Kansikuva

Porilainen Hostel River sai uuden omistajan

Hostel Riverin perustaja luovutti hyvin toimivan hostellinsa ohjat uudelle yrittäjälle Anne-Mari Anttilalle ja suuntaa itse nyt uusien haasteiden pariin.

Sirkka-Liisa Mäkinen avasi Hostel Riverin kuusi vuotta sitten vappuna 30-luvulla rakennettuun toimistokäytössä olleeseen puutaloon lähellä Porin keskustaa. Sirkka-Liisan puoliso Kalevi Mäkinen oli kunnostanut tiloja ja niitä myös lisättiin ajan myötä. Tiloja on myös sekä harrastuskäyttöön että kokousten ja juhlatilaisuuksien pitoa varten.

Omistajan jatkuva kehitystyö hostellissa on tuottanut tulosta ja hostel River on saavuttanut vankan asiakaskunnan. Hostelli on saanut puitteidensa lisäksi erityistä kiitosta henkilökohtaisesta ja lämminhenkisestä asiakaspalvelusta. Vuonna 2013 Hostellijärjestö palkitsi Hostel Riverin ansiokkaasta toiminnasta Vuoden hostelli -kunnianimellä ja vuotta myöhemmin hostelli saavutti HIQ-laatusertifikaatin.

Hostel River, Pori
Hostelli on sisustettu talon alkuperäisen hengen mukaisesti.

Muutama vuosi sitten Mäkiset laajensivat jälleen toimintaa hankkimalla Tuorin Kartanon juhlien pitopaikaksi. Kartanon kunnostaminen ja juhlapalvelutoiminnan kehittäminen yhdessä hostellin pyörittämisen kanssa alkoi kuitenkin käydä raskaaksi. Hostellin toimiessa jo moitteettomasti, Sirkka-Liisa koki haluavansa panostaa enemmän kartanon toimintaan ja hostellikiinteistö laitettiin alkuvuodesta myyntiin.

Samoihin aikoihin porilainen Anne-Mari Anttila oli juuri saanut päätökseen matkailualan opintonsa ja oli vailla jatkosuunnitelmia. Aiemmin pankkivirkailijana työskennellyt Anne-Mari ei tuoreista opinnoistaan huolimatta uskonut kuitenkaan hakeutuvansa matkailualalle. Toisin kuitenkin kävi.  ”Tää on mun juttu”, innostui Anne-Mari lukiessaan Hostel Riverin myynti-ilmoitusta.

Anne-Mari oli saanut jo tuntumaa majoitusliikkeen toimintaan opiskeluunsa kuuluvan työharjoittelun aikana.  Lisäksi hän oli pari viikkoa Sirkka-Liisan opissa tutustumassa hostelliin ennen kuin hostelli vaihtoi omistajaa maaliskuussa. ”Sirkka-Liisalla tuntuu olevan toimivat systeemit, enkä näe tarvetta muuttaa nyt mitään”, Anne-Mari kiittelee talon entistä emäntää.

Sirkka-Liisa puolestaan odottaa jo innolla kesää, kartanon pihahommia ja muita kehityshankkeita.
”Hostelli on loistavassa kunnossa ja voin hyvillä mielin jättää sen Anne-Marin hoidettavaksi. Vaikka tunnelmat ovat vähän haikeat, odotan iloisin mielin tulevaa. Nyt voin kokonaisvaltaisesti keskittyä kartanon palveluiden kehittämiseen”, Sirkka-Liisa iloitsee.

Sirkka-Liisa ja Kalevi Mäkinen, Hostel River, Pori
Sirkka-Liisa ja Kalevi Vuoden Hostellin -palkitsemistilaisuudessa.


Artikkelin pääkuvassa Anne-Mari Anttila

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.