Pieni kaupunki – suuria asioita
Hostellireissaajatarina 3: Raija Puumala
Kohde: Gasthaus Vanha-Merivartioasema, Kotka
Vietin kesäkuussa kaksi yötä Gasthaus Vanha Merivartioasema -hostellissa Kotkassa. Olin käynyt Kotkassa kerran päiväretkellä, enkä ehtinyt silloin kiertää edes tärkeimpiä puistoja tässä puistojen ja meren kaupungissa. Nyt olisin valmis lähtemään kolmannenkin kerran. Lähistöllä ovat myös Loviisa ja Hamina, jonne varsinkin autoilijat pääsevät samalla reissulla. Julkisilla kulkuneuvoilla se on vaikeaa.
Hostelli on kauniisti sisustettu ja siisti. Pidin erityisesti siitä, että oli pysytty meriteemassa, kuten Kotkassa sopiikin. Vartioaseman perinnettä kantoivat somisteet ja teemaan liittyvät kirjat. Hillityt, pohjoismaiset värit yhtenäistivät sisustuksen. Economy-huone oli tarpeeksi tilava ja hyvin varustettu. Omille pesutiloille en tuntenut tarvetta, koska kaikki mukavuudet olivat lähellä. Sauna jäi kokeilematta. Keittiö oli ammattimaisesti varustettu ja ruokailutilat erittäin miellyttävät. Yksin ruokaillessa ja väsyneenä katselin tv:tä. Suuremmille ryhmille tarjotaan aamiaispuffett, joka on monipuolisempi kuin eväskori, jonka ensimmäiseksi aamuksi tilasin. Henkilökohtainen kontakti olisi mielestäni mukavampi hostelliin saapuessa kuin sisäänpääsykoodit ja/tai puhelinsoitto. Olin ihan omaa syytäni paikalla liian aikaisin, ja jouduin pyytämään koodin tavaroiden jättämiseksi. Tämä kyllä toimi, ja pääsin vuokraamaan pyörän parinsadan metrin päästä.
Olen syntynyt sisämaassa, siis maakrapu raukka, joka on löytänyt merten viehätyksen vasta aikuisena, Helsingissä. Kotkassa kiinnostaa meriteeman lisäksi myös historian läsnäolo nykyajassa. Merivartioasema on historiallinen rakennus ja lähellä sitä on myös vartiotorni, joka suurilta osin on tuhoutunut pommituksissa. (Myös älyllisesti rajoittuneet ja visuaalisesti haasteelliset olivat ottaneet sen ruiskumaalausalustakseen. Toivottavasti museorakennuksen turmelemisesta seurasi edes rikossyyte). Näillä seuduilla sijaitsi ennen Kotkaa Ruotsinsalmen kaupunki, jonka tarinaa kertoo merikeskus Vellamo. Ruotsinsalmen taistelut käytiin 1789 ja 1790. En tiedä, voisinko Mansikkalahdella uida enää ajattelematta hukkuneita merisotilaita. Nyt ei vesi ollut vielä lämmennyt. (Nyt en malta olla antamatta kirjallisuusvinkkiä: Niklas Natt och Dag’n trilogia, joka alkaa Ruotsinsalmen taistelun raakin eli sotainvalidin paluusta Tukholmaan.). Ruotsin ja Venäjän sodat ja rajankäynnit ovat jättäneet paljon jälkiä kaupunkiin ja tottakai koko Suomeen.
Sapokan vesipuistossa ehdin ajella ensimmäisenä iltana, ja siitä on tullut lempipuistoni. Se on sopivan pieni ja siellä on kaikki tarpeelliset elementit: Vesiputous, lampi, iiriksiä, alppiruusuja, puita, siltoja, patsaita ja kiviä. Puistossa on itämainen tunnelma, mikä aina tekee sielulle hyvää. Lähistön satamassa on viihtyisä rantakahvila Laituri.
Toisen päivän pääkohteeni oli tsaari Aleksanteri III rakentama kalamaja Langinkoskella. Myös Nikolai II ehti vierailla täällä perheineen. Ajelin rantaa pitkin Katariinan puiston viertä etsimässä lähtölaituria. M/S Tuula oli aloittanut liikennöinnin edellisellä viikolla, ja laituria oli vaikea löytää. Asiaan tulee parannus. Langinkoski on todella kaunis. Vesi virtaa energisesti, ja kuitenkin alueella vallitsee metsäinen rauha. Täällä tsaariperheellä oli tilaisuus olla tavallisia ihmisiä (sikäli, kun se oli mahdollista). Venäläisten kalastustavat olivat mielenkiintoisia ja tehokkaita. Huvilan huonekalut oli valmistettu Sunilan tehtaalla. Sinnehän Alvar Aalto myöhemmin suunnitteli edistykselliset työväenasuntonsa. Ne jäivät etäisyyden takia näkemättä. Langinkoskella on kaksi kahvilaa. Oli jo nälkä.
Hostellin erinomaisessa keittiössä sai rauhassa valmistaa kotoa tuodut kananpalat ja marketin eväät. Sitten jaksoikin taas tutkia ympäristöä. Sapokan puisto on sopivasti matkalla kaupunkiin. Redutin yrttipuiston halusin myös nähdä. Se on sopivan rentouttava iltapaikka. Muurit ja kasvit olivat kaikki siististi neliöasetelmassa. Neljä kirsikkapuuta olivat valitettavasti kukkineet jo. Istutuslaatikoissa oli vanhempiakin yrtti- ja lääkekasveja, joita ei enää paljoa käytetä. Rauhallinen, mukava neliö. Myös redutti on alkujaan taisteluvarustus, josta ammuttiin neljään suuntaan. Näitä on Suomessa muutamia.
Menin Kotkaan bussilla ja palasin junalla. Tämä sopi paremmin suunnitelmiini, eli yritin minimoida laukunkantoajan. (Lähdin Viikin pysäkiltä Helsingissä ja Kotkassa Kotkan sataman junaseisakkeelta Vellamo-museon läheltä.) Paikallisliikenne ei toimi suinkaan samalla tavalla kuin Helsingissä, joten kätevin oli vuokrapyörä (Donkey Republic: Lataa äppi, lukitse ja avaa puhelimella. Aika näppärää, kun alkuun pääsee. Painavaa selkäreppua ei tosin saa tavaratelineille hyvin. Sain pyörän hostellin läheiseltä pysäkiltä ja palautin Vellamon lähelle. (Kaikki eivät tosin koe pyöräilyä helpoksi, mutta omille jaloilleni se oli huomattavasti kävelyä helpompaa.)
Ihmiset ovat Kotkassa mutkattomia ja auttavaisia. Heihin on helppo saada kontakti. Ehkä itäinen geeniperimä ja rooli meriliikenne- ja muuttokaupunkina helpottaa suhtautumisessa vieraisiin. Nyt kaupunkia asuttavat myös uuden polven maahanmuuttajat. Oli todella hauskaa tavata ”vanha merimies muistelee” -tyyppi Katariinan rannassa. Hän vain pysähtyi, ja kysyi, että saanko kertoa yhden jutun. Tottakai sai. Hän oli seilannut mm. Etelä-Amerikkaan, ollut meripelastajana ja asuu nyt eläkeläisenä niin, että näkee ikkunasta meren. Tarinaa olisi varmasti ollut paljonkin. Tällaiset yllättävät tapaamiset maustavat matkaa ”Kotkalaisella hengellä”.
Olin säästänyt merikeskus Vellamon viimeiseksi päiväksi. Rakennuksen arkkitehtuuri istuu minusta paikalleen hienosti. Menossa oli kaksi mielenkiintoista näyttelyä: Kohtalona Ruotsinsalmi ja Pako Pompeijista. Molemmat kertovat myös tavallisen ihmisen elämästä Roomassa ja meritaistelujen lisäksi Ruotsi-Suomen ja Venäjän 1700-luvun arkielämästä. Tuhon teema kertautuu omassa ajassamme, ja liikuttaa. Joutuu taas kysymään, onko ihmiskunta oppinut mitään?
Tunnelman nosti sitten erinomainen ja edullinen lounas Laakongissa samassa rakennuksessa. Ryhmävaraukset täyttivät ravintolan. Loppuajan vietin sanomalehteä ja kirjaa lukien Vellamon alakerran kirjastossa, jossa on erittäin mukavat sohvat ja taidenäyttely! Palautin pyörän ja kävelin junaseisakkeelle. Paikallisjunan vauhdissa pystyi nauttimaan Kymenlaakson maisemista. Kouvolan vaihdon jälkeen IC:n ikkunassa vilisi liikaa.
Gasthaus Vanha Merivartioasema on historiallinen rakennus historiallisella maalla. Menneestä ei tarvitse olla kiinnostunut, sillä tästä maisemasta voi nauttia muutenkin avoimin mielin. Taidetta riittää siitä kiinnostuneille (tähän luen myös puutarhat ja puistot), ja kokemuksethan ovat aina henkilökohtaisia. Itse harmittelen hieman kipeitä niveliäni, turhan lämmintä säätä ja ajan rajallisuutta. Onneksi olin suunnitellut matkan ja tärkeimmät kohteet kaupungissa niin, että kaikki sujui. Sain Gasthausissa kokea kaksi erilaista päivää.
Ensimmäisen yön olin paikalla melkein yksin, ja toisena aamuna paikalla olikin suuri ryhmä. Omasta rauhasta sain kuitenkin nauttia. Palvelu oli ystävällistä ja joustavaa. Hostellissa oli loistavien ruokailutilojen lisäksi rentoutumispaikkoja ja ulkopöydät. Kalliolta on merinäköala, ja portaita pääsi rantaan laskeutumaan. Parin kadunpätkän päässä sijaitsee Mansikkalahden uimaranta jäätelöbaareineen. Sijainti mäellä voi joitakin harmittaa, mutta ylämäki toisinpäin on aina alamäki. Paikkahan ei ole esteetön (historiallisista syistä), ja tämä karsii osan asiakkaista. Onneksi karsitaan myös polttariporukat! Etäisyydet voivat ikääntyneille tuntua kävellen kaupungissa pitkiltä, mutta polkupyörä on loistava väline siitä pitäville kartan tai Google mapsin kanssa, ja sen laskutus on käyttöajan mukainen. (VR myös kuljettaa omat polkupyörät näppärästi.)
Uudelle hostellille toivon menestystä ja kaikkea hyvää myös sen asiakkaille!
Teksti ja kuvat: Raija Puumala
Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2023 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2024 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2024.
Julkaistu 11.7.2023
Vastaa