Matkakuumetta Satakunnan sydämessä

Hostellireissaaja -tarina 7: Alex Salonaho

Kun silmiini osui Suomen Hostellijärjestön hakuilmoitus reissaajista testaamassa hostelleja ympäri Suomea, ei mennyt kauaa, kunnes oma hakemukseni oli vetämässä. Reissaaminen on ollut minulla ykkösharrastuksena jo 7 vuotta ja siitä somettaminen alkoi muutama vuosi sitten. Oli aivan mahtavaa päästä tekemään sitä näin virallisen tehtävän kera ja homma tuntui alusta alkaen täysin omalta. Kohteenani olisi Porin Hostel River ja viikonloppuloma kesäkuun alussa.

Kyseessä oli ensimmäinen visiittini Poriin ja mielikuvat kaupungista olivat ainoastaan Yyterin hiekkadyynit ja Kirjurinluoto Porin Jazzeineen. Junalla saapuessani perjantai-iltana vastassa odotti lämmin kesäilta ja kaunis auringonlasku kun tepastelin Porin hiljaisia sivukujia pitkin. Suunnistin itseni upealle Kokemäenjoelle, jonka jälkeen hostelli löytyikin helposti.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä

Myöhäinen check-in onnistui helposti ovikoodin avulla ja avain oli aulassa odottamassa. Hostelli oli täysin hiljainen saapuessani joskus puoli yhdentoista maissa. Tein pienen kierroksen ennen kuin pyörähdin jääkylmässä suihkussa ja kääriydyin sängyn nurkkaan katsomaan Viaplayta. Raskaan työviikon ja matkanteon jälkeen ainoa agendani oli päästä aikaisin nukkumaan. Kaupunkia hellivästä helleaallosta olin muutoin todella kiitollinen, mutta yöunia se hieman rajoitti. Kylmää vesipulloa tuli halailtua molempina öinä.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Hostelli sijaitsee viehättävässä puutalossa kivenheiton päässä Kokemäenjoesta.
Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Viihtyisä twin-huoneeni. Hostel Riverin huonehintoihin kuuluu liinavaatteet ja pyyhe. Sänkyjen lisäksi huoneessani oli työpöytä, vaatekaappi sekä televisio.

Aamulla hostellin ystävällinen henkilökunta piti esittelykierroksen. Yläkerrassa sijaitsi muutama huone, vuokrasauna ja ruokasali, jossa aamiainen tarjoiltiin. Tämä sali muuntautuu myös kokous- sekä juhlatilaksi ja isännöi harrastetoimintaa kuten tanssitunteja.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä

Alakerrassa huoneiden lisäksi sijaitsi yhteiskeittiö ja olohuone televisioineen ja lautapeleineen. Aulassa sijaitsevaan maailmankarttaan pystyi merkkaamaan nuppineulalla, mistä maailman kolkasta on tullut. Neuloja löytyi yllättävän eksoottisistakin paikoista, mutta omistajan mukaan suurin osa reissaajista on kuitenkin kotimaasta. Paikka oli kaikin puolin viihtyisä ja erityisesti nautin hostellin rauhallisesta tunnelmasta.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Hostellin aulassa oli paljon esitteitä Porin ja lähialueiden parhaista turistitärpeistä.
Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Yhteiskeittiössä oli kattavat kokkausmahdollisuudet ja paljon edellisten matkustajien jättämiä elintarvikkeita.

Omistajan mukaan yksinmatkustavat ovat melko harvassa ja porukalla reissaavat oleskelevat useimmiten omissa oloissaan, joten soolomatkustaja ei välttämättä hostellista helposti löydä seuraa. Ystäväni Nadja, jonka kanssa opiskelimme matkailualaa yhdessä, asuu tätä nykyä Porissa ja hänellä oli onneksi vapaa viikonloppu. Kävimme runsaalla aamiaisella viehättävässä Petra’s Cafessa keskustassa kävelytien varrella. Minulla lähti saman tien turistivaihde täysillä silmään. Se on mahtavaa miten täydellisen lomafiiliksen voi saavuttaa vaikka kuinka läheltä, kunhan omista arkiympyröistä pääsee pois.

Aiemmin olin sellainen reissaaja, joka otti kohteesta, käytännön asioista ja kulkuyhteyksistä kaiken selvää etukäteen. Nykyään rakastan lähteä täysin sokkona ja nauttia kaikista yllätyksistä mitä kohde tuo tullessaan. Aamupalan jälkeen lähdimme Yyteriin ja vaikka olinkin kuullut paljon kauniista hiekkadyyneistä, ne olivat mykistävän hienot eikä tuntunut ollenkaan että ollaan Suomessa.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä

Varpaat paljaaksi ja kahlaamaan rantaviivaa pitkin, joka tuntui jatkuvan silmin kantamattomiin. Pulahdus ihanan raikkaassa merivedessä tarjosi kahdesti helpotuksen paahtavaan kuumuteen. Yyterin jälkeen matka jatkui vielä lähistöllä oleviin saariin Kalloon ja Reposaareen, jota hostellista suositeltiin Yyterin visiitin yhteydessä.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Yyterin upeus sai suorastaan hyppimään innosta!
Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Reposaaressa paikallisen partion makkaratarjoilu toi hymyn huulille.

Päiväretken jälkeen oli pakko käydä hostellissa ottamassa pienet nokkaunet ja jälleen jääkylmässä suihkussa. Treffattiin myöhemmin Nadjan kanssa ja menimme istumaan iltaa hänen ja hänen poikaystävänsä luokse. Aikomuksena oli lähteä katsastamaan Porin yöelämä ja siinä mimosaa nauttiessamme olimme skeptisiä jaksamisestamme. Illallakin oli vielä mielettömän kuuma kaikista viilennyskeinoista huolimatta ja uupumus vaivasi kaikkia. Katsoimme Comedy Centralin roustausta, jonka poliittisesti epäkorrekti huumori antoi meille onneksi tarvittavan energiapiikin ja otimme taksin Porin keskustaan.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Viikonlopun jokaisena iltana oli mielettömän hyvä tuuri auringonlaskujen suhteen.

Kävimme pelaamassa kaljanhuuruista biljardia viihtyisässä Space Bowling & Billiardsissa ja myöhemmin Club 92-karaokebaarissa. Suurena karaoken ystävänä yöelämää testatessa pyrin aina käymään vähintään yhdessä karaokessa. Meillä oli huippuhauskaa kun hoilasimme yhteislaulua yön pikkutunneille ja sooloesityksenkin kävin vetämässä. Versioni Bon Jovin Bed of Rosesista ansaitsi kiitosta ja peräti duettopyynnön. Duetto tosin jäi toteuttamatta ja odottamaan seuraavaan Porin visiittiin…

Laulutuokion jälkeen kävimme vielä Porin keskusaukiolla laskemassa Angry Birds liukumäestä, joka kuulemma on ehdoton paikallinen kokemus. Mukaan tarttui myös yöpalat Porin-Grillistä, joka oli Sami Hedbergin ’Grillit Huurussa’ ohjelmassa, ja kyllä maistui hyvältä. Hyvin tarkeni shortseissa ja lipsukkaissa yön ollessa vielä ihanan lämmin, mitä kesällä rakastan. Hostellille on vain noin 15 minuutin kävelymatka Porin keskustasta, joten sijainti oli mitä parhain.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Kokemäenjoki kello 03:30.

Sunnuntai-aamuna jatkettiin reippaana turistinähtävyyksiä pienestä univajeesta ja jomotuksesta huolimatta. Aloitimme kauppakeskus Puuvillassa runsaalla aamiasbuffetilla ihanassa Aschan Coffee & Delissä ja Jungle Juice Barista napattiin jälkkärit mukaan. Siirryimme Kirjurinluodolle, josta avautui todella
kaunis kaupunkimaisema Kokemäenjoen yli. Alueella oli tosi monipuolinen lasten leikkipuisto ja paljon eläimiä. Kävimme moikkaamassa riikinkukkoja, onnellisia lampaita ja laamoja. Viimeiseksi minun oli pulahdettava Kokemäenjoessa tuulisesta ja pilvisestä säästä huolimatta.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Kun minulta jatkossa kysytään mikä haluan olla isona, haluan olla yhtä autuas ja onnellinen kuin tämä kaveri!
Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Kokemäenjokeen jäi kaikki viimeiset päänsäryn ja väsymyksen rippeet.

Matka alkoi lähestyä loppuaan ja bussin lähtöön oli muutama tunti. Kävimme vielä syömässä kiinalaista kunnes Nadja alkoi siirtymään kotiinpäin. Itse tein vielä viimeiset kävelyrundit Porin keskustassa, kuvasin kirkot sekä raatihuoneet ja pikkuhiljaa siirryin Porin matkakeskuksen suuntaan Onnibussia odottelemaan.

Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Porin kaunis raatihuone.
Hostellireissaaja Alex Salonaho Porissa ja Hostel Riverissä
Viimeiset lempeät ilta-auringon säteet Porin matkakeskuksella.

Harvoin tulee kaupunkeja vastaan, joihin en ihastuisi eikä Porikaan ollut poikkeus. Viime aikoina kotimaan matkailu on ottanut sydämessäni enemmän tilaa eikä todellakaan ole pakko lähteä maapallon toiselle puolelle saavuttaakseen reissaamisen parhaita puolia. Suuri kiitos ystävälleni Nadjalle parhaasta mahdollisesta seurasta (sekä kärsivällisestä valokuvauksesta), Hostel Riverille mukavasta yöpaikasta sekä Suomen Hostellijärjestölle tämän matkan mahdollistamisesta!

Varaa majoitus

Teksti: Alex Salonaho
Kuvat: Alex ja Nadja 

Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2019 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2020 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2020.

Julkaistu 2.9.2019

Vastaukset

  1. Kirsi Paasonen avatar
    Kirsi Paasonen

    Hieno kertomus

  2. Marja Kuittinen avatar
    Marja Kuittinen

    Tosi mielenkiintoinen reissu ja hyvin kirjoitettu ?

  3. Samira Honkalinna avatar
    Samira Honkalinna

    Hyvin rehellinen, värikäs ja aurinkoinen kertomus reissusta!

  4. Sonja Tikka avatar
    Sonja Tikka

    Hieno reissukertomus ja lisää tarinoita olisi kiva kuulla!

  5. Anne Halme avatar
    Anne Halme

    Loistava ja mukaansa tempaava story!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *