Esittelyssä Vaara Sport – uusi täyden palvelun harjoittelukeskus ja hostelli Taivalkoskella

Vapaana virtaava Iijoki, erämaa-alueiden villi luonto, vaaramaisemat sekä hiljaisuus ja luonnon rauha. Tätä kaikkea löydät Koillismaalta Taivalkosken kunnasta. Siellä käytössäsi on myös uusi hostelli, Vaara Sport. Vaara Sportin palvelukonsepti on kehitetty erityisesti urheilijoiden tarpeisiin. Voit treenata monipuolisesti, nukkua hyvin ja edullisesti ja syödä kunnolla. Urheilijoiden lisäksi Vaara on loistava kohde ulkoilmaihmisille.

Liikunta- ja matkailualan konkareiden tie yrittäjiksi

Vaara Sportin omistajat ja konseptin kehittäjät Tuija ja Kyösti Vinkka toimivat aktiivisesti paikallisessa hiihtoseurassa ja ulkoliikunta eri muodoissaan on heille elämäntapa. Kyösti on oman hiihtouransa jälkeen toiminut monenlaisissa tehtävissä lajin parissa. Keski-Pohjanmaalta lähtöisin oleva pariskunta päätyi Taivalkoskelle liki 20 vuotta sitten asuttuaan sitä ennen kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla.

Vaara Sport, Taivalkoski

Kun kunnan ammattikoulun toiminta supistui ja sen myötä koulun asuntola jäi tyhjilleen, saivat Vinkat idean perustaa asuntolaan täyden palvelun harjoittelukeskuksen. Tuijalla on takanaan pitkä ura hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisena; oman yrityksen perustaminen tuntui siihen oikealta jatkumolta. ”Taivalkoskella on loistavat puitteet ja palvelut kilpaurheilutoimintaan, mutta kisakävijöille ei ole riittävästi majoitustarjontaa. Tämän tyyppiselle harjoittelukeskukselle on myös selkeä tilaus. Vastaavaa konseptia ei löydy muualta”, kertoo Tuija.

Tuija ja Kyösti Vinkka, Vaara Sport, Taivalkoski
Vaara Sportin omistajat Tuija ja Kyösti Vinkka

Perheen kilpaurheilutausta useammassa polvessa on tuonut mukanaan myös hyvän ymmärryksen mitä kilpaurheilijat tarvitsevat. Vinkoilla on myös tukenaan kattava kumppaniverkosto. Vaara Sportin konsepti ja vahvuus perustuvat lujaan alueelliseen yhteistyöhön ja seurojen tarpeisiin tuotettuihin palveluihin.

Taivalkoski hellii urheilijoita ja harrasteliikkujia

Pieneksi kunnaksi Taivalkoski tarjoaa runsaasti erilaisia harrastus- ja lajiharjoittelumahdollisuuksia läpi vuoden. Taivalvaaran talviurheilukeskuksessa on loistavat puitteet lumilajeille ja se on toiminut useiden suurten kisatapahtumien näyttämönä. Siellä tullaan hiihtämään mm. Vuoden 2020 Hopeasompa- loppukilpailu. Keskuksessa toimii myös erikokoisia hyppyrimäkiä ja useita laskettelurinteitä. Suunnistajalle on tarjolla unelmamaastot ja hiljattain uusittu 50 rastin kiintorastiverkosto. Alue toimii vuoden 2019 suunnistuksen SM-kisapaikkana. Lisäksi lähivuosien suunnitelmiin kuuluu kansainvälisen tason rullahiihtoradan ja ampumahiihtostadionin hankkeet.

Vaara Sport Taivalkoskella toimii kilpahiihtäjien ja harrastajien harjoittelukeskuksena.

Vaara Sportin välittömässä läheisyydessä sijaitsee yleisurheilu- ja jalkapallokentät, kaarihalli sekä useita sisäliikuntasaleja. Pihasta pääset suoraan maastopyöräreiteille, hiihtoladuille ja kuntopoluille. Melontakeskus vesiaktiviteetteineen sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä hostellista. Liikuntapaikkojen tila- ja välinevaraukset hoituvat kätevästi Vaara Sportin kautta.

Vaara Sportin pihasta pääset maastopyöräilyreiteille.

Kulttuuritapahtumia, luonnonrauhaa ja eräkokemuksia jokaiseen makuun

Urheilijoiden ja seurojen lisäksi Vaara Sportissa viihtyvät kaikenlaiset matkailijat. Kylmäluoman retkeily- ja aarnialue tarjoaa hyvät mahdollisuudet luontoharrastuksiin, kuten esimerkiksi kalastukseen, metsästykseen ja vaeltamiseen. Syötteen kansallispuisto sijaitsee vain reilun vartin ajomatkan päässä Vaara Sportista. Kaukana eivät ole myöskään Hossan, Oulangan ja Riisitunturin kansallispuistot.

Taivalkosken tärkein kulttuurikohde on kirjailija Kalle Päätalon lapsuudenkotitalo Kallioniemi Jokijärven rannalla. Päätaloviikko heinäkuussa kokoaa Taivalkoskelle sankoin joukoin Kallen uskollisia faneja. Kirkonkylässä sijaitseva Jalavan kauppa on myös vierailun arvoinen. Siellä voit aistia vahvasti entisaikojen talonpoikaiskulttuurin.

Kallioniemi, Taivalkoski
Kallioniemi. Kuva: Jorma Räisänen

Hyvät pedit ja kattavasti lisäpalveluja

Vaara Sport avasi ovensa heinäkuun alkupuolella, juuri ajoissa majoittamaan Päätaloviikon kävijöitä. Toimintaa pyöritetään perheen voimin, aikuiset lapset ovat apuna silloin kun oman ansiotyönsä ohella ehtivät. Tarvittaessa palveluita hankitaan alueen muilta toimijoilta. Majoitustilaa löytyy 80 henkilölle 1-4-hengen huoneista. Huoneissa on säilytystilaa riittävästi urheilijan tarpeisiin. Wc- ja suihkutilat ovat majoittujien yhteiskäytössä, samoin kuin pesutupa. Päärakennuksessa on erilliset tilat urheiluvälineiden huoltamiseen ja säilytykseen. Välineiden huoltohommissa auttaa talon isäntä tarvittaessa.

Vaara Sport, Taivalkoski

Vaara Sport, Taivalkoski

Vaara Sportin tilava remontoitu sauna hellii lihaksia urheilusuoritusten jälkeen. Hierojan ja fysioterapeutin palvelut järjestyvät myös Vaara Sportiin. Aamupala kuuluu aina huonehintaan ja muita aterioita saat joustavasti tilauksesta. Huoneiden yhteydessä olevissa minikeittiöissä hoituvat kätevästi omat pienemmät välipalat ja kylmätuotteiden säilytys.

Tuija tietää, että sisäilman laatu on monelle merkittävä tekijä majoituspaikkaa valitessa. ”Talon sisäilma on testattu ja todettu ensiluokkaiseksi. Ilmastointi toimii ja huoneissa on uudet kalusteet ja petivaatteet. Täällä on asiakkaan hyvä olla”, hän summaa.

Majoitushinnat alkaen 22,50€/hlö/vrk, ei-jäsenet 25 €/hlö/vrk. Varaa majoitus >>

Julkaistu 13.8.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *