Kartanotunnelmaa kokemassa toimivalla tilalla

Suomi on pullollaan kesätapahtumia, joiden aikana paikkakunnalle majoittuminen on usein hankalaa. Majapaikat ovat täynnä ja hinnoissa on usein ”tapahtumalisää”. Savolaisen äidin ja karjalaisen isän jälkeläisenä itäinen Suomi on minulle tuttu ja matkatkin ovat useimmiten suuntautuneet sinne. Läntisessä Suomessa on kuitenkin kaksi ylivertaista tapahtumaa: kesä-heinäkuun vaihteessa Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa ja heinäkuun toisella viikolla SuomiAreena Porissa.

Kummallakin paikkakunnalla on toki majapaikka jos toinenkin, mutta miksei lähtisi hakemaan edullisempaa, mielenkiintoista vaihtoehtoa hieman kauempaa – etenkin, jos käytössä on kaksi- tai nelipyöräinen kulkuväline. Melko tarkkaan Porin ja Vammalan puolivälissä (44-48 km kummastakin) on Kartano Hostel Kokemäellä. Se mainostaa tarjoavansa hotellitasoista hostel-majoitusta ympäri vuoden. Se on myös viljelytila monipuolisine tuotteineen ja tunnetaan nimillä Wekaran kartano ja Anttilan tila.

Hakeutuessani järjestöreissaajaksi aikomukseni oli käydä jommassa kummassa tapahtumassa ja majoittua Kokemäelle. Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan hostellin tilat olivat varatut, mutta SuomiAreenan aikaan oli tilaa. Niinpä heinäkuisena tiistaina ajelin halki satakuntalaisten maisemien. Koska kiirettä ei ollut, ajelin loppumatkan pieniä kyläteitä. Maisemat palkitsivat kiireettömän kulkijan. Kylätien ojanvierukset pursusivat kukkaloistoa: päivänkakkaraa, apiloita, kissankelloryppäitä ja hehkuvan keltaista mataraa. Viljavat pellot kertoivat vuosisataisista perinteistä.

Luonnon vehmaus kirvoitti muistelemaan, mitä tiedän Satakunnasta. Hävettävän vähän, huomasin. Kansakouluaikanani opiskeltiin vielä Maamme-kirjan hengessä eri maakunnissa asuvien luonteenpiirteitä. Satakuntalaiset kuvattiin omanarvontuntoisiksi, mutta pienelle koululaiselle se oli liian vaikea sana. Ikuisesti on jäänyt mieleeni, miten opettaja kommentoi kirjoittamaani ”omantunnonarvoista”.

Nyt näihin satakuntalaisiin oli mahdollisuus tutustua Kartano Hostellissa, jossa tapasin niin tilan nykyisen isännän Juho Anttilan kuin hänen isänsä, edellisen isännän Tommi Anttilan. Varmastikin omanarvontuntoisia, mutta erityisesti työteliäitä! Tila on elänyt ajassa ja elää edelleenkin, mikä on ollut sukupolvien sitkeyden, ennakkoluulottomuuden, kehittämishalun ja työteliäisyyden ansiota. Nykyinen majoitus- ja viljelytoiminta pitää sesonkiaikaan oman väen liikkeellä aamukuudesta iltakymmeneen.

Wekara on yksi Suomen kartanohostelleista, ja sillä on pitkät perinteet. Tila oli aikanaan yksi Sonnilan kylän kantataloista. Päärakennus on rakennettu vuonna 1790 ja siirretty nykyiselle paikalleen 1830. Anttilan suvulla tila on ollut vuodesta 1915.

Hostellitoiminta tilalla alkoi viljelytoiminnan tuloksena. Koska poimijat tarvitsivat majoitustiloja, alettiin niitä rakentaa. Luontaisena jatkona oli majoitustoiminnan aloittaminen myös matkailijoille ja pitempiaikaista majoitusta tarvitseville lähiseutujen määräaikaisille työntekijöille. Majoituspaikkoja on tällä hetkellä noin 80. Huoneita on sekä omatoimimatkailijoille, jotka haluavat valmistaa ruokansa itse, mutta myös bed & breakfast -matkailijoille. Majapaikan lisäksi tarjolla on aamiainen. B&B-toimintaa pidetäänkin tilalla vakiotuotteena.

Majoitustilaa on niin päärakennuksessa kuin muissa rakennuksissa. Tila-alue on kokenut vuosikymmenten aikana useita muutoksia rakennuksia purettaessa, niitä korjattaessa ja uusia rakennettaessa. Kokonaisuus on kuitenkin levollinen ja samanhenkinen. Perinteinen suomalainen punainen lautarakennus on voimissaan. Viimeisimpänä majoitustilana on valmistunut vanhasta kanalasta tehty hostelli. Muuten majoitustilat ovat ympärivuotisessa käytössä, mutta tämä rakennus vain huhtikuusta lokakuuhun. Koko alueen hahmottamiseksi tilakartta onkin paikallaan.

 

Vanhassa navettarakennuksessa oleva Wekaran Vintti ja päärakennuksessa oleva Anttilan Sali sopivat erilaisten koulutustilaisuuksien ja kokousten pitopaikaksi. Alueella on erilaisia sauna- ja peseytymistiloja, mm. päärakennuksessa nopealämmitteinen ”luukkusauna”, mutta pitempiaikaista nautiskelua varten on tarjolla vanhaan hirsirakennukseen rakennettu savusauna, johon mahtuu kerralla jopa 30 saunojaa. Saunan viereen on rakennettu lämminvesiallas, johon mahtuu kerralla kuusi kylpijää. Saunan yhteydessä on myös grilli- ja oleskelukatos.

Tilan tuotannossa on siirrytty eläinkunnasta kasvikuntaan. Vuosikymmenten varrella elannon antoivat ensin lehmät, sitten siat, viimeisimpänä kanat. Nyt viljellään hernettä, monenlaista herukkaa, karviaisia, vadelmia ja mansikoita. Vierailuni aikaan mansikka-aika oli jo ohi, mutta hernettä oli tarjolla ja vadelma-aika alkamassa. Kaikkiaan tilalla on viljelyspinta-alaa noin 50 ha, joista toistakymmentä hehtaaria vadelmaa. Suomen karviaisista tila tuottaa 15 %. Tilan poimijat tulevat EU-maista. Esimerkiksi koululaisten palkkaamista estää satokausien vaihtelu. Usein marjanpoiminta on kuumimmillaan silloin kun koulut alkavat, kertoi Juho Anttila.

 

Oma tilamyymälä on kesäisin auki klo 9-20. Tilamyymälän hyllyt notkuivat monenlaisia tuotteita. Tuoretuotteita – nyt herneitä, mustikkaa ja vadelmia – on luonnollisesti tarjolla, mutta myös toinen toistaan herkullisempia myyntiartikkeleita jäätelöstä alkaen. Hyllyltä löytyy niin mehuja, limonadeja, hilloja kuin marmeladiakin. Mehut tulevat omasta puristamosta ja limonadit omasta ”pohjoismaiden pienimmästä limonaditehtaasta”. Myös muiden tuottajien artikkeleita on tarjolla, mm. suklaata. Itse ostin herneitä, mehua ja ah, aivan ihanaa jäätelöä!

Huoneeni oli päärakennuksessa pihan puolella. Siisti mukava huone, jossa oli kaksi sänkyä, tauluissa pari Juhani Palmun grafiikan lehteä ja käytössä televisio ja langaton netti. Avattava ikkuna sijaitsi hankalasti kirjoituspöydän takana, joten tuuletusta ei ollut kovin helppo järjestää. Hetkellinen hämmästyttävä iltapäivän valoilmiö kuumensi myös huonetta, mutta eipä siellä ollut mitään syytä viettääkään – nähtävää riitti niin talossa kuin kartanollakin.

 

Huoneeni ovi aukeni suoraan saliin. Sitä kautta astuin suoraan entisajan kartanoelämään katsellessani kolmea hienoa sohvakalustoa, isoja mattoja, viherkasveja ja tauluja. Punainen sohvakalusto oli suvun aarteita, muut olivat myöhemmin hankittuja.

 

Talon kirjastohuone oli oikea elämys täynnä kirjoja, tauluja, valokuvia ja koriste-esineitä. Olin kuin vieraisilla jonkun kotona. Tommi Anttila kertoi, että heidän oli ollut pakko vähentää valokuvia, koska ihmiset eivät ole niistä oikein pitäneet. Sen sijaan japanilaiset ja kiinalaiset ovat olleet niistä innoissaan. Tilakiertelyn jälkeen uppouduinkin viileään kirjastoon ja sen aarteisiin. Hyllyillä oli paljon paikallishistoriaa ja yleistä historiaa, romaaneja, elämänkertoja, puutarha- ja luontokirjoja. Satakuntatietouteni kasvoi paikallishistorioiden avulla huomattavasti. Aamiaisella luin Suomen Kuvalehden sidottua vuosikertaa vuodelta 1918.

 

Vanhasta vilja-aitasta on tehty kotimuseo, joka on täynnä vanhaa maalaistalon käyttöesinettä. Esineiden keräily on aloitettu jo 1950-luvulla. Pitkät perinteet omaavasta talosta jää vuosien varrella paljon tavaraa, joka mielellään halutaan säilyttää. Vanhimmat museon esineet ovat 1700-luvulta. Tommi Anttilan kirjoittama esittely, joka löytyy tilan nettisivuilta, kertoo mm. monimetrisistä ruuhista, joissa venäläiset sotilaat olivat sotkeneet leipätaikinaa ensimmäisen maailmansodan aikaan. Seuraava sukupolvi oli sitten veneillyt näillä ruuhilla läheisellä Sonnilanjoella. Harvinaisuuksia ovat puinen polkupyörärengas tai käsikäyttöinen pyykinpesukone.

 

 

Pihalta löytyy oleskelutiloja, lapsia varmasti kiinnostava puumaja ja trampoliini. Pyöriä on myös tarjolla. Tilalta järjestetään tilattaessa perheille ja ryhmille ratsastus-, kanootti- ja kirkkoveneretkiä ja retkiä lähellä olevaan Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistoon.

 

Tommi Anttila kertoi, että uusimpana tuotteena on kehitetty matkailijoille mahdollisuutta majoittua, poimia marjoja ja saada ne halutessaan pullotettuina mehuina mukaan. Hän kertoi myös, että erityisesti polkupyöräilijät ja moottoripyöräilijät ovat löytäneet hostellin. Samaan aikaan kanssani päärakennukseen olikin majoittunut pyöräilijöitä. Osa oli tullut junalla Tampereelta ja jatkoi pyörillä matkaansa. Yksi pyöräilijöistä oli matkalla Poriin SuomiAreenaan ja sanoi tulevansa illalla takaisin. Hulppea 88 km:n päivämatka oli siis edessä.

Poriin lähdin itsekin seuraavana päivänä makoisan aamiaisen ja runsaiden kiittelyjen jälkeen seuraamaan SuomiAreenan keskusteluja – kuitenkin nelipyöräisellä.

Teksti ja kuvat: Pirjo Tiippana

 

Matkakertomuksen kirjoittaja on Suomen Sukututkimusseuran jäsen ja yksi Suomen Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa.

Sukututkimusseuran jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.