Time Hostellin huonosti maalatut seinät

Hostellireissaajatarina 7: Kirsi Järvinen

Muistatko sen tunteen nuorena, kun oma äitisi sai sinut häpeämään hänen toimiaan tai puheitaan, liikkuessanne yhdessä? Ja sen ajatuksen, jossa vannoit, että sinusta ei tule koskaan hänen kaltaistaan? Se ajatus ei riitä, sillä sinusta tulee samanlainen tai tulet omaamaan ainakin samanlaisia piirteitä hänestä, vannoitpa tai et.

Kun keväällä hain hostellireissaajaksi, olin itsevarma ja uskoin tietenkin pääseväni mukaan jakamaan omia kokemuksiani, mutta toisin kävi. En tullut valituksi, mikä tuntui todelliselle vääryydelle. Hieman retuperällä olevaan bujoon liimaamani hakuohjeet saivat peräänsä tekstin: en päässyt – WTF (luultavasti aivan vanhanaikainen kirjainyhdistelmä, mutta kun viimein olen sen oppinut, se saa luvan kelvata).

Syyskuussa sain kuitenkin ilouutisia, kun joku valittu reissaaja oli joutunut perumaan matkansa ja pääsin hänen tilalleen. Tyttäreni oli aiemmin miettinyt miten yllättäisi ystävänsä hänen syntymäpäivänään ja ehdotin hostellireissua ohjelmineen yllätykseksi. Ja päätin, että pyrin välttämään kaikkia sudenkuoppia, varon tekojani ja sanojani, etteivät nuoret joudu kohtuuttomasti häpeämään minua – ja hei mielestäni onnistuin, noh ainakin välttävästi.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
Olipa kerran hostellitarina…

Halusin toteuttaa hostellireissun kohdentaen sen nuorisolle, tässä tapauksessa siis kahdelle 17-vuotiaalle tytölle. Usein näkee matkakertomuksia lapsiperheiden tai pariskuntien näkökulmista, mutta myönnettäköön: hieman räjähdysherkkien nuorten kanssa matkailu ei ehkä ole niin helposti toteutettavissa. Tai voisiko sen tulkita niin, että nuorten silmissä ongelman aiheuttaa vanhempi, eli sinä itse?

Hostelliksi valikoitui uniikki Time Hostel, opiskelija- ja valon kaupungista, eli Jyväskylästä. Taidelukiossa opiskelevalle synttärisankarille reissu saatiin salattua täydellisesti ja vasta ollessamme matkalla paljastimme kohteen. Valinta oli täydellinen.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
Nuorekas ja nuoret hostellireissaajat

Hostellin omistaja Margo Saxberg kertoi minulle, että hän halusi yhdessä vaimonsa kanssa suunnitella Time Hostellin nuorekkaaksi ja nimenomaan nuoria houkuttelevaksi. Aluksi hän etsi graffitin tekijää, joka olisi maalannut muutaman teoksen seinille, mutta sellaista ei löytynyt. Hän sai kuitenkin vinkin eräästä tekijästä ja pian Iikka Hackmanin puhelin pirahti: ” Sulta kuulemma saa huonosti maalattuja seiniä?” Hostellin sielu onkin syntynyt hyvin pitkälle Iikan teosten pohjalle. Ja ei, seinät eivät ole huonosti maalattuja, vaan kyse on Iikan epävirallisesta toiminimestä.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
Uniikki ja sielukas Time Hostel

Hostelli oli nuorten mielestä viihtyisä ja tunnelmallinen. Välttääkseni konflikteja, olimme varanneet kaksi huonetta, jolloin nuoret saivat majoittua rauhassa keskenään. Hostellista löytyy huoneita 1-4 hengelle, sekä 8 hengen yhteismakuusali. Mm. keittiö ja ruokailutilat ovat yhteisiä, kuten myös WC- ja suihkutilat. Ekologisuus ja kestävä kehitys on huomioitu todella hyvin, mm. kaikki kalusteet, sänkyjä lukuun ottamatta, ovat kierrätettyjä, kaikki roskat lajitellaan ja yhteistilojen valaisimissa on todella kätevät liiketunnistimet.

Totta kai olimme tyttäreni kanssa miettineet (lue = minä olin miettinyt, etsinyt tietoa ja ehdottanut tyttärelleni) myös ohjelmaa yhden yön reissullemme ja saimmekin toimivan, mutta ehkä hieman liian tiukan ohjelmarungon kasaan. Sen lisäksi, että majoittuminen persoonallisesti on erittäin tärkeää, käytin aikaa myös ruokailupaikkojen etsintään. Oma suosikkini oli perjantain lounaspaikka NÔM Asian Cuisine, jonka sisustus oli niin kaunis, että olisin viihtynyt ravintolassa pidempäänkin.

Nuorten suosikki oli perjantai-illan ruokailu Street Food Bar Taikurissa, jonka Asemakadun toimipisteen tunnelma, varsinkin ilta-aikaan oli upea ja kyllä, nuorekas. Me kaikki pidimme erityisesti Koirakahvila Wuffelin lounaasta lauantaina, eikä vähiten siksi, että kahvilan myyjänä toimi erittäin hurmaava siperianhusky.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
Maittavien aterioiden lisäksi tarjolla oli myös silmänruokaa

Kotipaikkakunnallani on useita, ihailemani Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia, joten itseäni kiinnosti tietenkin tutustuminen Jyväskylän kohteisiin. Tässä kohtaa vältin sudenkuopan, sillä viisaasti valitsin kohteeksi vain Aalto-museon ja päätin tutustua muihin kohteisiin tarkemmin toisella kertaa. Kävimme myös Jyväskylän Taidemuseossa, jonka ehdottomasti paras anti oli monipuolinen museokauppa. Kolme tonnia painavan Local Fellowin kohtaaminen syksyisessä kaupungissa jäi mieleen mukavana väriläiskänä.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
”Kauneus on tarkoituksen ja muodon harmonia.” Alvar Aalto

Perjantai-illan huipennukseksi tytöt pääsivät Costeen keikalle legendaariseen tanssipaikkaan, Lutakkoon. Itsekin pidän hänen musiikistaan, mutta jälleen päädyin hyvään ratkaisuun ja pitäydyin erossa bile-minästäni, joka luultavasti pelasti tytöt (ja monet muut nuoret) häpeän tunteilta. Sen sijaan halusin käydä kuvaamassa valojen kaupunkia Matti Nykäsen hyppyrimäellä. No jaa, sehän ei sitten ihan mennytkään putkeen, sillä mapsini opasti minut kerta toisensa jälkeen tiettömälle tielle, enkä perältäkään löytänyt mäen juurelle. Toki näin kauniisti valaistun mäen kauempaa, mutta turhautumiseni oli suuri, kun en päässyt perille. Hostelliin saapuessamme (pienen porttiongelman jälkeen), keitimme vielä keskiyön teet ja pelasimme huojuva torni -peliä, jonka jälkeen me kaaduimme tornin tavoin väsyneinä, mutta onnellisina sänkyihimme ja nukuimme yön kuin pikku porsaat.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
Valoja ja varjoja Jyväskylän illassa

Olin tilannut lauantaiaamuksi runsaat ja maistuvat take away -brunssit Miriam’s Herkkukaupasta, jotka haimme tyttäreni kanssa, synttärisankarin vielä nukkuessa. Hostellin upea ruokailutila (tilana meidän kaikkien suosikki) sekä keittiö tarjosi kaiken tarpeellisen astioita ja kahvia myöden täydelliseen brunssihetkeen. Majoittujien kirjaamia ajatuksia sekä kiitoksia on liimattuina hostellin peileihin – oli ilo kirjoittaa yhteen tarralappuun oma, tälläkin kertaa toteutunut mottoni: elämä on unelmia ja niiden toteuttamista.

Viimeisenä ohjelmana ennen kotiinlähtöä olimme varanneet Prison Island -vankilaseikkailun. Toimimme tiiminä (Team Lande) tunnin ajan, tarkoituksenamme suorittaa tehtäviä 18:sta eri sellissä. Ihan kaikkia emme ehtineet käydä läpi ja pisteitäkään ei nyt niin hirveästi kertynyt, mutta olipa mukava ja erilainen kokemus. Turvallisuusalaa opiskelevan tyttäreni mielestä kokemus oli mielenkiintoinen ja oli kivaa, kun teimme yhteistyötä saavuttaaksemme tavoitteemme.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Kirsi Järvinen Time Hostelissa Jyväskylässä
Vapauduimme vankilasta yhteisvoimin

Hostellireissu oli todella onnistunut, eikä Time Hostel tarjonnut huonoja seiniä, eikä edes kovin huonosti käyttäytyvää äitiä. Margon sanoihin viitaten: Time Hostel on paikka, jota ei voi kuvin ja sanoin tarpeeksi kuvailla – on koettava Hostellin ainutlaatuisuus henkilökohtaisesti majoittumalla.

Nuorilta saatu palaute oli todella ihanaa:

”Kiva reissu, oli mukavaa nähdä kaikkia asioita. Kaiken kaikkiaan tykkäsin ihan sikana.”

”Reissu oli todella mahtava ja ohjelmaa oli tarpeeksi – ja vielä, kun sai olla parhaiden ihmisten kanssa.”

Teksti ja kuvat:  Kirsi Järvinen

Tutustu Time Hosteliin

Kirjoittaja on yksi Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2020 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2021 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2021.

Julkaistu 17.11.2020

2 thoughts on “Time Hostellin huonosti maalatut seinät

  1. Kiitos Kirsi ja tytöt vierailustanne.
    Oli mukavaa lukea onnistuneesta reissusta ja tutustumisesta Jyväskylään.
    Tervetuloa uudelleen 🙂
    Terkuin Margo ja Marita / Time Hostel

    1. Kiitos Margo ja Marita, oli kiva reissu ja hostellinne on todella kaunis sekä uniikki.
      Voimme lämmöllä suositella sielukasta Time Hostellia kaikille Jyväskylään suuntaaville.

      Kirsi ja tytöt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *