Hostellireissaaja Lemmenjoen Lumossa

Hostellireissaajatarina 5: Inari Juntumaa

Lapin lumo tai hulluus, intohimoa voi kuvata monin tavoin. Koronapandemian myötä näihin iloihin on löytänyt ennätysmäärä kotimaisia matkailijoita, aina takametsien kultareittejä myöten.

Täyttä kultaa on toki ihan koko Lappi, kuten Inarin kuntaan kuuluva Lemmenjoen kansallispuisto: eloisaa, jylhää, vehreää, uljasta. Planeetan elävien sopusointu piilopirttien rauhassa, joen välkkeessä, siintävinä tuntureina, hiljaisuutena, joka kuitenkin on täynnä elämän ääniä piipityksestä lauluun ja sirityksestä kurnutukseen.

Myös metallinen kulta kiinnostaa edelleen. Lapin Kullanhuuhtojain Liittoon on liittynyt tänä ja viime vuonna odottamattoman paljon jäseniä, kertoi yhdistyksen toiminnanjohtaja Kai Rantanen. Alueella hänet tunnetaan Mullisaukkona.

Lumossa

Suomen Hostellijärjestöön kuuluvan Lemmenjoen Lumon päätalon yhteydessä Lemmenjoen rannalla on ravintola ja puoti, majoitushuoneita, teltta- ja matkailuautopaikat sekä sauna. Noin kilometrin päässä on uudispuoli, ekomökit sekä sauna, huoltorakennus ja leikkipaikka.

– Kävijät olivat kyselleet omassa rauhassa olevia mökkejä, Lumon emäntä Karen-Anne Jomppanen kertoi.

Asuttamamme ekomökki oli somistettu nätiksi, ja viereinen sauna lämpeni nopeasti. Iso seurue ei siihen saunaan mahdu, mutta emmepä mekään viettäneet varaamaamme aikaa niinkään lauteilla. Saunaa vastapäätä on raikasvetinen puro, sopivan syvyinen lastenkin polskia! Saunojen lisäksi Lumo vuokraa veneitä, kanootteja ja sup-lautoja. Näin keskellä heinäkuuta oli luvassa kullanhuuhdonnan kisat, ja mekin kävimme kisaa odottelevassa rannassa huuhtelemassa hiekkaa vaskoolein. Kultaonni ei metallin merkeissä kuitenkaan potkaissut.

– Olen vienyt Lumoa sähköisiin järjestelmiin ja mainostanut internetissä. Se on näyttänyt kannattavan. Koronakin näkyy tulijoiden kasvussa. Monet kiertävät Lemmenjoen lisäksi esimerkiksi Kilpisjärvellä ja Luostolla, Karen-Anne luetteli.

Joella

Karen-Annen isän Veikko Jomppasen yrityksen vene Kultasatamaan lähti hostellin edestä. Joka toinen päivä kyyti lähtee naapurin puolelta. Ruuhkaa on ollut, retkipäivänämmekin veneitä lähti kaksi. Itse Veikkoa emme tavanneet, sillä hän oli poron vasoja merkitsemässä.

Lemmenjoen mataluus yllätti retkeilijät. Jouduimme nousemaan ylös useamman kerran matalikoissa. Mistä oikeat reittikohdat tuntee, veneen kuljettaja Jarmo Nousiainen?

– Ei mistään. Ne on vain täytynyt itse oppia. Keväällä on enemmän vettä, syksyllä vähemmän.

Ilmastonmuutoksen tuomat helteet taitavat täälläkin näkyä, kun jo heinäkuun puolivälissä oli vesi vähissä. Onneksi kuljettaja on kokenut. Jarmo on täällä ajellut venettä jo vuodesta 1986. Kirvesmiehenä toisen uran tehnyt kuljettaja pysyy kiireisenä eläkkeelläkin.

Tullessa kiinnitimme huomiota Lumon rannassa olevaan saunalauttaan.

– Ei vaan ole aikaa tehdä sitä valmiiksi, Jarmo naurahti, ja huristeli seuraavana päivänä itse lisäkuljettajana naapurin kyytiläisille. Hän alleviivasi kuljettajien välistä hyvää yhteistyötä.

Toisinaan yhteistyö on erityisen hyvää myös matkailijoiden kesken. Jarmo muisteli erästäkin japanilaisryhmää, joka taannoin juuttui matalikkoon. Turistit nousivat nivassa varvastossuissaan vetämään ja nostamaan venettä ennen kuin Jarmo oli ehtinyt suutaan avata.

Kultamailla

Kultasatamassa oli mönkijöitä odottamassa tulijoita. Olimme ainoita, jotka jäimme ensin sataman kodalle syömään.

Toiminnanjohtaja Mullisaukolla oli LKL:n mökin vieressä hetki aikaa kertoilla, että tänne on kullan narraajia narrattu myös tarkoituksella. Satamasta lähtee Kultareitti, joka oli Mulliksen visioissa maailman modernein ulkoilmamuseo. Reitin varrella olisi ollut QR-koodien takana tietoa Lapin kultahistoriasta. Lopulta sinne pystytettiin opastetauluja.

Mullisaukko on itse huuhdellut kultaa vuodesta 1988. Moni viettää pitkiäkin aikoja, ja monille tämä myös maksaa takaisin, hän jutteli.
Entä mitä tämä on sinulle maksanut ja maksanut takaisin?

Mullis laski katseensa, ääni täynnä virnettä.

– Poromieheltä ei pidä kysellä porojen määrää.

Aivan niin. Mulliksen osoittamalle reitille voi kuitenkin kukin itse lähteä. Seurasimme Kultareittiä hieman, sillä kävimme ns. ensimmäisellä kullan löytöpaikalla 1,7 km päässä Kultasatamasta. Kuten opasteissa tunnustetaan, ei kyseessä toki ollut aivan ensimmäinen löytöpaikka, vaan veljekset Uula, Veikko ja Niilo Ranttila lähtivät kultaa etsimään nimenomaan kuultuaan aiemmista löydöistä.

Nousua oli rannasta varsin paljon, ja vajaa kaksivuotias kuopus lisäsi aikuisten voimailutreeniä vetäisemällä päiväunet kävelyn lomassa. Neljävuotias käveli itse koko matkan.

Perillä nousimme kultapuron yli jatkaen sen vartta sopivaa eväspaikkaa etsien. Ihailimme korkeita puita, pitkälle ulottuvaa maisemaa, purojen varsia, siintäviä tunturitunnelmia. Myös näimme matkan päästä vaatimattoman asumuksen kouruineen.

Kun aamuveneellä oli tultu, ehdittiin hyvin vilvoitella varpaita laiturilla ennen iltaveneen saapumista. Jo venettä laiturin kylkeen asemoidessaan kyseli Jarmo lapsilta päivän retkestä. Päiväunien ottaja sai painokkaat kehut.

Matkailijoiden välinen solidaarisuus tuli esiin paluumatkalla. Tulijoita oli enemmän kuin paikan varanneita. Sopu sijaa antoi ja veneessä oli tunnelmaa!

Monenlaista Lapin kultaa siis löysimme! Selvää on, että tänne on tultava uudestaan.

Teksti ja kuvat: Inari Juntumaa

Tutustu Lemmenjoen Lumoon

Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2021 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2022 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2022.

Julkaistu 24.8.2021