Hostellireissaajatarina 2: Milla Malmberg
Kohde: Time Rooms, Jyväskylä
– Vau mikä paikka! huokaisi 11-vuotias poikani, kun avasimme jyväskyläläisen Time Roomsin oven myöhään kesäkuisena maanantai-iltana. Huokailimme kaikki onnellisina ja ihmettelimme kodikkaan hostellin tiloja.

Takana oli pitkä matkapäivä. Matka itsessään ei kenties ollut oikeasti niin pitkä, mutta tyttären matkapahoinvointi teki reissusta mittavamman tuntuisen. Hetkellisesti päivystäessäni tyttären vointia junan vessassa mietin, oliko lomareissu kolmestaan lasten kanssa julkisilla kulkuneuvoilla sittenkään niin hyvä ajatus. Onneksi junan saavuttua Jyväskylään pahoinvointi oli voitettu ja kaikilla oli innokas ja odottava olo. Ja positiivisissa tunnelmissa pysyttiinkin koko loppureissu. Lomareissu kolmestaan lasten kanssa julkisilla kulkuneuvoilla oli oikeasti huippuajatus.

Olen jo joitain vuosia sitten tajunnut, että työputki katkeaa vain poistumalla kotoa. Niinpä matkan ajoitus viimeiseen työpäivään oli nappivalinta, vaikka juuri lähtöhetkellä siltä ei tuntunutkaan. Ilman sovittua Jyväskylän reissua olisin jumittanut työkoneelle ja todennut vasta illalla kaiken jäävän kesken. Töitten sijaan minun oli keskityttävä miettimään mukaan pakattavia hammasharjoja ja -tahnoja. Viisas valinta.
Jyväskylään lähtöä olimme pohtineet jo pitkään. Yhteinen matka toteutti siis tämän haaveen – ja itse asiassa monta muutakin toivetta. Samalla kerralla saimme tavattua sukulaisia, ystäviä ja vielä polkaistua äidin kesäloman kunnolla vauhtiin. Kahden yön reissuun lähtivät siis kanssani 11-vuotias Paavo ja 8-vuotias Rauha. Perheen isä Simo ja koiramme Vappu jäivät jatkamaan arkea kotiin Karkkilaan.

Omat hostellikokemukseni rajoittuvat nuoruusvuosien eurooppalaisiin hikisiin ja jättiläismäisiin majoitussaleihin, enkä osannut odottaa tulevalta mitään. Kuvista olin osannut päätellä, että jotain aivan muuta olisi luvassa ja niin todella oli. Meitä odotti upea ja persoonallinen majapaikka, joka päihitti monet käymämme hotellit monin verroin. Epäkäytännöllisen perhehuoneen sijaan meillä oli käytössämme kaksi huonetta, jotka saatiin yhdistettyä välioven avulla. Lisäksi meillä oli oma kylpyhuone, joka matkaa varatessa tuntui tosi tärkeältä. Nähtyäni Time Roomsin yhteiset vessat ja suihkut, olisin ollut todella tyytyväinen niihinkin.

Time Roomsin sisustus ja tilat tarjosivat paljon ihania yksityiskohtia. Heti ensimmäisenä iltana olin huomioinut televisiosta tutun tohtori Housen kuvan seinältä, mutta vasta seuraavana päivänä tajusimme, että muualtakin löytyi television sairaalasarjojen hahmoja. Vessojen seiniltä löytyvät suomalaiset sanat ja sanonnat naurattivat ja houkuttivat kiertämään kaikki vessat. Enpä ole tainnut ennen valokuvata vessojen seiniä yhtä innokkaasti. Suosikiksi nousi sisääntulosta löytynyt maailmankartta, johon vieraat saivat merkitä kotipaikkansa. Karkkilan kohtaan sijoitettu nuppineula osoitti meidän tulleen paikalle moniin verrattuna tosi läheltä. Nyt mietityttää, mitä kaikkia yksityiskohtia meiltä jäikään huomaamatta!
Hyödynsimmekin hostellin yhteisiä tiloja innokkaasti. Viihtyisyyden lisäksi ne olivatkin tosi käytännölliset. Minä nautin kahvista kodikkaassa ruokailutilassa ja ihailin persoonallista keittiötä, Paavo vietti aikaa pelihuoneessa ja Rauha rentoili kirjastohuoneen riipputuoleissa. Jos en olisi tavannut aamupalan yhteydessä muutamaa muuta asukasta, olisin hiljaisuudesta päätellyt meidän majoittuvan hostellissa keskenämme. Ihana lomatunnelma, ja vielä heti ensimmäisinä kesälomapäivinä!



Jyväskylä on meille tuttu entuudestaan, mutta aikaisemmin olemme liikkuneet kaupungissa aina omalla autolla. Hostellin sijainti muutaman kilometrin päässä keskustasta jännittikin aluksi. Paikallisbussit toivat kuitenkin ihan uudenlaisen näkökulman kaupunkiin. Busseja kulki hostellin vierestä tosi usein ja koska olimme saaneet vinkin ladata puhelimeen paikallisliikenteen Linkki-sovelluksen, meillä oli myös aikataulut, reitit ja liput helposti saatavilla. Ja mikä parasta, ei pysäköintihaasteita!

Tällä reissulla keskityimme kahlaamaan alennusmyyntejä. Molempien lasten vaatekaapit ja kirjahyllyt saivat reissussa toivottua täydennystä. Sen lisäksi kiertelimme keskustan puistoissa, kävimme tutustumassa Toivolan vanhassa pihassa niin jäätelöön kuin putiikkeihin ja museoon, kävimme sukulaislasten kanssa Leo’s leikkimaassa ja söimme hyvin lasten valitsemissa ravintoloissa. Muutama Pokemonkin tuli metsästettyä. Paljon ehdittiin, mutta silti ei ollut kiire. Täydellistä sekin.

Tyytyväinen seurue poistui kahden yön jälkeen hostellista. Palautelappuihin ja vieraskirjaan kirjoittelimme pelkkiä positiivisia juttuja, yhteinen mielipide kun oli se, että tänne tullaan uudelleen. Seuraavalla kerralla päätettiin tosin ottaa isikin mukaan. Mahtava reissu, kotimatkaa myöten. Ei siis matkapahoinvointia, ainoastaan onnellisia hymyjä ja paljon juttuja kotiin kerrottavaksi. Seuraavaa hostellireissua onkin jo käyty selailemassa.
Teksti ja kuvat: Milla Malmberg
Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2022 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2023 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2023.
Julkaistu 30.6.2022
Olipas kiva kirjoitus!
Tekisi mieli itsekin majoittua tuolla.
Houkutteleva kirjoitus!
Ihania kuvia
Tosi hyvä juttu!
Olipa mukavan tuntuinen reissu.
Olipa mukavan tuntuinen reissu. Soisin heille voiton.
Hyvin kirjoitettu ja hostelli tuntuu olevan kuviensa kaikkinensa hieno kokemus.!
Time Hostellissa Jyväskylän keskustassa tuli majoituttua ja positiivinen paikka oli. Sijainti erinomainen ja tilat 🙂
tutustumisen arvoinen paikka