Kansikuva

Minä poljen, sinä ohjaat saariston Pienellä Rengastiellä

Elina pyöräili miehensä kanssa Turun saaristossa Pientä Rengastietä pitkin. Pieni Rengastie seuraa Saariston Rengastietä Turusta Merimaskuun ja oikaisee sitten Rymättylän kautta Nauvoon, josta matka jatkuu Paraisten ja Kaarinan läpi takaisin Turkuun.

Ensimmäinen päivä: Olisi pitänyt sittenkin ottaa äkkilähtö etelään

Pakkasimme aviomieheni kanssa polkupyöriä ja reppuja pakettiautoon Joutsassa heinäkuisena sunnuntai-iltapäivänä. Tiedossa oli neljä pyöräilypäivää Turun saaristossa Pientä Rengastietä pitkin Suomen Ladun ja Suomen Hostellijärjestön järjestöreissaajan virassa. Pieni Rengastie seuraa Saariston Rengastietä Turusta Merimaskuun ja oikaisee sitten Rymättylän kautta Nauvoon, josta matka jatkuu Paraisten ja Kaarinan läpi takaisin Turkuun. Reitille tulee pituutta hieman yli sadan kilometrin verran ja me kiersimme sen neljässä päivässä. Kova tyyppi kiertää reitin vaikka yhden päivän aikana, mutta me olimme ennen kaikkea lomailemassa.

Pakkasimme kalustoa tien päälle suhteellisen luottavaisin mielin, vaikka juuri tuona sateisena sunnuntai-iltapäivänä teki mieli perua koko reissu ja selata internetistä äkkilähtö jollekin aurinkoiselle hiekkarannalle heti maanantaiksi. Ensimmäisenä reissupäivänä tie vei meidät moottorilla ja neljällä kumipyörällä pyöräilyretkemme lähtöpisteeseen Suomen Hostellijärjestön Linnasmäen hostelliin, joka sijaitsee Turussa vain neljän kilometrin päässä keskustasta. Linnasmäen hostellia mainostetaan rauhallisena ja luonnonläheisenä paikkana ja sitä se todella on. Kauniilla paikalla sijaitsevan hostellin huoneet ovat siistit ja niistä löytyy oma wc ja suihku. Olimme perillä hieman ennen sulkemisaikaa ja fiilikset olivat nousseet sitä mukaan, kun Turku läheni, sää selkeni ja reissu pääsi kunnolla käyntiin.

Toinen päivä: Hashtag laatuaikaa

Linnasmäen aamiaisella jatkui sama rauhallinen tunnelma. Aamiainen oli hyvä ja täyttävä, ja tankkasimme itsemme kunnolla päivän pyöräilymatkaa varten. Linnasmäen rauhallinen sijainti ja suuri, ilmainen ja kameravalvonnalla varusteltu parkkipaikka sopi erinomaisesti retkemme alkupisteeksi ja saatoimme jättää hyvillä mielin auton parkkiin muutamaksi päiväksi.

Hyvällä fiiliksellä matkaan!

Ensimmäisenä päivänä reitti vei Naantalin kautta Merimaskuun ja kilometrejä kertyi kaksikymmentäviisi. Pääsimme noin sata metriä Linnasmäen pihasta, kun Suomen kesä ropsautti ensimmäisen sadekuuron niskaamme. “Hashtag laatuaikaa”, ehti muotoutua lentäväksi lauseeksi, kun pyöräilimme tuulessa ja sateessa, maantien kohistessa vieressä. Onneksi päätimme kiertää reitin nimenomaan vastapäivään, sillä Turun laitakaupungin maamerkeiksi nousivat lähinnä suuret marketit. Tie vei viimein Naantaliin, jossa pilviverho rakoili ja päästi auringon kurkistelemaan maan pinnalle. Aurinkoinen Naantali ei siis jäänyt myytiksi, vaan vietimme kauniissa vanhassa kaupungissa aikaa huolella. Sattumalta osuimme Naantaliin unikeon päivänä ja tohinaa, markkinakojuja ja esiintyjiä riitti pienessä kaupungissa.

Naantalin idylli ihastutti.

Koska olimme lomalla eikä meillä muutenkaan urheileminen ollut reissun pääasia, pistäydyimme lounaalle ravintola Trapin Pihalle ja söimme kunnon leikkeet ja joimme lasilliset punaviiniä. “Hashtag laatuaikaa” ei tuntunut enää lainkaan ironiselta. Sitten käyskentelimme Naantalin katuja pitkin ja siirryimme Cafe Amandis Apartementosin terassille jälkiruoalle. Kahvila mainosti kyltissään, että heiltä saa maailman parhaita vohveleita ja kyllä mainoslause piti paikkansa.

Maailman parhaat vohvelit ovat tittelinsä ansainneet.

Vatsat herkkuja täynnä nousimme taas satulaan ja pyöräilimme Kultarantaan nappaamaan sinne piilotetun geokätkön. Kultarannan graniittitornin huipulla liehui lippu, joka kertoi presidentin olevan kesäasunnollaan. Kultarannan jälkeen tien varressa oli ensimmäinen iso Saariston Rengastie -kyltti. Innostus nousi hetkessä, sillä tie Turusta Naantaliin tuntui alkulämmittelyltä, jota seurasi oikea saaristoreitti. Naantaliin asti saatoimme pyöräillä pyörätietä pitkin, mutta siitä eteenpäin pyöräilimme ajotien varressa. Onneksi tilaa oli hyvin ja tien kunto erinomainen, joten matka sujui mukavasti Merimaskuun.

Kolmas päivä: Tähän voisi jäädä

Edellispäivän kilometrit tuntuivat takapuolessa, kun tiistaina aamiaisen jälkeen oli aika nousta taas polkupyörän satulaan. Pyöräilyn rytmiin pääsi kuitenkin pian ja tunnelma kahden hengen matkaseurueellamme oli hyvä – sääkin tuntui paranevan koko ajan. Toisen pyöräilypäivän matka vei meidät Rymättylän läpi Nauvoon. Pituutta reitillä oli kaikkiaan 39 kilometriä, mutta siitä noin neljännes kului lossin ja yhteysaluksen kannella. “Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki yhdessä kulkien”, on Leevi And The Leavings laulanut ja tuo rallatus sopii kyllä erinomaisesti myös Rymättylän tielle. Jos joku kuvitteli, että saaristossa olisi tasaista, niin ei ole. Vanhat polkupyörät ja omat jalkavoimat osoittautuivat yllättävänkin toimivaksi yhdistelmäksi, mutta silti päädyimme etsimään internetistä tietoa sähköpolkupyöristä. Onneksi jokaista raskasta ylämäkeä seurasi ihanasti sykettä laskeva alamäki. Tosin alamäki Hämmärönsalmen lossille oli jo niin jyrkkä, että minun täytyi oma jalkaratakseni taluttaa alas siinä missä mies viilletti suoraan lossin kannelle. Onneksi saaristossa ei ole tolkuton hoppu ja ystävällinen lossinkuljettaja odotti minut pyörineni kyytiin ennen kuin lossi irtosi laiturista.

Tiimi tien päällä.

Pysähdyimme Rymättylän keskustassa leipomoon välipalalle ja samalla kävimme katsomassa vanhaa kivikirkkoa, joka ei harmiksemme ollut auki. Rymättylän kirkon vanhin osa on 1300-luvulta. Rymättylässä on lisäksi Silliperinnekeskus Dikseli, joka on sillin valmistuksen vaiheita ja perinteitä esittelevä museo. Karhuvuoren näköalatorni on reitin varrella, jossa jyrkkä nousu palkitaan lopulta upealla näkymällä yli saariston. Me jätimme tornin tosin väliin, sillä yhteysalus M/S Östern kulkee Nauvoon kesäaikaan vain kolmesti päivässä ja meidän oli ehdittävä Hankaan ennen viimeisen vuoron lähtöä. Lopulta kävi niin, että olimme Hangassa reilusti ennen lautan lähtöä. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä lauttarannassa oli lähes tyyntä ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Kaivoimme repusta Trangian ja söimme kaikessa rauhassa letkeissä kesätunnelmissa. Rannassa oli niin lämmin ja pysähtyneen uninen tunnelma, että voisin istua siinä edelleen.

Suomen kesää parhaimmillaan M/S Östernin kannelta katsottuna.

Päivän pyöräilyosuus oli siinä ja olimme ansainneet huurteiset juomat M/S Östernin aurinkoisella kannella. Laiva lipui läpi ihastuttavien saaristomaisemien ja pysähtyi historiallisella Seilin saarella puolisen tunnin verran. Jos siis tahtoisi vierailla Seilillä, täytyisi tulla edellisellä aluksella ja loikata seuraavan kyytiin. Saari oli suurempi kuin olin kuvitellut, mutta kauniissa kesäsäässäkin surullinen. Syrjäiselle Seilin saarelle sijoitettiin spitaalisia ja mielisairaita 1600-luvulta alkaen kuningas Kustaa II Adolfin määräyksestä. Potilaiden täytyi tuoda ruumisarkun laudat mukanaan, sillä kerran Seilin saarelle joutunut ei päässyt sieltä enää pois. Vuodesta 1889 lähtien mielisairaalan potilaina oli ainoastaan naisia ja sairaala lakkautettiin vuonna 1962.

Iltakuuden maissa M/S Östern saapui Nauvon vierasvenesatamaan. Illalla suuntasimme Nauvon satamaan ravintola L’Escaleen saaristolaisherkkujen pariin. Ilta oli uskomattoman kaunis ja lähes peilityyni. Nauvossa ei tuntunut lainkaan arkiselta tiistai-illalta, sillä ravintolassa oli paljon veneilijöitä ja niin vahva lomatunnelma, ettei viikonpäivällä ollut enää mitään merkitystä. Ruokailun jälkeen istuimme vielä hetken ravintolalaivan kannella ja kävelimme Nauvon katuja pitkin kunnes väsymys voitti pyörämatkan jälkeen.

Nauvon keskiaikainen kirkko ja sen ympäristö on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi.

Neljäs päivä: Lopussa kiitos seisoo

Lähdin Nauvosta haikein mielin, sillä jos lähes jokaista suomalaista kaupunkia kutsutaan kivaksi kesäkaupungiksi, niin Nauvo oli sitä ihan oikeasti. Nauvon ilmapiiri oli niin rento ja leppoisa, että sen pystyi aistimaan lomalaisten lisäksi myös kaikista heistä, jotka olivat Nauvossa töissä. Jos se on tuollaista aina, olen valmis muuttamaan Nauvoon tältä istumalta.
Keskiviikkona aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Paraista. Edessä oli reissun pisin pyöräilyosuus, jota riitti noin neljänkymmenen kilometrin verran. Se oli meille jo aika rutistus kahden pyöräilypäivän jälkeen. Ensimmäinen etappi vei Sattmarkin kahvituvalle, jonka torppa on entinen laivamiehen torppa 1700-luvulta.

Matka jatkui. Pyöräilijöillä kulki oma mäkinen kivituhkalla päällystetty polku maantien vierellä. Mies polki sitä pitkin, mutta minun vanha mummopyöräni ei polulle kunnolla taittunut ja siksi poljin asfaltilla maantien reunassa. Tie oli paljon vilkkaampi kuin edellispäivänä Rymättylässä, mutta ilmeisesti autoilijat ovat tottuneet siihen, että näillä kulmilla pyöräilijöitä riittää.

Paraisilla suuntasimme rantaan, pistimme Trangian pöhisemään ja nautiskelimme lounasta vierasvenesataman maisemia katsellen. Vaikka Parainen on saaristokaupunki, niin minun silmiini se ei näyttänyt enää yhtään niin idylliseltä kuin Rymättylä tai Nauvo. Ehkä olimme jo liian lähellä Turkua tai sitten minä olin vielä niin Nauvon kesäillan lumoissa, että Parainen vaatisi uuden vierailun.

Trangia osoittautui näppäräksi ja tarpeelliseksi kapineeksi pyöräretkelläkin.

Jatkoimme matkaa ja pian poikkesimme Saaristotieltä sivuun kohti yöpaikkaamme. Pyörämatkan pölyt pestyämme ja hieman levättyämme söimme kolmen ruokalajin maittavan illallisen ja menimme lopuksi laiturille katselemaan auringonlaskua. Idyllistä, rauhallista, tunnelmallista ja ripaus luksusta. Kylläpä me nautimme!

Viides päivä: Skumppapullo poksahtaa!

Viimeisenä pyöräilypäivänä matka oli lyhyt. Saimme muutaman sadekuuron niskaamme, mutta olimme iloisia siitä, että varsinaiset saaristossa vietetyt päivät olivat hellineet meitä kauniilla kesäsäällä. Tie vei Kaarinan kautta Turkuun ja autoliikenne voimistui sitä mukaan. Mietimme, että seuraavalla pyöräretkellä suuntaamme kauemmas saaristoon ja pienemmille teille, mutta Pientä Rengastietä voin suositella kaikille ensimmäiseksi pyöräretkeksi.

Boressa nukuttaa erinomaisen hyvin.

Viimein kurvasimme Linnasmäen hostellin pihalle. Fiilikset olivat mahtavat! Pakkasimme pyörät autoon ja matkasimme viimeiseksi yöksi Suomen Hostellijärjestöön kuuluvalle Laivahostel Borealle. Hostelli sijaitsee siis nimensä mukaisesti vanhassa risteilyalus Boressa Aurajoen rannassa. Hyttimme pyöreistä ikkunoista avautui näkymä Aurajoelle, jossa purjeveneet lipuivat kohti vierasvenesatamaa. Vietimme rattoisan kesäillan Turussa ja nautimme jokilautalla lasilliset kuohuviiniä onnistuneen retken kunniaksi. Suomen Hostellijärjestön sivuilla kirjoitetaan, että “Boressa nukut hyvin” ja tämä pitää paikkansa! En tiedä, oliko mieleeni jäänyt edelliskesän yöpymiset Boressa, kun helteisenä viikonloppuna Boren hytti oli viileä ja miellyttävä vai olinko ainoastaan hyvin rentoutunut pyöräretken päätteeksi, mutta joka tapauksessa reissun makeimmat unet nukuttiin Boren hytissä.

Seuraavana päivänä tie vei takaisin Joutsaan, mutta ajatukset palasivat vielä saaristoon. Ja niin mekin aiomme palata!

Teksti: Elina Pylsy-Komppa

Kuvat: Elina Pylsy-Komppa & Ville Komppa

Matkakertomuksen kirjoittaja on Suomen Ladun jäsen ja yksi Suomen Hostellijärjestön vuoden 2015 järjestöreissaajista, jotka majoittuvat matkallaan Hostellijärjestön hostelleissa.

Suomen Ladun jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta Suomen hostelleissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.