Olin iloisen yllättynyt tullessani valituksi järjestöreissaajaksi. Hakemuksessani olin osoittanut kiinnostusta luontomatkailuun ja sen perusteella kohteeksi valikoitui Kymenlaakson Iitissä, Radansuun kylässä sijaitseva Hostel Lomakivi.
Lomakivessä on vuokrattavana hirsisiä lomataloja maatilan pihapiirissä. Jokaisessa talossa on kolmesta neljään majoitushuonetta, olohuone-keittiö ja pyykinhuoltotilat. Neljässä on sauna ja satelliitti-TV. Majoituin vaimoni Teijan kanssa Kuusitupaan. Käytössämme oli yksi talon neljästä makuuhuoneesta, keittiö, tupa, pesuhuone, sauna ja erillinen WC.

Pikaisen majoittumisen ja tiloihin tutustumisen jälkeen päätimme hyödyntää Kuusituvan tilavaa keittiötä omatoimisella iltapalalla, jonka kävimme ostamassa noin 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevasta Kausalan kuntakeskuksesta.
Lauantaiaamuun heräsimme kahdeksalta hyvin nukutun yön jälkeen ja kävelimme pihan toiselle puolelle päärakennukseen aamupalalle. Aamupala oli katettu rakennuksen upeaan vanhaa aikaa henkivään saliin. Aamupala oli riittävän monipuolinen ja luomutuotteita suosiva tilan hengen mukaisesti. Erityisen vaikutuksen teki tilan isännän itse leipomat sämpylät.


Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja suuntasimme päiväretkelle Repoveden kansallispuistoon. Noin tunnin ajomatkan jälkeen saimme auton parkkiin Lapinsalmen pysäköintialueelle ja lähdimme kiertämään Ketunlenkkiä. Reitti on selkeästi merkitty oransseilla puuhun maalatuilla merkeillä. Reitin varrella oli useita hienoja luontokohteita muun muassa Ketunlossi, Katajavuori ja Lapinsalmen riippusilta.

Maastoltaan Ketunlenkki oli fyysisesti kohtaisen vaativa johtuen isohkoista korkeuseroista. Jyrkimpiin ja vaativampiin paikkoihin oli rakennettu portaita, tasanteita ja pitkospuita. Nuotiopaikkoja ja laavuja reitin varrella on useita. Geokätköilyä harrastaville Ketunlenkin ympäristöön on piilotettu useampi kätkö. Repovesi sopii hyvin myös polkujuoksuun, maastopyöräilyyn ja suunnistukseen.
Vaelluspäivän jälkeen oli mukava päästä takaisin Kuusitupaan saunaan ja omatoimiselle päivälliselle. Loppuilta menikin television ääressä rentoutuessa. Sunnuntaina toisen hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen oli aika suunnata auton nokka takaisin kohti Tamperetta.
Voin lämpimästi suositella Lomakiveä kaikille luonto-ja maatilamatkailusta kiinnostuneille. Lomakivi tarjoaa hyvät puitteet myös suuremmille ryhmille, esimerkiksi suunnistusleireille ja leirikouluille. Tilan lähiympäristössä on Iitti Golf, jousiammuntarata, käsityöläisten myymälä, taidenäyttelyitä, puinen ristikirkko, uimaranta, hevostallit, kyläkauppa, tanssilava, jäätelökioski, kesäteatteri ja nuotiopaikkoja. Automatkan päästä löytyy Repoveden kansallispuiston lisäksi Unescon maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas.

Teksti ja kuvat: Mikko Vainio
Matkakertomuksen kirjoittaja on Suomen Suunnistusliiton jäsen ja yksi Hostellijärjestön järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa ja saavat majoituksen alennettuun hintaan.
Suunnistusliiton jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.
1.3.2018