Opiskelijaystävällistä majoitusta Joensuussa

Kevään reissujen suunnitteluni oli jo täydessä vauhdissa, kun bongasin Suomen Hostellijärjestön ilmoituksen järjestöreissaajahausta. Äskettäin alkanut opintovapaani mahdollisti hetken hengähtämisen hektisestä työelämästä. Nautin olostani, lisääntyneestä vapaa-ajastani ja aion ottaa tästä elämänvaiheesta kaiken irti reissaamalla satunnaisesti yliopistolle Joensuuhun. Tiedossa oli tällä kertaa parin yön yöpyminen ja ajatuksissa nähdä ja kokea jotain uutta. Aiempien hyvien kokemusteni perusteella majoituspaikaksi valikoitui jo ennalta hinta-laatusuhteeltaan erinomainen Finnhostel Joensuu.

Finnhostel Joensuu sijaitsee vain kivenheiton päässä yliopistolta ja keskustasta. Kalevankatu on kuitenkin sen verran sivussa, että liikenne ei häiritse eikä yökerhojen musiikki pauhaa seinän takana – sen ansiosta opiskelijat ja työmatkalaiset voivat nauttia rauhallisista yöunistaan.

Helmikuinen näkymä ikkunasta. Osassa huoneistoja on parvekkeet.

Olen majoittanut Finnhostel Joensuussa niin yksin kuin kaverinikin kanssa erilaisissa huoneistoissa. Tarjolla on oma yksiö tai huone kaksiosta, jossa kylpyhuone ja keittiö jaetaan kanssamatkaajan kanssa. Tällä kertaa majoituin yksiössä. Huoneet ovat melko vaatimattomia, mutta siistejä ja sieltä löytyy kaikki tarpeellinen: liinavaatteita ja pyyhkeitä ei tarvitse raahata kotoa, TV:n ja ilmaisen wifin avulla saa aikansa kulumaan, jos aikoo viipyä pidempään ja Joensuun monipuoliset nähtävyydet on jo kahlattu läpi. Erityisen ilahtunut olen siitä, että Finnhostel Joensuussa panostetaan kierrätykseen. Käytävältä löytyy lajittelupisteet, keittiössä on biojäteastia erikseen ja majoittujia opastetaan niiden käyttöön kolmella kielellä. Kustannustehokasta ja vastuullista matkailua!

Finnhostel Joensuu
Yksiöstä löytyy kaikki tarpeellinen.

Finnhostel Joensuun vastaanotto on avoinna klo 15 – 20 välisenä aikana. Soitin hostelliin saapumistani edeltävänä päivänä kysyäkseni toimintavaihtoehtoja ja -vinkkejä matkatavaravuoreni suhteen. Sen seurauksena henkilökunta tuli ystävällisesti minua vastaan jo puolilta päivin, jotta sain jätettyä matkatavarani hostellille ennen luentojeni alkua. Mahtavaa palvelua! Itäsuomalaisten ihmisten iloisuus ja pohjoiskarjalaisten mutkattomuus jaksaa edelleen hämmästyttää minua hämäläistä.

Finnhostel Joensuu aamiainen
Maittava aamiainen kuuluu majoituksen hintaan. Toisen reissupäivän aamuna oli tarjolla tuoretta, vielä lämmintä sämpylää.

Opiskelun täyteiset matkapäivät vaativat vastapainoksi liikuntaa ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Ensimmäisenä reissuiltana kävin Finnhostellin naapurissa sijaitsevassa Itä-Suomen liikuntaopiston kuntosalilla, minkä käyttö niin ikään kuuluu majoituksen hintaan. Pitkien luentojen ja salitreenin jälkeen oli ihanaa mennä yksin saunaan nauttimaan kiireettömistä löylyistä. Saunavuoron saa varata vastaanotosta tunniksi täysin omaan käyttöönsä. Seuraavan päivän aamiaisella kuulin kanssayöpyjän kehuvan henkilökunnalle, kuinka hostellin saunasta saa Joensuun, ellei sitten koko Itä-Suomen, parhaat löylyt.

Finnhostel Joensuun asiakkaat voivat käyttää Itä-Suomen Liikuntaopiston kuntosalia
Kuntosalilta löytyy monipuoliset laitteet ja tilaa on useammallekin treenaajalle.
Finnhostel Joensuun saunatilat
Saunatilat.

Toisen matkapäivän luennot loppuivat hieman aiemmin, joten löysin viimein aikaa käydä katsomassa Taitokorttelin taidetta ja paikallista käsityötä. Taitokortteli on aivan keskustassa sijaitseva matkailu-, käsityö- ja kulttuurikortteli, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä ympäri vuoden. Lähtöpäivänäni iltana olisi ollut Taitokorttelin käsityö-yökerho, jonka jouduin harmikseni jättämään väliin, sillä kotimatka kutsui. Myymälästä mukaan tarttui kuitenkin tuliaisiksi oveen ripustettava tervetuloa -kyltti. Sain myös henkilökohtaista opastusta Taitokeskuksen kutojilta sekä vatsani täyteen Kauppaneuvoksen kahvilan karpalojuustokakkua.

Joensuu, Taitokortteli
Taitokeskukseen voi kuka tahansa mennä kutomaan kangaspuilla. Aloittelijoille on saatavilla ilmaista opastusta.
Taitokortteli, Joensuu
Taitokorttelissa on useita ihania putiikkeja, jotka myyvät paikallista käsityötä.

Viimeinen reissupäivä kului kokonaisuudessaan yliopistolla ja iltapäivällä lähdin junalla kohti Helsinkiä. Ennen lähtöäni tein jo seuraavan opiskeluaikatauluihini sopivan huonevarauksen Finnhostelliin. Gloriaa tai luksusta kaipaavalle hostelli ei ole oikea majoituspaikka, mutta opiskelijalle, työmatkalaiselle tai muuten itsenäiselle reissaajalle suosittelen lämpimästi. Majoituksen hintaan sisältyvä kokonaisuus huomioon ottaen, Finnhostel Joensuu voittaa air bnb -vaihtoehdot leikiten.

Kevättalven aikana olisi vielä muutama reissu tiedossa. Toivottavasti Finnhostellissa on tilaa vielä tämän postauksen julkaisun jälkeenkin, kun seuraavan kerran tarvitsen majoitusta Joensuusta.

Joensuu

 

Teksti ja kuvat: Tiina Lilja

Matkakertomuksen kirjoittaja on Suomen ylioppilaskuntien liiton jäsen Itä- Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa ja yksi Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.

SYL:n jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

 

Jaa omat omat kokemuksesi Joensuusta ja Finnhostelista kommentoimalla alle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *