Melontareissu Rautalammilla

Haimme Tradenomiliiton jäseninä järjestöreissaajiksi ja iloksemme tulimme valituiksi. Olemme molemmat innokkaita vaeltajia/retkeilijöitä, joten matkakohteeksemme valikoitui yllätys yllätys: kansallispuisto. Nyt vuorossa oli Etelä-Konneveden kansallispuisto Rautalammin kupeessa. Tällä kertaa päätimme, että jätämme rinkat kotiin ja käymme kohteessa kanootilla. Emme aikaisemmin ole käyneet kanootilla muissa kansallispuistoissa, joten oli aika katsastaa, mille kansallispuisto näyttää veden ääreltä katsottuna.

Yöpymispaikaksi valitsimme Rautalammilla sijaitsevan Korholan Kartanon, sillä se oli ainoa hostelli kansallispuiston välittömässä läheisyydessä. Päätimme meloa ja yöpyä ensin pari yötä luonnossa ennen hostelliin lepäämään saapumista.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Minna Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa
Minna ja Arttu meloivat oranssilla merkityn reitin.

Saavuimme Satamatien päässä sijaitsevaan satamaan, jossa vuokraamamme kanootti odotti lähtijöitä. Ensimmäinen yllätys odotti satamassa, sillä sieltä puuttui täysin juomavesipiste ja roskikset. Tästä miinuspisteet kunnalle. Jouduimme palaamaan hiekkatien varrella sijaitsevaan ravintolaan ja täyttämään siellä juomavesivarastot. Todellisuudessa Etelä-Konneveden vesi on niin kirkasta, että sitä voisi juoda, mutta otimme homman varmanpäälle.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Minna Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Kanootin käyttöönotto sujui kätevästi, sillä saimme n. puolituntia ennen varauksen alkua kännykkään numerokoodin kanootin lukituksen poistoon. Haimme samalla koodilla myös välinevarastosta kartan, liivit ja melat. Täytimme kanootin tavaroista ja lähdimme melomaan pieneen vastatuuleen. Olimme pakanneet kaikki tavaramme kahteen tynnyriin sekä kanoottipusseihin, jotka olivat sidottuja vielä kanoottiin kiinni. Tämä varmistaa sen, että mikäli kaatuu, tavarat jäävät kellumaan ja kiinni kanoottiin. Tämä on hyvin tärkeää varsinkin, jos lähtee melomaan virtoihin tai kovaan tuuleen.

Kello lähestyi kuutta, kun pääsimme lähtemään. Olimme ajatuksissamme ottaneet väärät paikat kanootissa siten, että painavampi istui edessä. Huomasimme hyvin pian, ettei tästä tullut mitään, joten teimme pienellä luodolla pikavaihdon. Tämä jälkeen matka sujui jouhevasti ilta-auringossa.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Minna Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Suunnistaminen vedestä käsin ilman kännykkää osoittautui vaikeaksi. Suurin syy tähän oli sen, että paperikartasta oli jätetty täysin mielivaltaisesti pois saaria kokoon riippumatta. Emme olisi löytäneet perille ilman kännykän karttasovellusta.

Alueella on useita laavuja/tulipaikkoja. Me suuntasimme Pieneen Navettasaareen, joka kutsui sijaintinsa ja kokonsa puolesta. Huomasi selkeästi, että lomakausi oli jo loppupuolella, sillä vesillä oli hyvin rauhallista. Muita melojia ei näkynyt laisinkaan ja moottoriveneitäkin hyvin harvakseltaan. Pieni viima tyyntyi illan mittaan ja kolmen tunnin kauhomisen jälkeen ihanassa auringonlaskussa pääsimme perille.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

On mahtavaa saada oma saari omalla laavulla ja rauhalla! Ei ketään muuta. Saareen oli rakennettu jämäkkä laituri ja muutama metallinen lenkki veneen kiinnitykseen saaren edustalle ankkuroitumiseen. Kannoimme tavarat laavulle ja nostimme kanootin rantapusikkoon.

Saarella oli kaikki tarpeellinen: puucee, laavu, jätepiste, tölkkipiste, nuotiopaikka, kuivia puita ja penkit. Lisäksi edelliset kävijät olivat jättäneet paikalle erilaisia grilliritilöitä yms. Ilta alkoi hämärtää, joten ensitöiksemme teimme nuotion tuomaan valoa. Lämmintä oli n. 20 astetta. Olimme ostaneet mukaan lohifileen, jota ryhdyimme savustamaan omatekoisella savustimella. Täytimme ilmapatjat ja levitimme makuupussit laavuun. Syötyämme tukevan iltapalan, olisimme halunneet jatkaa valvomista, mutta pehmeät ilmapatjat ja lämmin makuupussi vei voiton valvomiselta.

Hostellijärjestön järjestöreissaaja Minna Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Aamuyöstä heräsimme muutamaan otteeseen siihen, että tuuli tuntui yltyvän. Noustuamme yhdentoista nurkilla ylös, tuuli reilusti ja selällä oli vaahtopäitä. Ajatuksena tällaiseen tuuleen lähteminen ei ollut mieluisa kiikkerällä kanootilla. Sivuttain aaltoihin joutuminen tietäisi varmaa kaatumista. Keitimme nokipannukahvit, söimme aamupalan ja ryhdyimme pakkaamaan kanoottia, mikä siinä tuulessa ei ollut helppo juttu. Toinen istui kanootissa, piti kiinni kaksin käsin laiturista ja toinen nosteli tavaroita kyytiin.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Huomasimme oitis, että ainoa tapa pysyä pinnalla siinä tuulessa oli meloa suoraan tuulta päin, tehdä jyrkkä pikainen käännös ja jatkaa osittaisessa myötätuulessa taas toiseen suuntaan. Näin luovimalla, saaren suojasta saaren suojaan, jatkoimme kohti Enonrannan kotalaavua, joka osoittautui suosituksi paikaksi.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Enonranta sijaitsi varsinaisella kansallispuiston alueella. Pääsimme rantautumaan betoniselle laiturille, missä oli kiinnitettynä vene. Päätimme pitää lounastauon ja kaivoimme esiin Trangian ja muut tarpeelliset kamat. Ruokaa tehdessämme laiturille rantautui kolmen istuttava kanootti, mikä ui todella syvällä. Katselimme puiden lävitse, miten kanootista hyppi rannalle kaiken kaikkiaan 4 ihmistä tavaroineen. Todellakin hirvitti katsoa heidän lähtiessä takaisin tuuleen, miten kanootissa oli ehkä max. 15cm laitaa vedenpinnan yläpuolella…

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Olimme meloneet koko päivän kovassa vastatuulessa ja kädet alkoivat olla puutuneet melomisesta. Enonrannasta olimme ottaneet suunnan kohti Kaiturin laavua, jonne tuulesta huolimatta saavuimme puoli seitsemän aikoihin. Laavu oli erittäin jykevistä höylähirsistä rakennettu. Parhaimmat olivat liki 35cm läpimitaltaan. Ensitöiksemme päätimme siivota laavun ja sen edustan. Löytyihän paikalta harava ja katuharja, jotka oivallisesti sopivat tähän tarkoitukseen.

Siivouksien jälkeen hakkasimme puita iltaa varten. Olimme jälleen täysin kahdestaan tällä ihanalla laavulla. Sytytimme nuotion, joka ikäväksemme savutti suoraan laavuun sisään tuulen suunnasta johtuen. Laitoimme nukkumapaikat kuntoon ja istuimme katsellen järvelle pimeyden asteittain laskeutuessa.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Jossain vaiheessa iltaa huomasimme, miten yksinäinen kajakki meni saaremme edestä. Mielenkiintoista tässä oli se, että melojalla oli vapa selän takana ja kaikuluotaimen kirkas valo loisti kylmää valoa melojan etupuolelta. Emme olleet ennen nähneet, että näinkin voisi uistinta vetää. Uistimenvetäjä loi pitkiä katseita meidän leiripaikkaamme, mutta ei rohjennut tulla tulillemme. Ilmeisesti suunnitelma hänellä kuitenkin niin oli ollut, sillä hän meni erääseen läheiseen saareen yöksi.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Aamu valkeni jälleen tuulisena ja sateisen oloisena. Keitimme kahvit, söimme aamupalan ja suunnittelimme reittiämme takaisin satamaan. Aikaa meillä olisi reilusti paluumatkan tekemiseen. Puikkelehdimme pienten saarien lomitse ja ihailimme rantakallioita ja niillä kasvavia kitukasvuisia mäntyjä. Jos joskus haluaisimme mökin jostakin hommata, olisi Etelä-Konnevesi juuri oikea paikka sellaiselle.

Saavuimme takaisin satamaan yhden paikkeilla. Purimme tavarat, palautimme kanootin ja tarvikkeen, ja otimme suunnan kohti Korholan Kartanoa. Yllätykseksemme Hostelli Korholan Kartano oli vain n. 20 minuutin päässä kansallispuistosta.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Hostelli koostui itse kartanosta ja kahdesta sivurakennuksesta muine rakennuksineen ja rantasaunoineen. Pihalla meidät otti vastaan hurmaava Bernin paimenkoira Roosa, sekä paikan omistaja, joka ilmoitti huoneemme olevan vielä kesken. Olimmehan hyvissä ajoin saapuneet paikalle. Meitä kehotettiin menemään kartanoon odottamaan huoneen valmistumista. Arttu ihmetteli omistajan nähdessään, miten tutuin tuntuinen hän olikaan. Vasta sisällä kartanossa hän tajusi, että omistaja on Oili Marski, hänen entinen kuvaamataidon opettajansa yläaste/lukioajoilta Suonenjoelta! Hämmästys oli myös suuri Oilin muistaessa Artun yli 25 vuoden takaa. Mukava yhteensattuma!

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Kartanon päärakennus huokuu ylhäistä historiaa. Aikoinaan Korholan kartanoa hallinnoi sahaimperiumin omistanut Heikki Peura, jonka suku myi aikoinaan kartanon edelleen Oilin vanhemmille. Kartanossa toimii hostellin lisäksi myös tademaalari Oilin ateljee. Tilalla on kaiken kaikkiaan 15 rakennusta. Hostellitoimintaa on ollut 80 luvulta lähtien. Rakennusten huoneet ovat korkeita, avaria ja täynnä mystistä menneisyyttä. Saattaapa herkistynyt ihminen aistia jopa itse Heikin vaeltelemassa suosikkihuoneissaan sikaria tuprutellen.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Oili on todellinen iloinen ja suurisydäminen tarinankertoja ja taiteilijapersoona, jonka seurassa aika saa siivet ja nykyhetki katoaa. Hänellä oli meille aikaa kiireistään huolimatta kertoa talon historiasta, asukkaista, sekä mielenkiintoisista suomalaisista artisteista, jotka ovat yöpyneet kartanon tiloissa: Samuli Putro, Petri Nygård, Kolmas Nainen, Danny ja monta monta muuta. Kuuntelimme haltioituneena mm. Petri Nygårdin kirkkovene-”taiteesta” vieraskirjassa, josta Oili oli repinyt pelihousunsa.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Kävimme illalla ihanassa rantasaunassa ja nauttiessamme virvokkeita terassilla tunsimme todellista rauhaa ja mielentyyneyttä. Hämärän laskeutuessa palasimme huoneeseemme, joka sijaitsi sivurakennuksessa. Huoneen yhteydessä oli tilava tupakeittiö, sekä WC/suihku. Keittiön nurkassa hyrisi jääkaappi ja sähköliesi mahdollisti omien ruokien valmistamisen tarvittaessa. Tilavassa huoneessamme oli kaakeliuuni, sohva, vaatekaappi, televisio sekä mukava sänky, jossa nukuimme hyvin. Oli ihanan hiljaista, tunnelmallista ja levollista.

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Aamulla hyvästelimme Oilin, Roosa -koiran sekä ihanan kartanokissan. Piipahdimme vielä Oilin ateljeessa. Ateljee-tila oli mahtava. Suuri leivinuuni toi majesteetillista ylväyttä, joka sointui Oilin maalausten kanssa varsinaiseksi kansallishistoriamaisemaksi. Maalausten upeat värit tanssivat suurten ikkunoiden suodattamassa valossa luoden illuusion joka sekoitti nykyisyyden menneisyyden harsoon. Vain yksi sana: Mahtavaa!

Hostellijärjestön järjestöreissaajat Minna ja Arttu Etelä-Konnevedellä ja Korholan Kartanossa

Kiitokset Tradenomiliitolle, Suomen Hostellijärjestölle, sekä Oilille ihanasta kokemuksesta Rautalammin maisemissa.

Teksti ja kuvat: Minna Salo ja Arttu Tuomela

Matkakertomuksen kirjoittajat ovat Tradenomiliiton aktiivijäseniä sekä toimivat omilla työpaikoillaan luottamusmiehinä/valtuutettuina. Minna ja Arttu kuuluvat Hostellijärjestön järjestöreissaajiin, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.

Tradenomiliiton jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

Julkaistu 3.9.2018

 

  1. Erkki Tuomela avatar
    Erkki Tuomela

    Teitte kivan reissun Rautalammelle.
    Ei tullu Arskan mieleen piipahtaa isää katsomassa, kun sadan metrin päästä ajoi ohi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *