Kansikuva

Vuoden Hostellireissaaja 2022 on Hanna Talikka

Voiton tuonut reissutarina kertoo Herajärven retkeilykeskuksesta ja matkailusta koiran kanssa

Suomen Hostellijärjestön järjestämän Vuoden Hostellireissaaja 2022 -äänestyksen voitti helsinkiläinen Hanna Talikka tarinallaan ”Koiran kanssa Kolilla”. Yleisö valitsi voittajan kahdeksan Hostellireissaaja -ehdokkaan joukosta heidän viime vuoden hostellireissuistaan tekemiensä matkatarinoiden perusteella. Ääniä annettiin yli 300 niiden jakaantuessa tasaisesti kaikille ehdokkaille. Hannan osuus äänimäärästä oli 19%.

Hannan matkakohteena oli Kontiolahdella sijaitseva Herajärven retkeilykeskus. Herajärven retkeilykeskus sijaitsee Kolin maisemissa Herajärven kierroksen puolivälissä. Yritys tarjoaa tilalla majoitus- ja elämyspalveluita sekä välinevuokrausta. Hanna teki reissun puolisonsa ja heidän Folke-koiransa kanssa ja tarina kertoo matkailusta koiran kanssa.

Herajärven retkeilykeskuksen aitta

Hostellijärjestön hostellireissaaja Hanna ja Folke-koira Ukko-Kolin huipulla

Hannan valintaa Vuoden Hostellireissaajaksi 2022 perusteltiin yleisöäänestyksessä mm. seuraavasti:
– ”Folken seikkailu Kolilla oli niin upean kuuloinen, että omakin matkakuume heräsi.”
– ”Koli on yksi suosikkipaikoistani, selkeä kirjoitus. Hauska lukea koiran kanssa matkailusta.”
– ”Minulle tuli todella hyvä mieli tämän kaksikon matkoista.”
– ”Ihana kertomus.”

”Matka Folken kanssa Kolille oli yksi viime kesän kohokohdista, joten on mukavaa kuulla, että se ilahdutti muitakin. Meillä on varmasti vielä monta hostellireissua edessä”, kommentoi Hanna voittoaan.

Vuoden Hostellireissaaja valittiin nyt viidettä kertaa. Vuoden Hostellireissaaja 2022 -valintaa varten Hostellijärjestö valitsi hakemusten perusteella hostellireissaajat, jotka tekivät vuoden 2021 aikana kotimaan matkan ja yöpyivät reissullaan verkoston hostelleissa. Hostellijärjestö ja hostellit tukivat reissaajia matka- ja majoituskuluissa. Jokainen ehdokas teki reissustaan matkatarinan, jolla he osallistuivat Vuoden Hostellireissaaja 2022 – yleisöäänestykseen.

Vuoden Hostellireissaaja palkitaan tittelin lisäksi 200 euron arvoisella VR:n lahjakortilla.

Julkaistu 14.2.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.