin. Huoneilla on hauskat nimet, jotka sijoittuvat mm. kaupunginosien, nähtävyyksien ja paikallisten herkkujen mukaisesti – kuten Sorsapuisto, Rauhaniemi, Laukontori, Tammerkoski, Siilinkari, Lenin, Särkänniemi, Mustamakkara, Reino & Aino, Kalevan kirkko jne. Käytävien ovikyltit ovat selkeästi merkitty kylpyhuoneille ja suihkuille. Minä majoituin 2-hengen huoneeseen nimeltään Haulitori. Ja huonehan oli raikas ja siisti – voisi kutsua jopa steriilin tuntuinen. Kaikki tarpeellinen oli saatavilla: sänky, vuodevaatteet, lakanat, lamppu. Voisin kutsua siis allergikon paratiisiksi.

 

dreamhostel-kaytava

 

Hostel on siis maineensa veroinen – onhan Dream Hostel valittu viisi kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi hostelliksi ja huomioitu myös kansainvälisesti. Kotiuduttuani suunnistin yhteisiin tiloihin ja hain kahvikupin keittiöstä. Hostel oli aika hiljainen – olihan sunnuntai ja Isänpäivä.

Lähtiessäni pikkureissulleni toivoin, että tämän pikavisiitin aikana tapaisin Suomeen tulleita ulkomaalaisia reppureissaajia –ja minuahan onnisti. Marcello Brasiliasta nautti juuri kahvikuppostaan ja sometti läppärillään. Oli kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia. Hän on Suomessa muutaman kuukauden vaihdossa ja oli käymässä nyt Tampereella. Marcellosta Dream Hostel on erityisen siisti ja sijainti ihanteellinen Tampereen keskustassa. Mikä siis oli mukavampaa kuin seurata yhdessä Formula-kisoja Sao Paolosta. Sekä Felipe Massa ja Kimi Räikkönen keskeyttivät, mutta meillä oli mielenkiintoiset keskustelut – sain paljon tietoa Brasiliasta ja uuden ystävän, Marcellon.

 

dreamhostel-marcello

 

Seuraavana aamuna pikaisen aamiaisen jälkeen suunnistin ’Nyssellä’ Koukkuniemeen, jossa vietin päivän sukulaistani ilahduttamassa. Linja 2, joka kulkee Pyynikin torilta ja pysähtyy Rautatieaseman kohdalla jatkaen Tammelan torin kautta Rauhaniemeen, on mukava reitti Tamperetta sukkuloidessa. Tampereella on myös avattu valoviikot, jotka valaisevat keskustaa yli 4 kuukautta pimeämpään aikaan ja ovat näkemisen arvoiset.

Istuessani paluumatkalla junassa päätin, että seuraavalla kerralla varaan enemmän aikaa Tampereen eri tapahtumiin ja Dream Hostel ansaitsee varmasti Design Hostelin arvonimen.

”Se on Moro!”

PS. Jos sää olisi ollut toisenlainen, olisi täältä voinut vuokrata vaikka fillarin edullisesti. Niitäkin hostellista saa.

dreamhostel-fillari

Teksti ja kuvat: Anne Kannas
Artikkelin pääkuva: Tampere – All Bright!, Juha Suhonen


Matkakertomuksen kirjoittaja on Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO:n jäsen ja yksi Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.

ERTO:n jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *