Viikonloppu Hostel Holkenin sirkusvaunussa ja Iloisen Inkoon tuulahdus

Hostellireissaaja -tarina 6: Katariina Haapanen

Aurinkoinen kesäkuun viikonloppu on pian alkamaisillaan ja suuntaamme pian automme kohti Inkoota, noin 5000 asukkaan kuntaa Länsi-Uudellamaalla. Olemme mieheni Torstin kanssa innoissamme päästessämme viettämään ensimmäistä viikonloppuamme hostellissa. Olemme molemmat matkailun ystäviä ja matkustelemme säännöllisesti ulkomailla kuin koti Suomessa, mutta emme kuitenkaan ole aikaisemmin yöpyneet hostellissa. Saamme kunnian päästä viettämään viikonloppua Cirkus Hostel Holkenille ,joka toimii majatalona, juhlatilana kuin kurssikeskuksena. Olemme vakuuttuneita, että tulemme viettämään antoisan ja elämyksellisen viikonlopun Hostel Holkenilla!

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Matka Nurmijärveltä Inkooseen vie vain reilun tunnin verran. Käännymmekin pian jo valtaväylältä kiemurtelevalle pikkutielle, jonka kyltit kertovat meidän saapuneen Tähtelään, Inkoon kunnassa sijaitsevaan kylään. Pian jo Cirkus Hostel Holkenin punainen kyltti toivottaakin meidät tervetulleeksi. Pihapiiriin saapuu pian nainen nimeltä Maria Von Cräutlein, joka on Hostel Holkenin toinen yrittäjistä. Maria ottaa meidät hymyilevänä vastaan ja toivottaa tervetulleeksi Holkeniin, jota hän pitää yhdessä miehensä kanssa. Saamme Marian esittelemänä heti yleiskierroksen Holkenin alueesta.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Kierroksemme alkaa alueen päärakennuksesta, joka on historiassaan toiminut kouluna. Päärakennus pitää sisällään kauniita pieniä yksityiskohtia sekä tarjoaa reilut tilat niin hostellireissaajien kuin leiriläisten ajan vietolle. Ajan viettoon hostelli tarjoaa myös suuret kirjahyllyt lukemisen ystäville sekä erilaisia pelejä pelattavaksi. Päärakennuksessa sijaitsee myös sininen salonki, josta majoittujien aamiaiset tarjoillaan. Sininen salonki on koristeltu yrittäjäpariskunnan maailmalta keräilemillä kauniilla posliinilautasilla. Päärakennuksesta löytyvät myös sisävessat sekä jääkaappi omien eväiden säilyttämiseksi. Aluekierroksemme jatkuu pihapiiriin, joka tarjoaa aktiviteettejä lapsille kuin lapsen mielisille niin tasapainonarun, trampoliinin, sirkusteltan kuin Suomen lyhyimmän luontopolun tiimoilta.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Olemme saaneet tietää yöpyvämme vanhassa sirkusvaunussa ja odotammekin innolla vaunun näkemistä. Meistä on mahtavaa päästä majoittumaan ensimmäisellä hostelli vierailullamme näinkin erikoisessa kohteessa. Tätä ennen kuitenkin katsahdamme pihapiiristä löytyviä vanhan ajan henkeä tuovia aittoja, jotka myös tarjoavat yöpymismahdollisuudet yksittäisen matkailijan kuin isommankin porukan majoittumiseen. Myös tunnelmallinen hirsitupa ja saaristotupa tarjoavat majoituspaikkoja ja yhteensä hostelli tarjoaakin majoitustilat 24 majoittujalle.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.
Aittojen läheisyydessä sijaitsee myös saunarakennus suihkutiloineen. Suihkutilat ovat siistit ja viihtyisät sekä sauna aito puusauna, jonka löylyt riittävät useiksi tunneiksi. Vuokrattavana on myös isommankin porukan kylvettävä palju aivan saunan tuntumasta. Hostelli on huomioinut myös liikuntarajoitteiset majoittujat ja pihapiiristä löytyykin siisti invavessa rampilla.

Ensivaikutelmamme Holkenista on monipuolinen ja luonnonläheinen. Ilmapiiri on rento, ihmiset tervehtivät toisiaan ja tunnelma on kuin mökillä olisi. Seuraavaksi pääsemmekin näkemään viikonlopun yöpymispaikkamme eli odotetun sirkusvaunun. Sirkusvaunu on maalattu kauniisti ulkoa päin Mexikolaisen Otomi -taiteen perinteitä kunnioittaen ja pienet punaiset portaat vievätkin meidät sisälle vaunuun. Aikoinaan Sirkus Finlandian kioskivaununa toiminut vaunu pitää sisällään parisängyn sekä kaksi erillistä vuodepaikkaa. Sirkusvaunu pitää Holkenin henkeen sopien sisällään paljon kauniita yksityiskohtia.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Ensimmäinen yö sirkusvaunussa ja Inkoon päivän iloja

Ensimmäinen yö sirkusvaunussa on takana. Uni maistui erinomaisesti ja alueen hiljaisuus sekä rauhallisuus antoivat täydelliset puitteet rentoutumiseen. Marian mukaan aamuvirkuimmat voivat myös herätä naapurustosta kantautuvaan kukon lauluun, mutta me nukuimme tämän suhteen onnemme ohitse. Aamupala Holkenissa on katettu päärakennuksen siniseen salonkiin ja se pitää sisällään leipää, vihanneksia kuin puuroa. Aamiaisen saamme nauttia omassa rauhassa, kun muu hostellin porukka on jo lähtenyt aikaisin aamusta Inkoon päivän viettoon. Inkoon päivä on Inkoon kunnan perinteisesti kesäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestämä markkinatapahtuma, joka tarjoaa erilaista ohjelmaa lapsille kuin aikuisillekin. Saamme kuulla Inkoon päivän osumisesta hostellireissaaja viikonloppumme ajankohdalle vain edellisenä päivänä Marian kertomana. Kyseessä on kerrassaan erinomainen sattuma ja tiedosta viisastuneena myös me suuntaamme Inkoon päivän viettoon.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Inkoon keskusta on täyttynyt ihmisistä ja paikalla on ohjelmaa tanssiesitysten, taikurin kuin huutokauppakeisari Aki Palsanmäen huutokaupan tiimoilta. Nautimme kauniin venesataman viereisessä kahvilassa kahvit sekä käsintehtyä siuntiolaista jäätelöä. Inkoon päivän jälkeen katsahdimme autolla paikallisia nähtävyyksiä, joihin kuuluivat muun muassa Sotilasmuseo Torpin Tykit, Mauno Koiviston kesämökki Tähtelässä sekä 1200 -luvulta peräisin oleva kirkko Inkoon keskustassa. Inkoon maisemassa silmä lepää ja aika lentää merimaisemaa katsellessa. Inkoon keskustasta löytyy myös shoppailijoille erinomainen kohde, kauppakeskus Strand, josta löydät kahvilan, vaate- ja sisustuskaupat kuin kuntoklubin. Antoisan Inkoon päivän jälkeen on rentouttavaa palata Hostel Holkenille levähtämään ennen lähtöä Raasepori festivaaleille.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Nuoralla kävelyä ja kesäpäivän viettoa Popedan tahdissa

Hostel Holkenin pihapiiri tarjoaa monipuolisesti aktiviteettejä. Pihapiiristä kumpuaa myös suuri sirkusteltta, jossa omia kuperkeikka ja kärrynpyörätaitoja on mahdollisuus päästä testaamaan sirkusteltan matoille. Pihapiiristä löytyvä trampoliini, koripallokori ja tasapainoilunaru ilahduttavat myös liikunnallisimpia hostellireissaajia sekä perheen pienimpiä. Kävimme testaamassa omia nuoralla kävelemisen taitojamme ja voimme vain todeta kuinka paljon tasapainoa se vaatiikaan. Hostel Holken järjestää nuorille myös sirkuskoulukursseja, joihin hostellin tiloissa on selkeästi panostettu. Vaikkei sirkustemppuilut kiinnostaisi voi ympäristössä ihailla aitoja sirkustelttoja ja muuta sirkusrekvisiittaa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Kesä ja festivaalit ovat mielestämme pettämätön yhdistelmä ja olemme ostaneet liput ensimmäistä kertaa järjestettäville Raasepori festivaaleille. Nimestään huolimatta festivaalit järjestettiin Karjaalla, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Inkoosta. Festivaalien esiintyjäkaarti on varusteltu Arttu Wiskarilla, Popedalla, Michael Monroella ja Europella. Festivaaleilla väkeä riittää, mutta ihmispaljoudesta huolimatta ja suurina Popeda faneina löydämme tiemme yleisön eturiviin tunnelmoimaan Ukkometsoa. Ennätämme myös saamaan silmäyksen hieman Inkoota suuremmasta Karjaasta, jossa aikaa voisi taatusti viettää enemmänkin. Suosittelemmekin Hostel Holkenissa vierailijoita pistäytymään myös lähikuntien, kuten Siuntion, Karjaan ja Raaseporin kunnissa. Festivaali tunnelmista palaudumme jälleen Holkenin huomaan ja pääsemme nauttimaan vielä iltamyöhälläkin perinteisen puusaunan lämmöstä.

Sirkushenkeä ja Iloisen Inkoon tuulahdus

Ensimmäinen viikonloppumme hostellissa on takana. Kokemuksemme on erittäin lämminhenkinen ja rentouttava. Olemme erityisesti nauttineet hostellin tarjoamasta joustavuudesta ja rentoudesta, joka on tullut ilmi mahdollisuutena esittää omia toiveita ohjelman sekä aikataulujen suhteen. Myöhäisemmillekin nukkujille on ollut aamiaista tarjolla ja saunaan on päässyt vielä puolenkin yön aikaan. Hostellin emäntä Maria on kertonut mielellään mielenkiintoisia yksityiskohtia Inkoosta kuin Holkenista ja olemme jopa kokeneet olevamme enemmänkin tutun ystävän vieraana kuin varsinaisesti asiakkaina hostellissa. Tämä kertoo jo paljon tunnelmasta! Holkeniin ovat tervetulleita myös lemmikit ja viikonloppuna hostellialueella juoksenteli jopa kolme eri rotuista koiraa. Hostellille saapuminen on tehty helpoksi myös asuntovaunuille, jotka voivat parkkeerata autonsa aivan Holkenin läheisyyteen. Halutessa lähiympäristöä ja Inkoon keskustaa on mahdollisuus lähteä myös tutkimaan pyörillä, joita hostellilta saa maksuttomasti vuokrata. Voimme lämpimästi suositella Hostel Holkenia pariskuntien, ystävysten kuin yksin matkustajien majoituskohteeksi. Hostel Holken antoi annoksen iloista Inkoota ja sirkushenkeä mukaamme.

Varaa majoitus

 

Hostellijärjestön Hostellireissaaja Katariina Haapanen Cirkus Hostel Holkenissa Inkoossa.

Teksti: Katariina Haapanen
Kuvat: Katariina Haapanen ja Torsti Hännikäinen

Kirjoittaja on yksi  Hostellijärjestön valitsemista Hostellireissaajista, jotka tekevät vuoden 2019 aikana kotimaan matkan yöpyen verkostomme hostelleissa ja tuottavat reissustaan matkatarinan. Hostellireissaajat saavat tukea reissunsa hostellimajoituksiin ja matkakuluihin. Tarinallaan reissaajat osallistuvat myös Vuoden Hostellireissaaja 2020 -yleisöäänestykseen tammikuussa 2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *